sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Juha Itkonen - Seitsemäntoista

Juha Itkosen Seitsemäntoista -romaanin juoni on niin sekava, että en tiedä onnistunko selittämään sen mitenkään ymmärrettävästi. Kirja alkaa kertomalla teini-ikäisestä Henrikistä, joka saa ensimmäisen kesätyöpaikkansa marketin liha-osastolta. Töissä hän tutustuu Veskuun, muutaman vuoden vanhempaan mieheen, josta tulee Henrikin ystävä. Mutta pian Veskun käytös alkaa ahdistaa Henrikiä. Toisaalla keski-ikäinen Päivi taistelee 17-vuotiaan Santtu-poikansa kanssa ja muistelee omaa nuoruuttaan ja aikuisuuttaan. Päivi lukee oman kylän pojan, Julius Ilosen omaelämänkerrallisen kirjan, jossa puhutaan molempien tuntemasta miehestä, Harrista. Päivi on sitä mieltä, että Julius valehtelee kirjassaan, etenkin Harrista. Jossakin vaiheessa käy ilmi, että tarina Henrikistä ja Veskusta on juurikin tuo Ilosen kirja, ja kirjan Vesku on tosielämän Harri.

Vaikka periaatteessa juoni on järkevä kun sen tajuaa, kirja menee varsinkin loppuvaiheessa hyvinkin sekavaksi. Henrik ja Vesku unohdetaan kokonaan, ja keskitytään Juliukseen ja Päiviin ja kolmanteen henkilöön, joka on aiemmin vain sivulauseissa mainittu. Seitsemäntoista ei ole sekava mielenkiintoisella tavalla niin kuin esimerkiks Anna minun rakastaa enemmän. Kirjan loputtua en jäänyt miettimään tarinaa, että miten se nyt meni, vaan olin lähinnä helpottunut, että se oli nyt ohi. Niin sekavaksi ja tylsäksi loppu rupesi menemään. 

perjantai 4. tammikuuta 2013

Listan ulkopuolelta: John Irving - Oman elämänsä sankari

Oman elämänsä sankari kertoo Homer Wellsistä, orpopojasta, joka syntyy St. Clouds -orpokodissa, eikä koskaan tule adoptoiduksi. Kuuliainen Homer rupeaa orpokodin lääkärin Wilbur Larchin oppipojaksi. Larch kouluttaa pojasta melkein valmiin gynekologin tekemään Luojan työtä, vaikka Homer ei ole ikinä edes käynyt lukiota. Kun orpokotiin saapuu käymään nuoripari Candy ja Wally, Homer päättää lähteä heidän mukaansa katsomaan valtamerta ja jää sille tielle useammaksi vuodeksi. St. Clouds ja omalaatuinen tohtori Larch kaipaavat kuitenkin poikaa takaisin kotiin. 

Oman elämänsä sankari ei ole lukemistani Irvingeistä paras, mutta ei myöskään huonoin. Alku vähän takelteli, sillä tässä näkyy selvästi asia mikä on ominaista kaikille Irvingin romaaneille: henkilöiden historia selitetään tarkasti eikä mitään jätetä pois, mikä tuntuu paikoiten tylsältä ja turhalta. Toisaalta Irvingin henkilöt eivät koskaan tunnu vajailta tai puolitiehen ajatelluilta. 

Siinä mielessä Oman elämänsä sankari on erilainen, sillä siinä ei ole karhuja eikä käydä Wienissä. Aiheetkin poikkeavat hieman totutusta: abortti ja huumeidenkäyttö eivät ole asioita joita olisi muissa Irvingin romaaneissa käsitelty. Myös aikaan jolloin kirja on julkaistu (1984), ovat aiheet varmaan olleet erikoisia ja kiisteltyjä. 

