lauantai 26. marraskuuta 2011

Listan ulkopuolelta: John Irving - Neljäs käsi


Neljäs käsi kertoo tv-reportteri Patrick Wallingfordista, joka eräällä juttukeikalla menettää vasemman kätensä. Wallingfordin maine naistenmiehenä ja katastrofijournalistina vaihtuu "leijonamieheksi", kun Intialainen sirkusleijona päättää napata Wallingfordin käden suorassa tv-lähetyksessä, miljoonien ihmisten edessä. Bostonilainen käsikirugi odottaa tilaisuutta tehdä maailman ensimmäinen onnistunut kädensiirto Wallingfordille, ensin pitäisi vain löytää sopiva käsi.

Kirjan neljä ensimmäistä lukua kertovat Wallingfrodin ja Zajacin elämistä ja kuinka he suhtautuvat kädensiirron odotukseen. Viides luku siirtyy kertomaan Doris ja Otto Clausenista, Wisconsonilaisesta pariskunnasta, jotka ovat Green Bay Packersien vannoutuneita faneja, ja ovat jo vuosia yrittäneet saada lasta. Pariskunta näkee leijonamiehen tapaturman televisiosta, ja vaimo saa miehensä lupaamaan, että Oton kuoleman jälkeen hänen vasen kätensä voidaan lahjoittaa Wallingfordille. Pitkä viides luku kertoo yhdestä päivästä Clauseneilla, jonka päätteeksi Otto vahingossa ampuu itsenä. Doris Clausen matkustaa saman tien miehensä käden kanssa Zajacin ja Wallingfordin luokse, ja pyytää Wallingfordia antamaa hänelle lapsen.

Neljäs käsi antaa alussa ymmärtää, että kirjassa on monia päähenkilöitä Wallingfordin lisäksi. Tohtori Zacajin elämästä kerrotaan pitkästi, samoin kuin Clauseneista. Puolenvälin jälkeen kirja kuitenkin keskittyy Wallingfordiin, hänen kuihtuvaan uraansa televisio journalistina sekä rakkauteen Doris Clausenia ja heidän poikaan, Otto Junioria kohtaan. Alku tuntui pitkän aikaa aika tahmealta kun siinä vain esiteltiin pitkästi henkilöistä ja tohtori Zajacin elämästä kerrottiin kaikki pienimmätkin yksityiskohdat. Sitten loppupuolella kirjaa Zajac vain mainittiin muutaman kerran.

John Irving Kaikki isäni hotellit ja Garpin maailma ovat ihan ehdottomasti lempikirjojani, ja Irving lempikirjailijoitani, mutta Neljäs käsi ei nyt aiheuttanut niin suurta iloa. Jotenkin koko kirja eteni tahmeasti, eikä oikein lukeminen innostanut.

**

P.S. Seuraavaksi pitäisi ottaa taas Decamerone ja historian kurssikirjat työn alle. Wish me luck!

maanantai 7. marraskuuta 2011

Listan ulkopuolelta: Oma taivas & Aamunkoi



Alice Selbodin Oma taivas oli hyllyssä koskemattomana varmaan vuoden verran ennen kuin sain sen tuossa syyslomalla vihdoin ja viimein aloitettua ja luettua. Jotenkin mun oletukset oli aika kovat, en kyllä tiedä että miksi.

Oma taivas kertoo Susie Salmonista, joka kuolee heti kirjan alussa. Susien perhe ja ystävät eivät pääse yli tytön kuolemasta, joten kirja keskittyy siihen kuinka Susie tarkkailee läheisiään tuonpuoleisesta. Myös Susien murhaaja on yksi kirja päähenkilöistä, ja kirjassa käsitellään myös tämän elämää sekä Susien kuoleman tutkintaa.

Muistaakseni ostin tämän kirjan silloin, kun kyseinen elokuva ilmestyi, ja varmaan sen takia ostinkin kirjan kun halusin nähdä leffan. Jotenkin mulla oli tästä ennen lukemista kauhean taianomainen mielikuva ja olin jotenkin ihan varma, että tää tulee tekemään suuren vaikutuk
sen. Kuitenkin vähän petyin. Okei, kirja on hyvä, tosi mielenkiintoinen ja erilainen juoni ja tykkäsin etenkin kaikista erilaisista ja mielenkiintoisista henkilähahmoista. Mutta en tiedä, kai sitten jotakin jäi mielestäni puuttumaan.



