maanantai 27. joulukuuta 2010

28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri


Kirja kertoo vahuksesta, joka ei ole saanut kalaa 84 päivään. Hänen oppipoikansa ja ystävänsä pitää vanhuksen ruoassa ja selväjärkisenä, kunnes vanhus lähteen eräänä päivänä kauas merelle kalaan. Hän saa kiinni suuren kalan, ja viettää sitä vastaan taistellen monta päivää.

Tää on taas näitä, joista ei ole paljon mitään sanottavaa. Ihan ok joo, mutta en tule varmaan ikinä lukemaan uudestaan. Jotenkin haikea kirja, kertoo yksinäisyydestä. Loppu on todella surullinen.

100. Jan Guillou - Pahuus

Kirjoitin tästä kirjasta siis kouluun kirja-arvostelun:


Kuinka pahasti pitää sattua, ennen kuin lakkaa taistelemasta vastaan?

Jan Guillou: Pahuus. WSOY. 338 s.

Vaikka kuinka on aina yritetty edistää tasa-arvoa, on ihmisten eriarvoisuus jo pitkään ollut arkipäivää. Jan Guilloun kirjoittama Pahuus on kärjistetty esimerkki siitä, miten käy, kun ihmisten eriarvoisuus menee yli. 

Pahuus kertoo Erikistä, jonka koko elämä on pelkkää väkivaltaa. Kotona isä hakkaa milloin mitäkin apuvälineitä käyttäen, koulussa Erikin pitää pitää yllä johtoasemaansa jengissä tappelemalla suunsoittajia ja muita niskuroijia vastaan. Kun Erik lopulta erotetaan Oppikoulusta jengitovereidensa petturuuden takia, hänen äitinsä lähettää hänet sisäoppilaitokseen. 

Stjärnberg on hyvämaineinen ja melko kallis koulu, jota käyvät ensisijaisesti aateliset ja muut rikkaiden perilliset. Erik kuuluu koulun vähemmistöön ja joutuu pian huomaamaan kuinka kastijakoinen laitos Stjärnberg oikein onkaan. 

Stjärnbergissä vallitsee toverikasvatusperiaate. Sen takia koulun opettajat eivät puutu lasten ja nuorten kasvatukseen, vaan he hoitavat sen itse. Oppilaat on jaoteltu iän ja väkivaltaisuuden perusteella niin, että on Neuvosto, jolla on lähes rajaton valta käyttää väkivaltaa muihin oppilaisiin. 

Itsepäisyytensä ja kestävyytensä takia Erik joutuu lähes heti silmätikuksi. Ja vaikka Erik on Stjärnbergiin mennessään vannonut, että väkivaltainen elämä on hänen osaltaan ohi, joutuu hän turvautumaan väkivaltaan puolustaessaan kunniaansa. 

Kirjan väkivaltaisuus ja yksityiskohtainen kuvailu veren lentäessä ja luiden murtuessa saa herkimmät lukijat lähes oksentamaan. Toisaalta yksityiskohtainen kuvailu tekee kirjasta ja tarinasta helpon eläytyä. Tarinasta tulee lukijalle läheinen ja lukija kiintyy hahmoihin heti.

Guillou on monipuolinen kirjoittaja ja on osannut tehdä hahmoista uskottavasti erilaisia. Pierre, joka on Erikin paras ystävä, on fyysisesti heikko, mutta hyvin älykäs ja näin ollen tuo kirjan lähemmäksi tiettyä ihmisryhmää. Pierre käykin kirjassa useita syvällisiä keskusteluja Erikin kanssa ja nämä keskustelun pätkät tuovat kirjaan piristystä ja syvällisyyttä. 

Neuvoston jäsenet on kaikki kuvattu melko tyhmiksi ja ahneiksi, mutta se ei poista kirjalta uskottavuutta, päin vastoin. Kun Pahuus koittaa sanoa lukijoilleen, että pahuus johtuu tyhmyydestä, on välttämätöntä, että kirjan ”pahikset” on kuvattu näin. 

Kuten useassa muussakin tarinassa, niin on tässäkin perinteinen hyvä-paha -jaottelu. Erik ja Pierre ovat kirjan ”hyviksiä”, sorrettuja ihmisiä, jotka nousevat kapinaan. Neuvosto, koulujärjestelmä ja välinpitämättömät aikuiset ovat sitten se toinen puoli. Näiden kahden puolen taistelu on kirjoitettu hyvin taitavasti, niin, että lukija ei voi olla olematta hyvisten puolella. 

