54. Hergé - Tintti-sarja

Silläkin varjolla, että toistan itseäni: sarjakuvat ei oo mun juttu.

Tintti -sarjakuvta kertovat nuoresta miehestä nimeltä Tintti, joka ratkoo Indiana Jones -tyylillä erilaisia arvoituksia ympäri maailmaa ystäviensä ja Milou -koiransa avulla. Näiden kahden sarjakuvan lukemani sarjakuvan (Tintti ja yksisarvisen salaisuus sekä Lento 714 Sydneyyn) perusteellä olen kyllä sitä mieltä, että Tintit ovat jotenkin helpompi lukuisia kuin Asterix -sarjakuvat. Tarinat ja niiden ideat ja yksityiskohdat ymmärtää jotenkin paremmin ja ne ovat helpommin selitettyjä niin, että tyhmätkin ihmiset varmasti tajuavat.

Loppujen lopuksi ihan ok, mutta siltikin sarjakuvat ei oikein jaksa meikäläistä innostaa.

**

92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo

Myönnettäköön, huijasin vähän: Vankileirien saaristo on oikeasti neljän kirjan sarja. Eka vaan oli niin paska, että päätettii Idan kanssa, että luetaan vaan ensimmäinen, Vankeusteollisuus.

Tää kirja on yksinkertaisesti paska. Siinä ei vaan ole mitään juonta, enkä suoraan sanottuna ymmärrä miten se on voinut päästä tähän listalle. Toisaalta kyllä ymmärrän miksi se on kirjoitettu ja siitä pidetään ja kohistaan niin paljon. Kirjasarja kertoo Neuvostoliittolaisesta Alexander Solzhenitsynenistä ja siitä kuin jonkun sodan aikana hänet ja miljoona muut vangittiin. Kirjassa aina välillä eksytään moniksi kymmeniksi sivuiksi kertomaan tuon ajan kidutusmenetelmistä, selleistä tai vain yleisesti sodasta ja sen kauheudesta. Kirjailija on kirjoittanut teoksen sydän täynnä vihaa pahantekijöitä kohtaan ja se on ilmiselvästi tehty kunnioittamaan niiden tuhansien muistoa jotka tuolloin kuolivat.

Tämän mä ymmärrän. Mutta se on silti ihan paska. Ei kirjaa voi sanoa edes romaaniksi. Koska siinä ei ole mitään selvää juonta. Näin se vain on.

0

77. Homeros - Odysseia

Luin Pentti saarikosken suomentaman Odysseian. Hän on poistanut runomitan, joka tekee kirjasta ns. helpommin luettavan.

Kirja kertoo Odysseuksesta, hänen perheestään, harharetkistään ja kotiinpaluusta. Se alkaa siitä, kun Telekmatos, Odysseuksen poika kutsuu kaupungin ihmiset koolle, koska kosijat riehuvat hänen talossaan ja hän on voimaton taistelemaan heitä vastaan. Hän pyytää sukkailta apua, mutta kukaan ei auta häntä, koska he eivät usko Odysseuksen tulevan enää kotiin.

Odysseus on matkoillaan 20 vuotta, ja jää erään jumalattaren vangiksi. Eräänä päivänä jumalat päättävät vapauttaa hänet, ja siitä alkaa hänen vaikea kotimatkansa.

Odysseia on antiikin Kreikasta peräisin oleva eepos. Se on maailmankuulu. Odotin siltä paljon enemmän. Se ei ole hyvä, eikä huono, mutta en oikein tiedä, että mikä tuossa on niin mahtavaa.

***

88. Stephen King - Hohto

Stephen Kingin Hohto on kauhuklassikko. Oletin, että näinkin suositussa kirjassa olisi ollut jotain ylitsepääsemättömän loistavaa. Vaan tämähän oli aika pettymys.

Kirja kertoo kolmihenkisestä perheestä, jolla on alkanut menemään huonosti: isä on entinen juoppo, joka on menettänyt työnsä väkivaltaisuuden takia. Äidillä taas on ongelmia, johtuen lapsuudestan, jossa hänen äitinsä manipuloi ja alisti häntä. Perheen 5-vuotiaalla lapsella taasen on ihmeellinen kyky, hän hohtaa, eli pystyy aistimaan toisten tunteet ja näkemään tulevaisuuteen.

Koska perheellä menee myös taloudellisesti huonosti ja isän maine on mennyttä, isän on pakko ottaa hänelle tarjottu Overlook-hotellin talonmiehen paikka vastaan. Koko perhe joutuu talveksi saarroksiin hotelliin. Isän pitää hoitaa hotellia ja vahtia kaasulämmitystä.

Talvella talossa alkaa tapahtumaan. Hotelli herää eloon ja perheen nuorimmainen kokee valtavia järkytyksiä kykynsä takia. Kaikille käy huonosti-hyvin.

Huonointa kirjassa oli se, että kauhu ei ollut kuitenkaan kauhua, vaan tuntui enemmän siltä kuin hahmot olisivat nähneet unta tai vastaavaa. Olisin myöskin toivonut kirjalle erilaista loppua, loppu oli ihan tylsä.

En ole aiemmin lukenu Kingin kirjoja, enkä tiedä luenko tämänkään jälkeen. Kirjoilla on kuitenkin valtava maine, joten jotain hyvää niissä täytyy olla.

***

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys

Okei, kirjan nimestä odotin jotain suht mielenkiintoista ja syvällistä kertomusta elämästä ja rakkaudesta. Todellisuus oli kuitenkin jotain muuta.

Olemisen siteämätön keveys kertoo neljästä alunperin Prahassa asuvasta nuoresta aikuisesta, jotka onnisyuvat sotkeutumaan toistensa rakkauselämään oikein kunnolla. Kirjassa kerrotan vuorotellen jokaisen näkökulmasta samat tai eri asiat ja tapahtumat. Tomas on naistenmies, joka rakastuu hauraaseen ja herkkään tarjoilijaan, Terezaan. Vuosikymmeniä kestävä suhde/ aivioliitto on välillä vahvalla, mutta välillä heikolla pohjalla, kun Tomas jatkaa vielä avioiduttuaan satunnaisia naisseikkailujaan. Sabrina on yksi Tomasin villistä ja vapaista rakastajattarista, johon rakastuu myös geneveläinen keski-ikäinen tiedemies Franz. Nelikko muuttaa ja pohtii parisuhde ongelmiaan yhdessä ja erikseen monen vuosikymmenen ajan poliittisten muutosten tapahtuessa koko ajan heidän kotimaassaan.

Kirjan keskeisiä teemoja ovat politiikka, seksi ja rakkaus. Välillä kirjoittaja kirjoittaa pääjuonesta poikkeavia lukuja, joissa pohditaan asioiden filosofisia merkityksiä. Joskus on myös kokonaisia lukuja, joissa aloitetaan sanasta paska ja päädytään kirjoittamaan kommunismista.

Muutenkin Kunderan kirjoitustyyli on jotenkin oudon tuntuinen. Yhdessä luvussa oli lause, josta mielikuvakseni jäi, että kirjailija sanoo suoraa, että ei kannata edes kuvitella, että tämä on totta. Ja luvut joissa puhutaan kaksi sivua paskasta, eivät oikein mielestäni sovellu euroopan suurimman mestariteoksen valinta kriteereihin.

Kertomus pomppii ajasta, henkilöstä ja kertojasta toiseen jolloin minulle ainakin muodostui kirjan kokonaiskuvaksi erittäin sekava ja epäjohdonmukainen. Olemisen sietämätön keveys ei vain ole minun lajityyppini kirjallisuutta.

*