Stephanie Meyerin Aamunkoi olikin sitten tämän surullisen kuuluisan viime viikkoisen kaupunkireissuni löydöksiä. En ollut tosiaan lukenut kirjaa aiemmin, vaikka edelliset osat olen lukenut jo aikoja sitten. Halusin tarkoituksella odottaa, että kirja ilmestyisi pokkarina ja ostaisin sen
sitten itselleni. Twilighthan on ilmiönä aika kahtia jakava juttu: itse pidän kirjoista, leffatkin olen katsonut, mutta niitä en pidä mitenkään mestariteoksina. Suosikkini kirjoista on ehdottomasti ensimmäinen osa Houkutus, seuraavat kaksi ovat vähän siinä ja siinä pitäisinkö niitä hyvinä vai en. Aamunkoi on kuitenkin ehodottomasti koko sarjasta toinen lempparini.

Juonta en halua paljastaa (koska välttelin sitä itsekin tietämästä loppuun saakka, ja teki kirjasta ehdottomasti paremman), mutta voin kuitenkin kertoa mikä minua siin viehätti. Kun Houkutuksessa minuun vetosi uskomattoman vahvan tuntuinen rakkaustarina ja päähenkilöiden vetovoima, Aamunkoissa parasta antia on kirjan perhekeskeisyys. Twilight -sarjan perhehän on aika epätavallinen: seitsemän yhdessä elävää vamppyyria sekä yksi ihmistyttö. Aamunkoi vieläpä laajentaa tuota perhettä ties millä otuksilla, ja perheenjäsenet ovat uskomattoman lojaaleita toisiaan kohtaan. Olen myös aina pitänyt kirjasarjan monista erilaisista henkilöistä ja heidän taustoistaan ja persoonallisuuksistaan. Ihanaa, että kun kolme ensimmäistä kirjaa on ammentanut asiansa aika pitkälti Bellan ja Edwardin suhteesta ja kolmidraamasta Jaobin kanssa, on neljänteen osaa osattu laajentaa perspektiiviä.

Kirja tuntuu kuitenkin aika lailla pitkältä. Pitkät kirjat eivät sinäänsä ole meikäläiselle ongelma, mutta tuntuu, että monia tapahtumia, kohtauksia ja lukuja olisi jostain syystä tahallaan venytetty vähän ylipitkiksi. Tuntuu, että melkein 750 sivuisen kirjan juonen olisi saanut varsin kiitettäväksi paketiksi pienemmässäkin sivumäärässä.

Olen aina tykännyt tälläisistä yliluonnollisista jutuista kirjoissa ja televisiossa ja siksi varmaan tämäkin kirjasarja on minuun ihan kohtalaisesti uponnut. Tiedän kuitenkin, etteivät kaikki tykkää ja ei tietenkään tarvitsekaan tykätä. Aamunkoi on kuitenkin suosikkini Twilight -kirjoista heti Houkutuksen jälkeen.

Ulkoasumuutoksia

Voi että mua vähän pelottaa, että tää blogi taas kuolee tämmösen pikaisen aktiivisuusjakson jälkeen. Se kyllä on semmoinen asia, joka riippuu pelkästään meistä, eli itteään semmosesta saa syyttää, jos niin käy. Yritetään nyt kuitenkin pitää hengissä tämä.

No, jätetäänpä löpinät sikseen ja siirrytään asiaan. Eli ulkoasuun. Mitä olette mieltä?

Sivupalkkiin lisäsin haun, jolla voi etsiä sisältöä meidän blogista. Sille oli ilmeisesti tarvetta. Tämän lisäksi palstoitin blogia vähän uusiksi, ja se on miusta ainakin nyt jo vähän selkeämpi. Lisäsin myös välilehdet. Siellä on ensinnäkin tuo sadan kirjan lista. Sen lisäksi löytyy miun ja Veeran esittelyt kuvien kera! Niitäkin saa kommentoida.