Melkein loppuun asti kirja onnistuu jatkuvasti yllättämään ja pitämään lukijaansa tiukasti kiinni kirjassa. Lopussa kuitenkin tapahtuu pienimuotoinen romahdus. Kun Erik tutustuu suomalaiseen Marjaan, joka on keittiöapulainen, menee kirjoittajalla yli. Hän kirjoittaa yhden vastoinkäymisen liikaa Erikille. Se vie kirjalta aika paljon uskottavuutta. Onneksi kuitenkin aivan viimeiset sivut pelastavat kirjan.

Pahuus on Keski-Suomalaisen ”Sata kirjaa, jotka pitää lukea ennen kuolemaa” -listalla 100. ja minusta se voisi olla korkeammallakin. Kirjoittajan kieli ja kerronta ovat loistavaa verrattuna esimerkiksi sijalla 79. olevaan Baskervillen koiraan (Arthur Conan Doyle). Tarinakin on mielenkiintoisempi ja koskettavampi. 

Kirjan takakannessa lukee, että Pahuus olisi omaelämäkerrallinen teos. Netistä ei löydy tietoa, vain muidenkin kirjan lukeneiden ihmettelyä siitä, onko Guillou joutunut oikeasti kokemaan vastaavaa. Kirjassa kuvattu väkivalta oli paikoin niin epätodellista, että sitä on vaikea uskoa. 

Parasta kirjassa oli ehdottomasti se, millä sisulla Erik taisteli auktoriteetteja vastaan. Ja lopussa kun hän sai kostonsa, pystyi siihen eläytymään aivan täysillä.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

64. Ilmari Kianto - Punainen viiva


AAAAAAAAAAAAAAAAAAAA! Ihan vaan tiedoksi, että tuo loppu oli helvetin ärsyttävä, mutta silti ihan helvetin loistava. Ymmärrän kyllä, että miksi tämä kirja on näinkin korkealla sijalla.

Punainen viiva on kirjoitettu ja julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1909. Kirjan kieli on ihanan värikästä ja kuvastaa aikaansa hyvin. Alussa ja lopussa esiintyvä karhu, johon on laitettu ihmismäisiä piirteitä on erityisen silmiinpistävän hienosti toteutettu.

Kiannon Punainen viiva kertoo tarinan köyhästä perheestä jossain Suomen perukoilla. Tarinan punainen lanka on köyhyys ja se, kuinka jopa Suomen perämetsiinkin leviää sosiaalidemokratia.

Topi, joka on perheen isä, on melko tyhmä. Sivistymätön ja metsäläinen, samoin kuin muukin perhe. Kun heille tuputetaan sosiaalidemokratiaa, ottavat he sen vastaan tuosta noin vaan, heillehän luvataan vaikka ja mitä. Minua ärsytti kirjaa lukiessa, kun Topilla ja hänen vaimollaan ei juurikaan ollut omaa ajattelua, vaan he vain ottivat vastaan sen mitä syötettiin.

Vaikka tuntuikin, ettei heillä ollut omaa ajattelua, oli välillä kirjassa viittauksia siihen, että Riika (topin vaimo) pelkäsi Jumalan kostoa. Kun kirjan lopussa sitten Jumala kosti kaiken, näkyi aivan selvästi läpi se, että Kianto on varmasti ollut hyvin uskovainen ja varma asiastaan.

Kirja oli alle 200 sivua pitkä, mutta silti melko tylsä. Vain alku- ja loppukappaleet olivat mielenkiintoisia sisällöltään. Jos kirjaa ei olisi kirjoitettu noin värikkäällä kielellä, en olisi varmastikaan jaksanut lukea sitä loppuun.

***

Irving & Westö

Viimeiset kaksi kirjaa, jotka olen lukenut ovat kyllä olleet niitä tämän hetken ehdottomia suosikkeja: Kjell Westön Missä Kuljimme Kerran (josta olenkin jo kirjoittanut) ja John Irvingin Kaikki isäni hotellit.

Kaikki isäni hotellit luin äidinkielen kurssia varten, ja kirjoitin siitä omasta mielestäni todella hyvän kirjallisuusarvostelun. Voisin laittaa sen tänne, jos onnistun siinä jotenkin järkevästi. Kaikki isäni hotellit oli kyllä todella hyvä, mielenkiintoinen ja ihanalla tavalla omituinen. Nyt olenkin suunnitellut lukevani muitakin Irvingin teoksia, ensimmäisenä 100 kirjan listallakin oleva Garpin maailma.

