Totta & muita lukuloman alun kuulumisia

Ensinnäkin, Riikka Pulkkisen Totta tuli kaverin vahvasta suosituksesta luettua tuossa viikko sitten, ja sehän oli upea, aivan niinkuin ajattelinkin. Kuten Rajassakin, Totta -romaanissa on monia eri kertojia, ja lisäksi tarina sijoittuu kahdelle eri vuosikymmenelle. Tunnelataus varsinkin kirjan lopussa on todella vahva. Monet henkilöt ja kahden eri aikakauden tarinat eivät tee kirjasta sekavaa, mutta sen verran haastavan, että toinen lukukerta ei varmastikaan olisi pahitteeksi.

Mutta sitten muita kuulumisia. Viime viikko oli aikamoista haipakkaa, hauskaa ja vähän haikeaa. Torstaina oli tosiaan penkkarit sekä penkkarijatkot ja lauantai ja sunnuntai oltiin pahamaineisella abristeilyllä. Ei siitä sen enempää kuin että tehtiin kollektiivinen sopimus, että ei enää ikinä soutuvenettä suurempaan paattin.:D

Lukuloman kaksi ensimmäistä päivää on kyllä mennyt ihan vaan kotona istuskellessa ja nukkuessa. En oo oikein vielä osannut aloittaa lukemista, kun tuntuu hassulta kun ei tarvitse mennä kouluun. Kauhea ikävä jo nyt kaikki kavereita, niin että melkein itkettää kun radiosta tulee Frontside Ollie. Mutta kai sitä pitäisi pikkuhiljaa ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa pänttäämään äikkää, historiaa ja matikkaa. Muitakin kirjoja on tarkoitus lukea kuin koulukirjoja. Narnian tarinat on kesken tuossa sängyn vieressä ja kirjahyllyssä odottaa muutama John Irving.

Apuaa

Noni, huomenna alkais sitten kirjotukset. Jännittäääääää!!! Toivottakaa meille onnea!

96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran

Ensimmäinen ajatus kirjan loputtua: "Ihan kuin Anna Karenina, Eedenistä itään ja Täällä Pohjantähden alla yhdistettynä samaan kirjaan". Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta Suomen sisällissota ja sen eri kohtaloiden kuvaus. Anna Kareninasta ns. yläluokan ihmiset kahvipöydistä. Ja Eedenistä itään -kirjasta kuvaus ja sen monipuolisuus.

Missä kuljimme kerrran on mielenkiintoinen romaani eri ihmisten kasvamisesta. Se kertoo kasvutarinoita eri yhteiskuntaluokista lähtöisin olevien ihmisten elämästä. Jotenkin silti tuntuu, että tarina painottuu eniten valkoisten elämään.

Miun on jotenkin vaikia sanoa tästä mitään, tykkäsin, mutta tavallaan en. Tämä on sellainen kirja, että tän voisi tunkea monelle nuorelle aikuiselle käteen, jos ne vaikka ottaisivat oppia aidosti kuvatuista virheistä ja niiden seurauksista. Jotenkin juonellisesti tämä on aika köyhä, mutta kuvaus on hienoa.

****

Listan ulkopuolelta: Peter Franzén - Tumman veden päällä

Peter Franzén omaelämänkerrallinen teos Tumman veden päällä kertoo erään perheen vaikeuksista pienen Pete-pojan näkökulmasta. Peter Ranssenilla on pieni pikkusisko Suvi, ihana äiti, hauskat isovanhemmat, ja Helsingissä asuva oikea isä ja hänen uusi perheensä. Petellä on monia ylpeydenaiheita, kuten Helsingin-isän antama polkuauto, mutta myös raskaita salaisuuksia: kotona asuva poliisi-isä muuttuu humalassa pelottavaksi, ja hakkaa äidin.

Peter Franzén kertoo ilmeisesti omaan elämäänsä perustuvaa fiktiivistä tarinaa puhtaasti lapsen silmin. Kerrontatyyli on vaikuttavan rehellinen. Lauseet ovat yleensä lyhyitä, ja sisältävät sananmukaisesti sen mitä lapsen pään sisällä juuri sillä hetkellä liikkuu. Perheväkivallan kuvaus on raa'an rehellistä ja itkettävän todenmukaista on myös se, miten Pete ei varsinkaan aluksi ymmärrä mistä on kyse.