Värimaailma ei ole enää niin tylsä. Huomenna keräännytään porukalla leffailemaan, niin katsotaan saataiskohan aikaiseksi kuvata joku kiva banneri.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Mitä mulle kuuluu

Tää on uskomatonta miten monen viikon hiljaiselon jälkeen Idan kanssa päätettiin vähän ryhdistäytyä, niin heti on uusia lukijoita (jo 45!) ja enemmän on tullut kommentteja. Kiitos tästä! Ihmetellään vieläkin päivittäin, että kuka näitä meidän läpinöitä jaksaa oikeasti lukea, mutta ilmeisesti joku jaksaa! Jaksakaa vain kommentoida tekstejä ja kirjoja niin saadaan vähän lisäpontta oikeesti päivitellä tätä blogia.

Kun juuri tänään puhuttiin kuinka voidaan kirjoitella tänne, vaikka ei oltaisikaan luettu mitään, niin päätinpä sitten tulla kertomaan, että mitä opin tänään.
Aloitetaan vaikka siitä, jonka kaikki tuttuni tietävät: vihaan ostoksilla käymistä. Vaatteiden ostaminen on sitten vihon viimeistä hommaa! Kuitenkin tänään uhrasin yhden harvinaisen vapaapäiväni siihen, että raahauduin jo aamupäivästä kaupunkiin ostamaan jonkinlaisia juhlavaatteita, kun on taas yhdet juhlat viikonloppuna tiedossa. Kaupunkireissu päättyi kuitenkin siihen, että lahjoitin 60 euroa Suomalaiseen kirjakauppaan. En ostanut vaatteita (mitä menin ostamaan) enkä edes DVD -leffoja tai yksiäkään korviksia (joita molempia yleensä lähtee mukaan jokaiselta kauppareissulta), vaan kirjoja! En ollu taas pitkään aikaan ostanut yhtään kirjaa itselleni (edellisetkin vielä lukematta -.-), mutta nyt ostin.

Okei, pitihän sieltä kirjakaupasta tietysti ostaa myös niitä koulukirjoja. Matikan kasikurssin kirja lähti mukaan, ja samoin historian kertauskirja. Historian kertauskirja oli vielä ihan täysin heräteostos. HERÄTEOSTOS! Kuka ostaa heräteostoksina KOULUKIRJOJA!? Ilmeisesti meikäläinen.

Lähti kirjakaupasta mukaan sitten myös kaksi ihan oikeata kirjaa: Kjell Westön Missä kuljimme kerran ja Stephanie Meyerin Aamunkoi. Missä kuljimme kerran on ehdottomasti yksi lempikirjojani, ja Westö lempikirjailijoitani, ja kun teos löytyi pokkariversiona, jossa on myös kuvia elokuvasta, pitihän se ostaa. Aamunkoi kuuluu Twilight -sarjaan, josta minulla on myös kaikki aiemmat kirjat, tätä en ole vielä edes lukenut, odotin, että se tulee pokkarina ja ostin vasta nyt. Olen eniten tykännyt ihan siitä ensimmäisestä Twilight -kirjasta, leffoista en ole niinkään välittänyt vaikka nekin olen nähnyt.

Ja ostinko juhlavaatteita? En. Ostin tosin sukkahousut, koska jos keksisinkin jotain päällepantavaa omasta kaapistani, sukkahousut ovat yleensä ne jotka puuttuvat aina.

Ja mitähän kirjoja on tällä hetkellä kesken? John Irvingin Neljäs käsi -kirjaa en ole päässyt vielä ensimmäistä lukua pisemmälle, Selbodin Oma taivas -kirjasta pitäisi jaksaa kirjoittaa ja Decameroneen ajattelin syventyä uudelleen puolen vuoden tauon jälkeen, kun ensin saisin Irvingin ja koeviikon alta pois.


p.s. Missä kuljimme kerran pyörii nyt myös leffassa. Itse en ehkä pysty mennä katsomaan sitä, koska pidän kirjasta niin paljon, mutta elokuvana se on kuulemaa todella hyvä.:)

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Listan ulkopuolelta: Stieg Larsson - Tyttö, joka leikki tulella

Stieg Larssonin Millenium -sarja oli aika paljon esillä juuri silloin, tai vähän sen jälkeen, kun aloitimme tämän projektin. Miehet, jotka vihaavat naisia (ensimmäinen kirjasarjan osa) taisikin olla minun ensimmäinen kirjani tältä listalta. Tykästyin kirjaan hyvin paljon ja kirjan lukemisen jälkeen katsoinkin kaikki leffat. Kun sitten törmäsin "Tyttö, joka leikki tulella" -kirjaan kirpparilla, oli minun pakko ostaa se. Sen jälkeen kirja nukkuikin kirjahyllyssä, kunnes eräänä unettomana yönä noin viikko takaperin nappasin sen käteeni. Kirja tosiaan tuli luettua noin viikosta, joka jo näin alkuun kertoo joillekkin lukuihmisille  jotain.