Hyllyssä lukemista odottavat myös Sofi Oksasen puhdistus, Richard Yatesin Revolutionary Road, sekä monia viime vuonna joululahjaksi saatuja tai muuten vaan lukemattomia kirjoja, joihin olisi tarkoitus iskeä loman aikana. Myös muutama leffa odottaa katsomista: kolmas Indiana Jones, uusin James Bond, Inception sekä itse hankkimat Vicky Christina Barcelona ja Thank You For Smoking.

Hyvää joulua ja onnelista uutta vuotta kaikille säännöllisille ja satunnaisille lukijoille!
Jaksakaa vain lueskella ja kommentoida meidän lukemisia ja muita edesottamuksia.:)

lauantai 13. marraskuuta 2010

5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3


Nyt on tämäkin luettu. Fiilikset: surettaa, itkettää ja on tyhjä olo. Lähes sama homma, kuin pari vuotta sitten kun luin Tuntemattoman sotilaan. Väinö Linna on tällä hetkellä kyllä ehdottomasti parhaimpia suomalaisia kirjailijoita.

Täällä Pohjantähden alla on kaunistelematon kuvaus elämästä 1900-luvun alussa. Tosin kirjoissa mennään kyllä lähes sata vuotta eteenpäin, eli oikeastaan kirja kertoo elämän muuttumisesta.

Kaikki ovat joskus kuulleet "Alussa oli suo, kuokka ja Jussi". Näin alkaa Täällä Pohjantähden alla. Ja näinpä, alussa tosiaan on suo, kuokka ja Jussi. Ja Alma. Jotka perustavat torpan pappilan maille. Ensimmäisessä kirjassa kuvataan Jussin aherrusta maidensa parissa.

Toisessa osassa on Suomi sisällissodassa. Linna kirjoittaa asioita punaisten näkökulmasta, ja lukija automaattisesti on punaisten puolella. Teksti on niin aitoa ja vetoavaa, että ainakin miulla tuli toisen kirjan lopussa ja kolmannen alussa niin kova myötätunto joitakin ihmisiä kohtaan, että minua alkoi suoraan sanottuna veetuttamaan, ja kirja oli pakko laittaa hetkeksi pois.

Mie en osaa nyt selostaa oikein juonta, alkaa surettamaan.

Linna on loistava kirjailija, ja tämä kirja on TODELLAKIN ansainnut paikkansa listalla.

*****

Lukion äidinkielen kurssit

Toisella vuodella lukiossa, neljäs kurssi äidinkieltä alkoi juuri. Kurssin aiheena vaikuttaminen.

Meidän pitää lukea jokin kirja, joka pyrkii vaikuttamaan. Mie ajattelin fiksuna tyttönä, että luenpa tuon sijalla 92. olevan Aleksandr Solzhenitsyn kirjoittaman Vankileirien saariston, että saanpa sen pois alta, kun on määräaika, että milloin sen pitää olla luettuna. Veerahan kirjoitti siitä joskus että se on ihan PASKA. Ja muistaa aina välillä nytkin sanoa siitä. Ja tämähän nyt aivan selvästi pyrkii vaikuttamaan.

Mietin muuten tässä, että kun äidinkielessä pitää lukea joku kirja ja sen jälkeen siitä pitää tehdä jokin arvostelu, puhe tai vastaava, niin siitä kirjasta saa usein aika paljon enemmän irti. Kun joutuu oikeasti käyttämään aivoja, ja miettimään että mitä tässä on yritetty sanoa ja miksi.

TPA:ta jäljellä alle sata sivua. En halua että se loppuu!

perjantai 29. lokakuuta 2010

Listan ulkopuolelta: Eat Pray Love ja pari muuta asiaa


Kuten joku ehkä tuosta sivupalkista tuli huomanneeksi, luin tässä taannoin Elizabet Gilbertin Eat Pray Love -kirjaa, josta on juuri tehty elokuvakin. Kirja oli todella hyvä, inspiroiva ja mielenkiintoinen, ja mulla olisi ollut siitä paljon sanottavaa. Ikävä kyllä, luin sitä pitkällä aikavälillä ja viimeiset sivut lentokoneessa, että en enää todellakaan muista niitä mitä piti tässä puhua tai niitä kohtia, jotka olivat mielenkiintoisia/hyödyllisiä suhteessa omaan elämääni. Harmittaa, mutta luen sen luultavasti vielä joskus uudelleen ja sitten saatte kuulla asiasta enemmän.