Kuitenkin Oman elämänsä sankari kertoo siitä mistä esimerkiksi myös Garpin maailma, Ystäväni Owen Meany ja Kaikki isäni hotellit kertoivat, eli perheestä. Homer Wellsillä ei ole sanan perinteisessä merkityksessä perhettä ollenkaan, mutta loppujen lopuksi hän kuitenkin kokoaa sen ympärillä olevista ihmisistä. 

tiistai 25. joulukuuta 2012

Listan ulkopuolelta: Cecelia Ahern - Mitä huominen tuo tullessaan

Normaalisti en tälläisestä kirjasta kirjoittaisi ollenkaan, mutta koska en ole viime aikoina paljon lueskellut ja kirjoitellut, kirjoitan nyt sitten tästä. Itse kirja ei ole kovin ihmeellinen tai mitenkään maailmaa mullistava, mutta jostain syystä luin sen yhdessä yössä loppuun. En muista milloin viimeksi olisi käynyt niin, että kun kirja etenee tiettyyn vaiheeseen, on se pakko lukea siltä istumalta loppuun saakka vain sen takia, koska haluaa tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Kirja kertoo Tamara Goodwinista, hemmotellusta dublinilaisesta teinitytöstä, jonka isä tekee itsemurhan talousvaikeuksien vuoksi. Tamara ja hänen äitinsä joutuvat myymään talonsa ja muuttamaan maaseudulle Tamaran enon ja tämän vaimon luokse. Kaiken haluamansa aina saanut Tamara kyllästyy oloonsa nopeasti ja saa vauhtia elämäänsä kun kirjastoauto pysähtyy paikkakunnalla. Sieltä Tamara löytää lukitun kirjan, jossa ei lue kirjoittajaa eikä teoksen nimeä, joka alkaa kiehtoa tyttöä. Kun Tamara vihdoin sa kirjan auki, se paljastuukin taianomaiseksi kirjaksi. Samalla paikkakunnan ja Tamaran enon vaimon Rosaleenin salaisuudet alkavat vaivata Tamaraa ja tämä päättää ottaa selvää, mitä hänen uudessa kodissaan tosiasiassa tapahtuu. 

Kuten huomaatte, ei vaikuta mitenkään elämää mullistavalta kirjalta, vaan uskomattomalta hölynpölyltä, jota kuitenkin voi tyytyväisenä lukea käyttämättä paljon aivojaan. Ja tälläinen se olikin. Mutta joku siinä itse tarinassa ja salaisuuksissa, joita Tamara alkoi selvittämään kiehtoi kuitenkin sen verran, että kirja oli tosiaan pakko lukea yhdeltä istumalta loppuun asti. 

torstai 20. joulukuuta 2012

Listan ulkopuolelta: Tina Fey - Bossypants

Niille sivistymättömille, jotka eivät tiedä kuka Tina Fey on: Tina Fey on amerikkalainen näyttelijä, käsikirjoittaja ja koomikko, joka on tullut tunnetuksi amerikkalaisen sketsisarja Saturday Night Liven käsikirjoittajana ja esiintyjänä, sekä elokuvasta Mean Girls ja tv-sarjasta 30 Rock. 
(Kuva: pamreader )

Bossypants on Feyn "omaelämänkerta", vaikka se ei katakaan aivan jokaista hetkeä naisen tähänastisessa elämässä. Kirja on ennemminkin kokoelma esseitä, jotka kertovat jostakin tapahtumasta tai ajan jaksosta naisen elämässä. Fey on itse sanonut jossakin haastattelussa, että hänen elämänsä ei ole ollut tarpeeksi mielenkiintoista, jotta siitä olisi voinut kirjoittaa kokonaisen kirjan. Kirjan luvut käsittelevät niin Feyn lapsuutta kuin työskentelyä Chicagon Second City teatterin lavalla. 90-luvulla Fey pääsi käsikirjoittamaan NBC:n hupuusuosittua Saturday Night Live -sketsisarjaa ja eteni ennen pitkää pääkäsikirjoittajaksi asti (huom! Fey on ensimmäinen nainen, joka on tuohon hommaan päässyt). Kaikista eniten huomiota mediassa sai kuitenkin Feyn Sarah Palin -esitykset, joiden aikana Fey ei enää työskennellyt SNL:ssä vaan oli vain vierailevana juontajana. SNL:n jälkeen Fey kehitti sarjan nimeltä 30 Rock, joka perustuu naisen omiin kokemuksiin SNL:N käsikirjoittajana. Fey käsikirjoittaa ja näyttelee sarjassa. Kirjasta löytyy myös luvut, joissa Fey kertoo mitä kaikkea onkaan oppinut pomoltaan Lorne Michealsilta, kuinka hän on pysynyt niin upena nelikymmpiseksi asti, millaista oli olla vähän laihempi sekä millaista oli olla vähän lihavampi. 

