torstai 25. helmikuuta 2010

16. Elias Lönnrot - Kalevala


Mie olin aluksi aivan satavarma, että jipii, Kalevala on kyllä niin sivistävää lukemista, ettei se voi olla huono. Ja luinhan mie Helkavirsiäkin, ja tykkäsin siitä kovin, vaikka siinä oli runoja. Jokatapauksesssa Kalevalaa lukiessa en voinut välttyä "hohhoijjaa" -efektiltä.

Kalevalassa kaikki on kerrottu miljoonaan kertaan, eri sanoin. Tämä johtuu oletettavasti siitä, että se on siirtynyt suullisena perintönä, ja toisto on helpompi muistaa.

Kalevala kertoo tarinaa Pohjolan ja Kalevalan ihmisistä, jotka tappelevat paljon keskenään. Kummatkin tuntuvat jotenkin väheksyvän toista, mutta liekö kyse sitten kateudesta tai pelosta? Nimittäin yhdessä runossa Ilmarinen hakkee vaimoa Pohjolasta ja suostuu kaikkeen mitä Pohjan akka hällä teettää.

Kalevalassa henkilöt on kuvattu epärealistisen realisesti. Vaikka henkilöillä on yleensä jotain "erikoisvoimia" (esim. loistava laulutaito jolla siirretään tavaroita) niin silti henkilöt ovat kauhean inhimillisiä, tuntevat epämielekkäitä tuntemuksia ja myös toimivat typerästi.

Luin 17. painoksen, ja alkusanoissa luki jotain tyyliin "tämä on lopullinen versio ja parasta suomen kieltä", nauratti vähän, se on nimittäin ennen 1950 painettu. Kieli kirjassa oli värikästä, ja oli ihanaa lukea ja arvailla sanojen merkityksiä.

"Jäi yksin Kalervon impi
kera vatsan vaivaloisen"

Lönnrot on tehnyt valtavan työn. Olen jotenkin iloinen siitä, että olen nyt lukenut taas yhden sivistävän teoksen.

Viimeisessä runossa minua häiritsi samankaltaisuus Raamatun kanssa. Siinä Marjatta, nuori neitsyt, tulee raskaaksi puolukasta, ja synnyttää pojan (sytyttääkö?). Väinämöinen ei hyväksy poikaa, vaan vaatii tapettavaksi, mutta kaksikuinen poika haukkuu Väinämöisen. Väinämöinen lähtee ja toteaa lähtiessään, että joskus häntä vielä tarvitaan. Mie nään tässä Lönnrotin vastalauseen sille, että Raamattu hävittää Suomen vanhan kulttuurin. Nähköön kuka mitä näkee, en varmaan ole oikeassa.

***½

tiistai 9. helmikuuta 2010

43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa


Tästä kirjasta mulla on ollu aina sellanen mielikuva, että tää kertoo jostain tyypistä joka hengailee ruispellossa ja kirjottelee runoja. Että tarina olis jotenkin yltiötylsä ja jännityksetön. Ihan vaan ton nimen takia. SITTEN jotain kautta kuulin vähän lisää tästä kirjasta: että se sijoittuu New Yorkiin ja, että muutamilla tunnetuilla rikollisilla ja sarjamurhaajilla olisi ollut kyseinen opus hyllyssään (mitä sekään nyt muka kertoo kirjasta tai sen lukijoista, että kaikki on jotenkin vinksahtaneita sarjamurhaaajia vai?). Sieppari ruispellossa alkoi yhtäkkiä kummasti kiinnostaa.

Täytyy kuitenkin sanoo, että petyin. Sieppari ruispellossa kertoo nuoresta Holden Caulfieldista, joka saa potkut (taas kerran) arvostetusta sisäoppilaitoksesta. Holden päättää lähteä kohti kotia Manhattanille muutamaa päivää etuajassa, ihan vaan siitä syystä ettei kestä olla Penceyssä enää. Suoraan kotiin hän ei kuitenkaan mene vaan pyörii Manhattanilla muutaman päivän, tapaa tuttujaan ja mietiskelee kaikki menneitä oppilaitoksiaan ja niistä mieleen jääneitä ihmisiä. Jotenkin kirjan tarkoitus ja sanoma jäi ainakin mulle pimentoon. Loppukin tuli aika yllättäen ja kirja loppu myös jotenkin hassusti. Emmä tiiä, ehkä mä luen tän joskus uudestaan ja saan tästä jotain enemmän. Ihan mukavaa ajankulua ja joustavaa kerrontaa kuitenkin.