100 kirjaa on viime aikoina jäänyt vähän kakksossijalle, koska on aika paljon pitänyt keskittyä koulukirjoihin. Toisaalta kirjastosta löytyy niin paljon muutakin mielenkiintoisa luettavaa, että olen niitä lueskellut. Jakson vaihtuessa parin viikon päästä elämä toivottavasti helpottuu ja lukeminen pääsee taas vauhtiin.

Tällä hetkellä luen Marian Keysin uusinta romaania (olen lukenut myös kaikki aiemmat). Tähän mennessä ääliömäisellä nimellä paiskattu Tuiki tuiki tähtönen, ei ole vaikuttanut mitenkään älyttömän maailmaa mullistavalta, mutta yksi asia siinä ottaa erityisesti päähään. AIVAN ÄÄLIÖMÄINEN SUOMENNOS!! Kuka oikeasti kääntää sanan voicemail (vastaaja) sanaksi PUHEPOSTI! Kirjassa on myös muita suomentajan mokia, joka tekee teksitä jotenkin kökköä luettavaa. Mutta ei voi mitään...

Tuon jälkeen hyllyssä odottaa kovasti hehkuttamani Kjell Westön Missä Kuljimme Kerran (taas) sekä prinsessa Dianan elämänkerta (god knows why). Ajattelin myös olla todella luova, ja kopsata Idalta idean: esitellä siis muutamia kirjoja joita on viime aikoina tullut hankittua, mutta joita en ole jostain syystä vielä lukenut.

lauantai 25. syyskuuta 2010

84. Thomas Harris - Uhrilampaat

Thomas Harrisin kulttisuosikiksi muodostunut kirja Uhrilampaat, kertoo agentiksi opiskelevasta Clarice Starligista, joka saa tehtäväkseen haastatella karmaisevaa sarjamurhaajaa, tohtori Hannibal Lcteria hänen tiedoistaan toisesta sarjamurhaajasta, Buffalo-Billistä. Starling vetäistään mukaan takaa-ajoon, sekä Lecterin ja Buffalo-Billin karmaisevaan ja kieroutuneeseen maailmaan.
Luin tätä kirjaa aika pitkään se sivumäärään verrattuna, osin johtuen siitä, että keskityin lähinnä noihin koulukirjoihin parin viime viikon ajan. Muuten luin tätä aika hitaasti ja varauksella, sillä pelkäsin alitajuisesti koko ajan, että kohta tulee joku karmaiseva ja ällöttävä juttu. Olen aika herkkä tälläisissä asioissa. Mutta ei sellaista tullut. Ällöttävillä nylkemis- ja tappojutuilla ei olla mässäilty liiaksi, että kirjan lukemisesta tulisi sietämätöntä.

Noin muutenhan Uhrilampaat on todella hyvä kirja. Juonellisesti ja kerronallisesti sujuva ja mielenkiintoinen. Henkilöistä on tehty sopivasti salaperäisiä ja kiinostavia, että heidän teoistaan ja kohtaloistaan jaksaa kiinnostua ja lukea. Tekisi ehkä mieli lukea Harrisin muutkin teokset. Elokuvaa Uhrilampaat en ehkä uskalla lähiaikoina katsoa, saattaa mennä yöunet.

****

lauantai 4. syyskuuta 2010

91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi


En oikein tiedä miksi tätä kirjaa pitäisi sanoa, tai miksi yleensäkin tätä kirjallisuuden lajia kutsutaan. Tässä on runoja, mutta ei sitten kumminkaan. Tällänen lajityyppi ei kuitenkaan hirveesti muhun iske, ei runot noin yleensäkään. Mutta tässä ei onneks ollu pelkkiä runoja, niin ehkä sen takia tykkäsin tästä kuitenkin ihan kohtalaisesti. Kyllä mä toisaalta ymmärrä miks tämä on "liikauttanut jo tuhansien suomalaisten sydäntä".
Tässä kirjotetaan arjen pienistä asioista, ja jotkut luvuista oli oikeesti hyviä nerokkaita ja jopa hauskoja.

**½

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

85. Raymond Chandler - Syvä uni


Kirja kertoo yksityisetsivä Phillip Marlow'sta, joka saa työtehtävän vanhalta herra Sternwoodilta, jolla on myös kaksi vaarallisen kaunista tytärtä.

Tästä nyt ei ole paljoakaan sanottavaa. Ihan ok, vähän sekava. En kuitenkaan ymmärrä miksi Syvä uni on laitettu tähän listaan. Aika mitäänsanomaton.


**