Huojuva talo kertoo kertoo päähenkilö Leasta ja tämän onnettomasta avioliitosta. Lean lapsuus oli onnellinen, vaikka isä olikin alkoholisti. Idealistinen nuori tyttö kuitenkin saa jättää itsenäisyyden haaveet taaksensa kun hurmaava Eero suostuttelee tämän avioon kanssaan. Pian Eero kuitenkin paljastuu itsekeskeiseksi, jolla ei ole minkäänlaista ongelmaa pahoinpidellä vaimoaan tai lapsiaan.
Huojuva talo valmistui jo vuonna 1935, mutta jostain syystä julkaistiin vasta Jotunin kuoleman jälkeen vuonna 1963. Kirjan päähenkilönä on itsenäinen Lea, joka edustaa hyvää ja pahiksena on narsistinen Eero, jolla on taipumuksia käydä vieraissa naisissa. Joidenkin tahojen mukaan tarina kuvastaisi Maria Jotunin omaa onnentonta avioliitto, ja olisi tämän takia julkaistu postuumisti.
Päällimäisenä ajatuksen kirjasta minulle jäi, että se oli liian pitkä. Jotenkin tuntuu, että välillä siellä oli paljon sellaista tarinan kannalta turhaa asiaa, jonka vuoksi juoni jäi hieman junnaamaan paikallaan, eikä mennyt selkeästi eteenpäin. Muuten kyllä ihan ok hyvä kirja. Aika mitäänsanomaton meikäläiselle.
*½
Humiseva harju kertoo kahden perheen tarinan, joka aikojen saatossa kietoutuu yhteen. Lapsuuden ystävät Heatcliff ja Catherine Earnshaw joutuvat toisistaan eroon kun Catherine menee naimisiin Edgar Lintonin kanssa ja muuttaa omasta kotitalostaan Humisevasta harjusta nummen toisella puolella sijaitsevaan Rastaslaaksoon. Pian Heatcliff, Lintonit ja Eaeshawit ovat kaikki riidoissa keskenään ja perheiden pitkäaikainen taloudenhoitaja ja uskottu Nelly Dean yrittää tasapainotella vihamiesten välillä ja lohduttaa milloin missäkin romanssissa riutuvaa henkilöä.
Humisevan harjun tarina on kirjoitettu jotenkin poikkeuksellisessa muodossa. Kirjassa Nelly Dean kertoo Rastaslaakson uudelle vuokralaiselle Lockwoodille talon ja sen omistajien värikästä menneisyyttä ja ja saa Lockwoodkin osansa Hetacliffin vihamielisyydestä ja nuoren Cathy Heatcliffin viehätysvoimasta. Tarina sijoittuu Englannin Yorkshireen Humisevan harjun ja Rastaslaakson kartanoihin. Päähenkilöitä on monia ja muutamien sukupolvien ajalta, ja pikkuhiljaa sotkuiset kolmiodraamat ovat niin sekaisin, että kaikki nykyiset, menneet ja tulevat vihamiehet ja ystävät ovat sukua keskenään.
Humiseva harju on ihan mukavaa ja ymmärrettävää luettavaa, eikä ollenkaan niin vaikeaselkoinen ja typerä kuin jotkut muut romaanit tällä listalla. Humisevaa harjua voi mielestäni hyvinkin oikeutetusti pitää nykypäivän romanttisien romaanien esikuvana, koska kirja on todellakin täynnä rakkautta ja dramatiikkaa. Tuntuu, ettei 1800 -luvun Yorkshiressä ole muuta ollutkaan.
Kyllä tämä muunkin kuin yleissivistyksen vuoksi kannattaa lukea. Ihan kelpo kirja, jos jaksaa kiinostua monipolvisista rakkaussotkuista.
***
Eino Leinon Helkavirsiä on siis runokirja. Ja muhun ei oikeen runot uppoo, joten voitte kuvitellä että aika kärsimystä oli ton kirjan läpi kahlaaminen. Onneks se oli aika lyhyt.
Sellasen havainnon kuitenkin tein, että ainakin näissä runoissa tuntu melkeimpä kaikissa olevan selkeä tarina, eikä ne ollu mitään ympäripyöreetä ja ymmärtämätöntä paskaa. Muutamat runot kerto myös aivan selvästi Kalevalasta.
*
Ennen päivänlaskua ei voi kertoo nuoresta valokuvaajasta, Mikaelista, joka eräänä humailaisena iltana löytää pimeältä kadulta pahoinpidellyn peikon, ja hetken mielijohteessa vie sen kotiinsa. Tunteet ottavat Mikaelista vallan ja hän tuntee suurta kiintymystä peikonpoikasta kohtaan, jonka hän jo kohta on nimennyt Pessiksi. Pikkuhiljaa Pessi ottaa vallan Mikaelin elämästä pala kerrallaan, kunnes Mikael ymmärtää, että on päästänyt elämäänsä pedon.
Ennen päivänlaskua ei voi on Johanna Sinisalon esikoisromaani ja laajalti arvostettu ja monelle kielelle käännetty teos. Kirja koostuu muutaman sivun mittaisista luvuista, joissa aina vaihtuu kertoja. Mikaelin lisäksi kertojina toimivat Ecke, Mikaelin rakastaja, Martes, Mikaeliin työnanatja ja ystävä, Tohtori Spiderman, eläinlääkäri ja Mikaelin ystävä sekä Palomita, Mikaelin naapurissa asuva, suomalaisen miehen Flippiiniläinen postimyyntivaimo, jonka kanssa Mikael ja Pessi ystävystyvät. Kertoja vaihtuu nopeasti ja joskus jopa kesken tärkeän ja jännittävän kohtauksen, joka tuo tarinaan syvyyttä ja vaihtelevuutta.
Kirja tarjoaa lukijalla tavallaan mielenkiintoisen vaihtoehto todellisuuden: mitä jos peikkoja olisikin oikeasti olemassa? Kuitenkaan mielenkiintoiselta vaikuttava asetelma ei tehnyt meikäläiseen vaikutusta. Kerronta sen sijaan oli sopivan jouhevaa, ja monipuolista. Outo kuvaa varmaan parhaiten tätä kirjaa. Ei huono, muttei kamalan hyväkään.
*½
Mulla ei nyt sinänsä ole tästä kirjasta paljoakaan sanottavaa: tarina kertoo Joosesta, suomalaisesta sotilaasta, joka on juuri lähdössä kotiin. Hän löytää köyden, jonka haluaa ottaa mukaansa, joten kaverit sitovat köyden Joosen ympärille todella tiukkaan. Juna matka kotiin on pitkä, ja Joosen osalta todella tukala, koska köysi ei paljon anna varaa verenkierrolle. Tästä syystä kanssamatkustajat epäilevät Joosen olevan humalassa. Juna matkan aikana matkustajat kertovat pieniä tarinoita rintamalta, jotka eivät sinäänsä liity Joosen tarinaan pätkääkään.
No joo, onhan tää tietysti sotakirja, joita tässä listassa tuntuu olevan aika paljon. Mutta Manillaköysi erottuu kuitenkin joukosta, koska se ei kerro itse sodasta vaan Joosen kotimatkasta. Matkustajien pienet tarinat rintamalta taas kuvaavat sotaa rehellisesti, mutta kuitenkin tavalla, joka ei ainakaan minua saanut kiroamaan, että voi hemmetti taas yksi sotakirja.
Olen sitä mieltä, että tässä kirjassa on varmasti joku suurempi sanoma, jota en vain ymmärtäny. Eli loppujen lopuksi minulle aika mitäänsanomaton lukukokemus. Sopivan lyhyt kirja.
**
