torstai 28. tammikuuta 2010

40. Leo Tolstoi - Anna Karenina


Vihdoinkin! Päälimmäinen tunne on helpotus, että sain tän kirjan vihdoin luettua. Tosiaan 999 sivua, eikä ihan kevyimmästä ja helpommasta päästä. Eikä myöskään parhaasta.

Kirja kertoo siis viime vuosisadan lopun pietarilaisista seurapiirestä, ja päähenkilöksi voisi nimetä naisen nimeltä Anna Karenina. Anna on arvostettu ja pidetty nainen, kaunis ja arvovaltainen, hyvissä naimisissa ja pienen pojan äiti. Anna kuitenkin rakastuu Vronskiin, jonka kanssa aloittaa suhteen. Noin puolessa välissä kirjaa Anna eroaa miehestään ja sitten loppuromaani odotellaankin avioeroa. Anna Kareninan lisäksi kirjassa on noin tusina merkittävää henkilöä, joista voisi erikseen mainita hyväsydämmisen Kittyn, joka oli alussa rakastunut Vronskiin, sekä monihaaraisen kolmiodraaman viimeisen osapuolen Levinin.

Anna Karenina oli kuitenkin romaanina postitiivinen yllätys. Olihan kirja pitkä, raskas ja tylsä, oli siinä kuitenkin sellaista ajatonta romantiikkaa ja ihmissuhdesotkuja, jotka meikäläistä kiinnostivat ihan kohtuullisesti. Sotaan ja rauhaan verrattuna hyvä, mutta noin muuten aika tylsä, ja asiasta kiinnostumattomalle aika tuskaisaa luettavaa.

*

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

61. Jostein Gaarder - Sofian maailma


Ja näin kerrankin, Idakin saa luettua jotain (mulla on Decamerone ja Kalevala btw kesken). Tän Sofian maailman luin koulua varten ÄI1 menossa, ja sinne piti lukkee jotain, niin luin sitte tän.

Ensimmäisen kerran luin tän joskus kuudennella luokalla - kas kummaa, ei sillon iskenyt ollenkaan. Sillon skippasin noi kaikki historia kohdat. Nyt luin koko kirjan, jokaisen sanan.

Kirja siis tosiaan kertoo Sofiasta, joka alkaa yhtäkkiä saamaan yllättäviä kirjeitä, jotka laittavat hänet miettimään elämää ja sen suuria kysymyksiä. Sofia tutustuu Albertoon, joka opettaa hänelle filosofiaa.

Alberton ja Sofian elämä kietoutuu erään Hilden ja tämän Libanonissa olevan isän elämään, ja lukija menee aivan pyörälle päästään. Tässä kirjassa maailmat menevät päällekkäin.

Kirja on nerokas, ja pistää ajattelemaan. Tätä ei todellakaan ole kirjoitettu kuudesluokkalaisille. Täytyy todeta, että lukion filosofian ensimmäisen kurssin jälkeen kiinnostuin filosofiasta. Sen ansiosta minun olikin helppo lukea Sofian maailmaa.

Suosittelen kaikille filosofiasta kiinnostuneille.

****

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

67. Lewis Carroll - Liisan seikkailut ihmemaassa


Liisa ihmemaassa on varmastikin yksi tunnetuimpia lastensatukirjoja kautta aikojen. Jostakin kumman syystä en kuitenkaan itse ole aiemmin lukenut koko kirjaa, vaikka tarinan tunsinkin osittain.

Ideana on siis se, että pieni Liisa-tyttö joutuu yllättäen Ihmemaahan, jossa on kaikki ihan hassusti. Siellä hän kutistuu ja kasvaa vuorotellen aivan järjettömiin mittoihin, tapaa kokonaisen korttipakan, istuu teellä hatuntekijän kanssa ja kuuntelee Valekilpikonnan tarinoita.

Liisan tarina on ihan hullunkurinen ja sekopäinen, mutta silti viihdyttävä. Kyllä sen ymmärtää miksi tämä on niin suosittu. Ei kuitenkaan sellainen mikä enää tässä iässä hirveästi jaksaisi minua kiinnostaa. Mitään syvempää merkitystä tai tarkoitusta en tälle löytänyt. Lempparihenkilöni oli varmastikin herttakuningatar, joka nauratti mua tosi paljon.