Kirja jatkaa tarinaa Kalle Blomkvistista ja Lisbeth Salanderista. Myöskin edellisestä kirjasta tutut henkilöt pyörivät mukana, mm. Vagner. Tarina liittyy osaltaan ensimmäiseen kirjaan ja siispä suosittelen, että tämä(kin) sarja kannattaisi lukea alusta loppuun.

Tarina alkaa siitä, kun Mikael Blomkvistin ja kumppaneiden lehti Millenium alkaa rakentamaan teemanumeroa lehteensä. Tässä vaiheessa kuvioihin tulevat Dag Svensson, sekä Mia, jotka ovat tarjoutuneet avuksi tähän teemanumeroon. Milleniumin on myös tarkoitus kustantaa ja julkaista teemanumeron kanssa samoihin aikoihin Dag Svenssonin kirja samasta aiheesta. Samaan aikaan Lisbeth palaa ulkomailta ja asettuu Ruotsiin asumaan.

Kun Dag ja Mia sitten löydetään murhattuina ja lähellään ase, jossa on Lisbethin sormenjälkiä, alkaa loputtomalta tuntuva salaisuuksien ja mysteerien paljastelu. Kirja pompottaa niin henkilöitä, kuin lukijaakin, ja tämä on paikka paikoin ärsyttävää. Lähinnä siksi, että minä ajattelin niissä kohdin aina että "EEEIIII, tahdon tietää lisää!!"

Alussa kirjan kieli tuntui kauhean tönköltä ja se häiritsi aika paljon ainakin alussa. Kuten Miehet, jotka vihaavat naisia, niin tämäkin tarina alkoi melko hitaasti. Loppu oli kuitenkin niin tiukkaa tykitystä, ettei alun kankeudet jääneet häiritsemään juuri yhtään. Leffan olin onneksi katsonut niin kauan aikaa sitten, etten muistanut mitään muuta kuin lopun siitä.

Nyt on varmaan pakko katsoa toi leffa kun alkoi kiinnostaa. Sitä ennen ehkä (EHKÄ) yritän käydä hakemassa tuon Sodan ja rauhan kirjastosta. (tähän suruhymiö)

****½

lauantai 29. lokakuuta 2011

Listan ulkopuolelta: Riika Pulkkinen - Raja


Riikka Pulkkisen Raja on kirja, jota kaveri suositteli. Riikka Pulkkinen on kuulemma sen uusi lempikirjailija. Pulkkisen esikoisteos, kertoo kahta tarinaa, monen ihmisen silmin. Anjan mies sairastaa Alzheimeria ja on pyytänyt vaimoaan auttamaan kuolemassa kun sen aika tulee. Mari, Anjan sisarentytär, on 16-vuotias lukiolaistyttö, joka rakastuu äidinkielenopettajaansa. Tarinaa kerrotaan myös Julianin, Marin äidinkielenopettaja sekä 6-vuotiaan Annin, Julianin tyttären näkökulmista.


Kirjan neljä "päähenkilöä" tekevät romaanista monipuolisen kokonaisuuden. Anjan tarinaa käsitellään vain Anjan luvuissa, kun taas Marin tarinaa kolmen henkilön näkökulmasta, jolloin Anjan tarina jäi ainakin minulle paljon suppeammaksi. Varsinkin tarkkaavaisen -vuotiaan nimen alle kirjoitetut luvut ovat mukavan tuoreita. Pulkkinen on hienosti osannut ajatella asioita lapsen näkökulmasta ja kirjoittanut Annin luvut uskottavasti. Anni on ikäistään tarkkanäköisempi, joten hän huomaa isänsä ja tämän oppilaan välisen suhteen vaikkei sitä täysin ymmärräkään.

