4. Aleksis Kivi - 7 veljestä

Yllättävän kauan meni tämänkin lukemisessa. Viime vuoden puolella taisin tämän aloittaa. Pääsin ehkä sivulle 70, kun iski laiskuus. Nyt sitten aloitin uudestaan heti Lemin jälkeen, ja nopeasti tämä sitten tulikin luettua.

Mie ajattelin, että minähän tiedän jo tarinan seitsemästä veljeksestä - sehän on luettu niin ala- kuin ylä-asteellakin. Vaan olinpa väärässä. Minusta tuntuu, että jotakuin ne sata ensimmäistä sivua on luettu koulussa, mutta loppua ei todellakaan. Sen verran täynnä tuo loppu oli niin väkivaltaisuuksia kuin juopottelujakin.

Vaikka yleensä olen ihan mehuissani, kun pääsen lukemaan suomalaista kirjallisuutta, tämän kanssa oli jotenkin todella vaikeaa. Rakastin vanhoja sanoja ja tarinoita vilisevää tekstiä, mutta samalla jotenkin odotin koko ajan, että kirja vain loppuu.

Yleensä olen aina vihannut "häpiendingejä", mutta taisin viimein tajuta miksi kaikki tarinat loppuvat onnellisesti. Se johtuu siitä, että niin se menee. Lopulta kaikki kääntyy parhain päin.

****

HYVÄÄ VAPPUA KAIKILLE LUKIJOILLE! Ensi vappuna mie ja Veerakin isketään ne lakit päähän. Ja sitä ennen tietenkin nyt kesäkuun alussa. ;)

Stanislav Lem - Isännän Ääni

Uskomaton kirja. Uskomaton kirjailija. Miksei kukaan oo laittanut tätä listoille?

Stanislav Lem on siis puolalainen scifikirjailija, jonka löysin, kun valmistauduin lukemalla tiede-lehden keskusteluita aiheesta biologia ja fysiikka. Joku oli siellä maininnut jostain hänen kirjastaan, jossa ihmisille oli syötetty "happy pillsejä", jotka saivat heidät luulemaan, että kaikki oli mahtavaa, vaikka todellisuus oli jotain ihan muuta. Ajatus kiehtoi minua, ja niinpä pistin kirjailijan nimen muistiin. Viimeksi kun kävin kirjastossa, niin oli minun etsittävä kirjailija hyllystä. En tiedä vieläkään tuon pillerikirjan nimeä, mutta vielä minä sen metsästän.

Isännän ääni kertoo siitä, kun ihmiskunta löytää ulkoavaruudesta heille tulleen viestin ja he yrittävät selvittää sitä. En tiedä mistä minä olen saanut hirveän negatiivisen käsityksen scifistä, mutta joka tapauksessa tämä kirja sai minut himoamaan lisää. Suosittelen lämpimästi kaikille filosofiasta ja luonnontieteistä kiinnostuneille, aivan mahtavaa!

Kirjaa lukiessa tulee monesti semmoinen fiilis, että ei jumalauti, miun pää räjähtää. Lem esittää mielenkiintoisia ajatuksia, mutta ei siltikään sorru siihen, että koko kirja olisi pelkkää jossittelua. Hän osaa piilottaa filosofiset pohdiskelunsa tarinan lomaan, niin että lukija pysyy kivasti mukana.

Rakastuin.


*****

51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut

Kuolleet sielut kertoo semmoisesta Tsitsikovista, joka kiertelee Venäjän maaseudulla ja ostelee kuolleita sieluja vuonna nakki ja keppi. Kun sitten jossain vaiheessa leviää huhut siitä, että se on ostellut niitä kuolleita sieluja, alkaa kylän popula ihmettelemään, jotta miksi ihmeessä ja sitten lähtee pyörimään ns. huhumylly. Kirjan lukija temmataan huhujen maailmaan mukaan sillä, että hänellekään ei kerrota Tsitsikovin motiiveja.