***½

tiistai 29. joulukuuta 2009

56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira


Fedja-setä, kissa ja koira kertoo kuusivuotiaasta pikkupojasta, Fedja-sedästä, joka rakastaa eläimiä. Ymmärtämättömät äiti ja isä eivät kuitenkaan anna Fedja-sedän pitää kotona kissa Matruusia ja Musti-koiraa, joten Fedja-setä päättää karata kotoa ja muuttaa eläimineen maalle. Matruski ja Musti osaavat myös puhua ja hoitaa taloutta, joten kolmikon elämästä tulee oikein leppoisaa. Mukaan otetaan vielä lehmä, nimeltä Mirri, sekä ruualla käyvä traktori Tr-tr Mitja.

Tämä kirja on oikein mukavaa ja leppoisaa luettavaa. Sivuja ei ole paljon ja tarina on hauska lastensaduksi. Jotenkin en kuitenkaan ehkä ymmärrä, että minkä vuoksi juuri tämä satukirja on päässyt tälle listalle, koska ei tässä mielestäni ollut mitään sen suurempaa syvempää merkitystä tai yhteiskunnallista sanomaa. Mutta joo kyllä tykkäsin.

****

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

68. John Steinbeck - Eedenistä itään


Eedenistä itään sijoittuu 1800 ja 1900 -lukujen taitteeseen, ja tapahtuma paikkana on kaunis Salinasin laakson Amerikassa. Tarina kertoo kahden perheen pitkät tarinat; Hamiltonien ja Traskien. Tarinan keskiössä on kuitenkin Adam Trask, nuori mies, joka vaeltelee levottomana paikasta toiseen ja päätyy lopulta veljensä luokse lapsuuden maatilalleen asustelemaan. Eräänä päivänä aikamiespojat löytävät pahasti loukkaantuneen nuoren naisen portaaltaan ja ottavat hänet kotiinsa hoidettavaksi. Salaperäisissä olosuhteissa loukkaantunut Cathy Ames kietoo Adamin pikkusormensa ympärille ja syvästi rakastunut nuorukainen päättää naida Cathyn. Adam ei vain osaa aavistaakaan, että naisessa asuu suuri pahuus, jollaista ei normaaleilla ihmisillä ole. Avioliitosta syntyneistä kaksospojista Aaron perii isänsä hyväsydämmisyyden, mutta Cal kantaa äitinsä rakasta verenperintöä.

Mulla oli aika negatiiviset ennakkokäsitykset tätä kirjaa kohtaan, mutta ne kyllä osottautu vääräks. Ensimmäiset kymmenen sivua oli kyllä tosi turhia, niissä vaan kuvailtiin sitä laaksoa. Tarina on kerrottu todella laajasti ja hyvin pohjustaen, joka teki ainakin minulle lukemisen ja ymmärtämisen paljon helpommaksi. Hahmot olivat todella syvällisiä ja hyvin kehiteltyjä. Toisaalta kerronta oli välillä hieman pitkäveteistä.

Teema tässä kirjassa oli tietenkin hyvä ja paha, ja varsinkin se, miten kyseiset ominaisuudet ilmenevät ihmisissä. Hienoa oli mielestäni se, että kun Cathy oli esitetty todella pahana, niin Calista sittenkin paljastui niitä hyviäkin puolia joita lukija (tai siis ainakin minä) odotinkin ja toivoin.
Löysin kirjasta myös paljon uskonnollisia vertauksia ja ajatuksia esimerkiksi Eedenin puutarhan. Tarina heijastelee myös vahavasti Kain ja Abelin tarinaa, jopa kahdessa sukupolvessa.

Itse en oli kirjasta tehtyä elokuvaa nähnyt, mutta sen verran mitä siitä luin, en usko sen olevan kovin hyvä kirjaan verrattuna. Ilmeisesti tarina alkaa vasta noin kirjan puolesta välistä ja pois on jätetty niin Adamin ja Charlesin lapsuus kuin suurin osa Hamiltonien perheen tarinastakin. Vähän tyhmää.


***½