Kirja käsittelee vakavia aiheita kuten dementiaa, ja etenkin sen vaikutuksia potilaan läheisiin sekä opettajan suhdetta oppilaaseen. Marin ollessa hyvin epävarma itsestään, tulee tarinaan mukaan myös 16-vuotiaan viiltelyjä sekä kännisiä sekoiluja.

Raja on saanut paljon arvostusta kriitikoilta ja lukijoilta. Itse tykkäsin kirjasta paljonkin, mutta odotin siltä ehkä jotain enemmän kaikkien kehujen perusteella. Kaveri on myös suositellut luettavaksi Riikka Pulkkisen Totta -romaania, joka on kuulemma vielä parempi.

***½

torstai 27. lokakuuta 2011

Listan ulkopuolelta: Amerikan ihmemaassa


Syyslomalla luin jo pitkään hyllyssä odottaneen Frank McCourtin Amerikan ihmemaassa, joka on jatko-osa tuolle listaan kuuluvalle Seitsemännen portaan enkelille. Amerikan ihmemaassa jatkaa siitä mihin Seitsemännen portaan enkeli jäi: irlantilainen Frank muuttaa Amerikkaan paremman tulevaisuuden toivossa. Hän päätyy ravintolan siivoojaksi, jonka jälkeen hän pestautuu armeijaan. Armeija ei välitä hänen huonoista hampaistaan tai tulehtuneista silmistään, vaan lähettää Frankin Eurooppaan jakamaan sotilaille kondomeja. Armeija avaa myös Frankille mahdollisuuden opiskella, kuulua niihin yliopisto-opiskelijoihin, joita hän on vuosikausia kadehtinut katsellessaan heitä New Yorkin metrossa.

Frank valmistuu kovan työn jälkeen New Yorkin yliopistosta äidinkielen opettajaksi ja kauhistuu amerikkalaisen koululaitoksen arjesta.
Oppilaat eivät olekaan innokkaita oppimaan kaikenlaista uutta ja hienoa kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta.

Amerikan ihmemaassa -kirjassa lumoaa samat asiat kuin edeltäjässäänkin. Tarinan karu totuus ja jollain tapaa lapsekkaan suora ja rehellinen kerrontatapa. Frank tuntee itsensä todella poikkeavaksi muista New Yorkin yliopiston opiskelijoista, kuvittelee että kaikki halveksuvat häntä hänen aksenttinsa ja köyhän lapsuutensa vuoksi. Amerikan kulttuuria ja ihmisiä kuvataan ihailevasti ulkomaalaisen näkökulmasta. Kirja saa todella uskomaan amerikkalaiseen unelmaan ja siihen, että valtameren takana kaikki on mahdollista.

****


keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Listan ulkopuolelta: Ilkka Remes - Ruttokellot

Mistä lie kirjahyllyyni aikoinaan päätynyt tämä? Ehkä isin varastoista..? Enikeis, mie oon diggaillu Remestä aina, kun oon sitä lukenut. Tällä hetkellä hyllystä löytyy 6/12, Nimessä ja veressä ja Ruttokellot. Remeksiä keräilen pokkareina.

Ruttokellojen lukeminen oli pitkähkö prosessi. Unohdin välillä, että luin kirjaa, ja se jäi hyllyn reunalle odottamaan, että joku sen taas avaa. Kyse ei ollut siitä, etteikö kirja olisi ollut hyvä. Kyse oli puhtaasta laiskuudesta. Mie olen alkanut lipsumaan lukemisesta. Istun mielummin koneella tekemättä mitään järkevää (=pelaamassa pasianssia tai katsomassa amerikkalaisia youtube-kanavia), kuin makaamassa sängyssä ja lukemassa. Miulla tosin on tässä kämpässä vähän sellainen ongelma, ettei ole sohvaa tai mitään pehmeää löhötuolia. Ne kuin olisivat parhaita paikkoja lukea, ei niska tulisi kipeäksi. Pöydän ääressä en ole koskaan osannut lukea, eikä tässä edes mahtuisi. Meneepäs offtopiciksi.