Koska Bossypants ei ihan jokaista sekuntia Feyn elämässä käsitä, jäi minulle vähän sellainen olo, että jotakin puuttuu. Hyvä päätös sinänsä tehdä omaelämänkerta näin, jos kokee ettei ole tarpeeksi asiaa kokonaisen romaanin kirjoittamiseen. Mutta esimerkiksi Feyn käsikirjoittama Mean Girls on mainittu vain parissa sivulauseessa, vaikka se minun mielestäni olisi ansainnut jopa oman lukunsa. Samoiten Feyn parisuhteesta kerrotaan vaan häämatkasta ja lapsen syntymästä; voi tietysti olla, että hän on tarkoituksella jättänyt suurimman osan henkilökohtaisista jutuista pois. 

Kaiken kaikkiaan Bossypants on kuitenkin todella onnistunut omaelämänkerta. Se on kaikkea muuta kuin tylsä, ja varmasti kiinnostavuus johtuu siitä, että Fey ei todellakaan jokaista asiaa elämässään ole kirjaan dokumentoinnut, vaan keskittyy niihin tärkeimpiin. Kirjasta löytyy myös todella hurmaavia kuvia Feyn elämästä. Kaikista parasta Bossypantsissa kuitenkin on se, että se on aivan järjettömän hauska kirja. En muista milloin olisin viimeksi kirjaa lukiessani nauranut ääneen niin kovaa, että kaikki samassa talossa asuvat perheenjäsenet käyvät vuoronperään ovella kysymässä, että mitä sä siellä röhkit. Kirjasta paistaa läpi Feyn huumorin fiksuus, ja näkee myös selvästi kenen aivoista niinkin sekopäinen sarja kuin 30 Rock on lähtöisin. 


****½

torstai 13. joulukuuta 2012

Listan ulkopuolelta: Eeva Rohas - Syvä pää

Tämä on se kirja, mitkä me kummatkin Veeran kanssa saatiin lukion loppuessa monipuolisen kirjallisuusharrastuksen vuoksi. Tossa joulusiivousta tehdessäni tuli poimittua kirja käteen ja sitten se tulikin hotkittua parissa päivässä.

Rohaksen kirja on modernia kerrontaa. Kuten arvata saattaa, mie en niinkään tykkää tästä modernista tyylistä, jossa jätetään hirveästi aukkoja ja jätetäänm lukijan pääteltäväksi monia asioita. Tarinaa myös kerrotaan tyyliin kuuluvasti monen ihmisen näkökulmasta. En tiedä miksi moderni tyyli tökkii mulla niin paljon, mutta mä en innostu.

Tarinassa kuitenkin on kolme päähenkilöä, Fanny, murrosiästä kärsivä uimarityttö, hänen eläinlääkäri-isänsä Jan ja Susanne, kolmikymppinen kotona asuva siivooja. Tarinassa on monta pääteemaa, joista selkeimpiä ovat suomalaiseen tyyliin itsemurha, masennus ja se puhumattomuus. Tietysti kirjaan kuuluu olennaisesti myös Fannyn murrosikä ja sen tuomat muutokset. Ystävyyssuhteita ja koulukiusaamista käsitellään myös.

Tavallaan kirjassa on liikaa, mutta silti jotenkin liian vähän. Läheskään kaikkia tarinoita ei kerrota loppuun kunnolla, ja se todella häiritsee minua. Toki moneen asiaan annetaan paljon vihjeitä, että lukija voi sitten itse päättää tarinat.

Tykkäsin mutta en tykännyt. Odotan innolla mitä Veera sanoo.