Tykkäsin Gogolin tyylistä kirjoittaa niin, että hän väliin saattoi laittaa jotakin "kirjailijan on todettava tässä kohtaa, että..." tai muuta vastaavaa. Se aiheutti sellaisen fiiliksen, että kirjan tapahtumat ovat sellaisia, että niihin ei kirjailija voi vaikuttaa. Jännää on se.

Aika paljon kirjassa on tuommoista "Aaah äiti Venäjä, miten oletkaan paras" -hömpötystä, joka alkaa ainakin lopussa sattumaan silmiin.

Juonellisesti tarina on aika mitätön. Mutta tarinan pohjaidea, se että ihmisen ulkokuori ja käyttäytyminen eivät aina kerro hänen sisimmästään, on hieno. 

**½

PS. JEE YKSI VENÄLÄINEN YLIVIIVATTAVANA.

Facebookkeli ei olekaan kirja?

Tuo otsikko ei kyllä tarkoita sitten mitään. Piti vain ilmoittaa, että jotenkin päädyttiin tekemään "fan page" meidän blogille facebookissa. KLIKKAA TÄSTÄ JA TYKKÄÄ MEISTÄ.

Vanhoja suosikkeja part 2

Maria Kallioista vielä sen verran, että olen nyt lukemassa toiseksi viimeisintä kirjaa, Väärän jäljillä, jonka olen lukenut vain kerran aikaisemmin. Nyt kun olen lukenut kaikki edelliset yhdeksän melkeimpä peräjälkeen, olen huomannut, että kirjat ovat oikeastaan aika samanlaisia. Melkein jokaisessa dekkarissa Maria joko tuntee uhrin ja asiaan liittyvät henkilöt ennestään tai vähintään tapaa heidät juuri ennen henkirikosta. Melkein jokaisessa Maria myös joutuu itse vaaratilanteisiin. Mutta luulen, että siinä on myös Maria Kallio -sarjan viehätys. Joka kerta tietää saavansa takuu varmasti hyvän ja nautittavan sekä jännän lukukokemuksen.

Toinen kirjasarja johon tuli yhtäkkinen himo lukea uudelleen, on Tuija Lehtisen Laura -sarja. Nämäkin olen lukenut todella moneen kertaan joskus ala - ja yläaste aikoina. Kun ehkä kuukausi sitten TV2 alkoi näyttämään uusintana kirjasarjaan perustuvaa tv-sarjaa, tuli fiilis, että nyt nämä on pakko

lukea uudelleen ja äkkiä. Ja niinhän sitten luinkin kaikki suunnilleen viikossa.

Laurat olivat siitä kivoja, että ensimmäisessä kirjassa Laura on noin 12 - 13 vuotias tyttö ja viimeisessä

abivuotensa päättävä nuori nainen. Nykyisin nämä sarjan viimeisimmän kirjat ovat meikäläisen suosikkeja, varmastikin ihan siitä syystä, että niissä henkilöt ovat lähempänä omaa ikääni.

Varsinkin ensimmäisissä kirjoissa aiheet ja tarinat olivat suhteellisen tavallisia ja kevyitä, mutta myöhemmin kirjoissa päästiin myös hieman vakavammille ja syvemmille vesille. Hyvänä esimerkkinä on Laura, ystäväni -kirja, joka kertoo siitä kun Lauran ja hänen parhaan ystävänsä Jennan ystävyys yhtäkkiä loppuukin. Lauran vanhetessa kahdessa viimeisessä kirjassa käsitellään vähän vakavampiakin aiheita, kuten teinivanhemmuutta ja Lauran äidin vaikeaa raskautta.

Huomasin, että joku näissä kirjoissa vetoaa edelleen meikäläiseen. Varsinkin muutamissa kirjoissa Lauran ja Nikon suhde on kirjoitettu niin jotenkin... jännästi, että voin melkein tuntea sen sähkön ja kemian heidän välillään. Tulen luultavasti lukemaan nämä vielä moneen kertaan... On ne vaan niin hyviä!