Peten elämän myös iloiset ajat on kuvattu todella hauskasti. Suvi-siskon sanomisten perään Pete ajattelee, että sisko on hauska. Pahoista tapahtumista ja äkkinäisistä yökyläilyistä mummon ja papan luokse siirrytään yhdellä nopealla hyppäyksellä hauskan talvipäivän viettoon koko perheen kanssa.

Vaikka suurinpiirtein tiesin ja arvasin, mistä tämä kirja kertoo, yllätti juuri tuo lapsenomainen rehellisyys minut positiivisesti. Puhtaasti lapsen ajatuksia sisältävä teos on todellakin yksi viime vuoden suomalaisen kirjallisuuden kärkiä.

****

Sen verran täytyy vielä lisätä, että tänään taas muistin miksi tykkään lukea. Viime aikoina en ole saanut luettua oikein mitään, mutta tänään kun ahmaisin tuon Tumman veden päällä ihan yhdessä päivässä, ajattelin, että voisi hyvinkin ottaa taas yöpöydälle jonkun muunkin kirjan kuin historian kurssikirjan! Että kiitos vaan Peter Franzen kun palautit mun innon lukemiseen !

74. Giovanni Boccaccio - Decamerone

Vihdoin ja viimein viime yönä sain luettua Decameronen loppuun. Asetin itselleni haasteen tuossa pari viikkoa sitten, kun olin vielä noin puolessa välissä kirjaa, että saisin luettua sen vuoden loppuun mennessä. Ihan kokonainen päivä jäi vielä aikaa ylitsekin määräajasta!'

Decamerone alkaa, kun vuonna 1348 kymmenen hengen seurue nuoria miehiä ja naisia lähtee Firenzen kaupungista maaseudulle tappavaa ruttoa karkuun. Kahden viikon ajan he päättävät viihdyttää itseään kertomalla kunakin päivänä kymmenen tarinaa tietystä aiheesta. Heidän kertomansa sata tarinaa muodostavat tämän nykyaikaisen novelliperinteen äidiksi kutsutun kirjan.

Silloin kun aloitin tätä ensimmäisen kerran (ties milloin, en muista) luin ensimmäisten kahden päivän tarinat ja ne tuntuivat todella tylsiltä, typeriltä ja pitkiltä, ja olin sitä mieltä, että multa menee noin kymmenen vuotta tämän koko kirjan läpi kahlaamiseen. Jätin Decameronen kuitenkin hautumaan kahdenkymmenen tarinan jälkeen, ja ehkä kuukausi sitten sain sen uudelleen käsiini ja jatkoin siitä mihin jäin. Loput tarinat tuli kuitenkin luettua yllättävän nopeasti ja sujuvasti. Luulen, että kirjan takkuaminen on ollut vain asennekysymys. Kun jatkoin kirjaa, ja ajattelin että nyt perkele luen tämän loppuun, ei se enää maistunut niin puulta. Voi myös johtua siitä, että ensimmäisten päivien jälkeen tarinat ovat huomattavan paljon lyhyempiä.

Jos totta puhutaan, niin itse tarinathan ovat kuitenkin aika yllätyksettömiä ja yksipuoleisia. Suunnilleen kaikissa ollaan joko tosi rakastuneita ja tehdään sen takia idiootteja asioita, tai sitten halutaan pettää aviomiestä/-vaimoa ihan muuten vaan, ja sen takia tehdään typeriä juttuja. Välillä henkilöt ovat niin jalomielisiä ja ystävällisiä, että voi jeesus, ja välillä ollaan taas niin itsepäisiä ja ilkeitä, että oikeen ärsyttää. Ja jokaisessa tarinassa "huvitellaan" tai "iloitaan".

Loppujen lopuksi, en ole valmis antamaan Decameronelle listan hirvein kirja -arvonimeä (ykköspaikkaa pitelee edelleen Vankileirien saaristo). Jotkut kirjan tarinat ovat hauskoja, opettavaisuudesta en nyt niin tiedä, mutta kenellekään en kamalasti koko kirjan lukemista ainakaan vapaaehtoisesti suosittelisi.

**

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! =)