No kuitenkin. Ruttokellot on taattua Remeslaatua. Minuun kirja vetosi eniten sen takia, että siinä oli bioaseita. Biologia on yksi lempiaineistani ja minulle saa suositella kirjoja, joissa on bioaseita tai jotain jänniä evoluutiojuttuja tai geenimuuntelua...! En nyt näköjään pysy yhtään aiheessa, mutta menkööt.

Tässä kirjassa venäläiset pahat miehet päättävät vähän tunkeutua mukaan Suomen politiikan rakenteisiin ja päästä sitä kautta epäsuorasti vaikuttamaan päätöksiin. Tämähän onnistuu helposti, sillä Suomen eräs presidenttiehdokkaista on ollut aikaisemmin yhteistyössä venäläisten kanssa ja sillähän häntä on helppo kiristää. Venäläisillä on monta rautaa tulessa ja alussa ei edes tullut tajuttua sitä, että mitä kaikkea ne teki. Remeshän kirjoitttaa monesta eri näkökulmasta ja monesta tapahtumasta samaan aikaan ja sitten lopussa ne aina nivoutuu jotenkin yhteen. Tuolle on varmaan olemassa joku hieno termi, jota nyt en muista/tiedä.

Tässäkin Remeksen kirjassa seikkailee Johanna Vahtera, poliisipsykologi. Hän oli tässä kirjassa jotenkin erilainen kuin aikaisemmissa lukemissani. Hän oli epävarma, hän oli masentunut ja jotenkin tuli sellainen fiilis, että apua, nyt se jotenkin mokaa koko jutun ja Suomi kuolee ja venäläiset pahat miehet voittaa...

Mie puhun tästä nyt tosi huonosti, koskaa valitettavasti siitä on jo vähän aikaa, kun tämän kirjan luin. Nyt onneksi tässä eräs yö taas tartuin uuteen kirjaan, toivottavasti saan sen piakkoin luettua.

Kiitos paljon kommenteistanne! Asiallista kritiikkiä otetaan mielellään vastaan, ja on äärimmäisen nautittavaa, kun itsekin otatte tämän projektin työn alle (on nimittäin huomattavan paljon vaikeampaa, kuin aluksi kuviteltiin).

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Listan ulkopuolelta: David Nicholls - Sinä päivänä


Tädin suosittelema Sinä päivänä pääsi luvun alle heti Nenäpäivän jälkeen. Sinä päivänä kertoo Emmasta ja Dexteristä. jotka tapaavat Edinburghissa 15.7.1988 valmistumispäivänään ja muodostavat elämänkestävän ystävyys - ja rakkaussuhteen. Romaani palaa heidän tapaamisensa vuosipäivään kahdenkymmenen vuoden ajan näyttäen molempien ilot, surut ja elämän kipupisteet kahden vuosikymmenen ajalta.

Jo roomanin idea kertoa tapahtumat vain yhden päivän ajalta jokaiselta vuodelta on kiinnostava ja erilainen. Se antaa lukijalle niin Emman kuin Dexterinkin näkökulman tapahtumista, jotka koskevat heitä molempia, mutta myös mahdollisuuden tarkastella henkilöitä erikseen, muodostaa käsityksen heistä muutenkin kuin kaksikon suhteen kautta.

Teemoina kirja käsittelee nuoruuden vaikeutta löytää itsensä ja tarkoituksensa (häämästyttävän ajankohtainen aihe ainakin allekirjoittaneen elämässä) sekä elämänkestävää rakkautta toiseen ihmiseen. Emma ja Dexter ovat suuren osan romaanista enemmän tai vähemmän yhdessä, ja heidän vankan ystävyytensä ansiosta puhuvat toisilleen virskistävän suorasukaisesti.

Suorastaan rakastuin tähän kirjaan ensi lukemalta. Se on hauska, koskettava, yllättävä, realistinen, hyvin kirjoitettu ja mikä parasta henkilöt ovat moniulotteisia ja ymmärrettäviä.



Yllättäen tästäkin kirjasta on tulossa elokuva, pääosissa Anne Hathaway Ja Jim Sturgess. En tiedä vielä haluanko nähdä sitä ollenkaan.

torstai 8. syyskuuta 2011

ILOUUTISIA

KAKSI VIIKKOA NIIN VOIN LUKEA TAAS OIKEITA KIRJOJA!!!!
JEEEEEEE!