**½

torstai 28. tammikuuta 2010

40. Leo Tolstoi - Anna Karenina


Vihdoinkin! Päälimmäinen tunne on helpotus, että sain tän kirjan vihdoin luettua. Tosiaan 999 sivua, eikä ihan kevyimmästä ja helpommasta päästä. Eikä myöskään parhaasta.

Kirja kertoo siis viime vuosisadan lopun pietarilaisista seurapiirestä, ja päähenkilöksi voisi nimetä naisen nimeltä Anna Karenina. Anna on arvostettu ja pidetty nainen, kaunis ja arvovaltainen, hyvissä naimisissa ja pienen pojan äiti. Anna kuitenkin rakastuu Vronskiin, jonka kanssa aloittaa suhteen. Noin puolessa välissä kirjaa Anna eroaa miehestään ja sitten loppuromaani odotellaankin avioeroa. Anna Kareninan lisäksi kirjassa on noin tusina merkittävää henkilöä, joista voisi erikseen mainita hyväsydämmisen Kittyn, joka oli alussa rakastunut Vronskiin, sekä monihaaraisen kolmiodraaman viimeisen osapuolen Levinin.

Anna Karenina oli kuitenkin romaanina postitiivinen yllätys. Olihan kirja pitkä, raskas ja tylsä, oli siinä kuitenkin sellaista ajatonta romantiikkaa ja ihmissuhdesotkuja, jotka meikäläistä kiinnostivat ihan kohtuullisesti. Sotaan ja rauhaan verrattuna hyvä, mutta noin muuten aika tylsä, ja asiasta kiinnostumattomalle aika tuskaisaa luettavaa.

*

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

61. Jostein Gaarder - Sofian maailma


Ja näin kerrankin, Idakin saa luettua jotain (mulla on Decamerone ja Kalevala btw kesken). Tän Sofian maailman luin koulua varten ÄI1 menossa, ja sinne piti lukkee jotain, niin luin sitte tän.

Ensimmäisen kerran luin tän joskus kuudennella luokalla - kas kummaa, ei sillon iskenyt ollenkaan. Sillon skippasin noi kaikki historia kohdat. Nyt luin koko kirjan, jokaisen sanan.

Kirja siis tosiaan kertoo Sofiasta, joka alkaa yhtäkkiä saamaan yllättäviä kirjeitä, jotka laittavat hänet miettimään elämää ja sen suuria kysymyksiä. Sofia tutustuu Albertoon, joka opettaa hänelle filosofiaa.

Alberton ja Sofian elämä kietoutuu erään Hilden ja tämän Libanonissa olevan isän elämään, ja lukija menee aivan pyörälle päästään. Tässä kirjassa maailmat menevät päällekkäin.

Kirja on nerokas, ja pistää ajattelemaan. Tätä ei todellakaan ole kirjoitettu kuudesluokkalaisille. Täytyy todeta, että lukion filosofian ensimmäisen kurssin jälkeen kiinnostuin filosofiasta. Sen ansiosta minun olikin helppo lukea Sofian maailmaa.

Suosittelen kaikille filosofiasta kiinnostuneille.

****

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

67. Lewis Carroll - Liisan seikkailut ihmemaassa


Liisa ihmemaassa on varmastikin yksi tunnetuimpia lastensatukirjoja kautta aikojen. Jostakin kumman syystä en kuitenkaan itse ole aiemmin lukenut koko kirjaa, vaikka tarinan tunsinkin osittain.

Ideana on siis se, että pieni Liisa-tyttö joutuu yllättäen Ihmemaahan, jossa on kaikki ihan hassusti. Siellä hän kutistuu ja kasvaa vuorotellen aivan järjettömiin mittoihin, tapaa kokonaisen korttipakan, istuu teellä hatuntekijän kanssa ja kuuntelee Valekilpikonnan tarinoita.

Liisan tarina on ihan hullunkurinen ja sekopäinen, mutta silti viihdyttävä. Kyllä sen ymmärtää miksi tämä on niin suosittu. Ei kuitenkaan sellainen mikä enää tässä iässä hirveästi jaksaisi minua kiinnostaa. Mitään syvempää merkitystä tai tarkoitusta en tälle löytänyt. Lempparihenkilöni oli varmastikin herttakuningatar, joka nauratti mua tosi paljon.

***½