77. Homeros - Odysseia

Luin Pentti saarikosken suomentaman Odysseian. Hän on poistanut runomitan, joka tekee kirjasta ns. helpommin luettavan.

Kirja kertoo Odysseuksesta, hänen perheestään, harharetkistään ja kotiinpaluusta. Se alkaa siitä, kun Telekmatos, Odysseuksen poika kutsuu kaupungin ihmiset koolle, koska kosijat riehuvat hänen talossaan ja hän on voimaton taistelemaan heitä vastaan. Hän pyytää sukkailta apua, mutta kukaan ei auta häntä, koska he eivät usko Odysseuksen tulevan enää kotiin.

Odysseus on matkoillaan 20 vuotta, ja jää erään jumalattaren vangiksi. Eräänä päivänä jumalat päättävät vapauttaa hänet, ja siitä alkaa hänen vaikea kotimatkansa.

Odysseia on antiikin Kreikasta peräisin oleva eepos. Se on maailmankuulu. Odotin siltä paljon enemmän. Se ei ole hyvä, eikä huono, mutta en oikein tiedä, että mikä tuossa on niin mahtavaa.

***

88. Stephen King - Hohto

Stephen Kingin Hohto on kauhuklassikko. Oletin, että näinkin suositussa kirjassa olisi ollut jotain ylitsepääsemättömän loistavaa. Vaan tämähän oli aika pettymys.

Kirja kertoo kolmihenkisestä perheestä, jolla on alkanut menemään huonosti: isä on entinen juoppo, joka on menettänyt työnsä väkivaltaisuuden takia. Äidillä taas on ongelmia, johtuen lapsuudestan, jossa hänen äitinsä manipuloi ja alisti häntä. Perheen 5-vuotiaalla lapsella taasen on ihmeellinen kyky, hän hohtaa, eli pystyy aistimaan toisten tunteet ja näkemään tulevaisuuteen.

Koska perheellä menee myös taloudellisesti huonosti ja isän maine on mennyttä, isän on pakko ottaa hänelle tarjottu Overlook-hotellin talonmiehen paikka vastaan. Koko perhe joutuu talveksi saarroksiin hotelliin. Isän pitää hoitaa hotellia ja vahtia kaasulämmitystä.

Talvella talossa alkaa tapahtumaan. Hotelli herää eloon ja perheen nuorimmainen kokee valtavia järkytyksiä kykynsä takia. Kaikille käy huonosti-hyvin.

Huonointa kirjassa oli se, että kauhu ei ollut kuitenkaan kauhua, vaan tuntui enemmän siltä kuin hahmot olisivat nähneet unta tai vastaavaa. Olisin myöskin toivonut kirjalle erilaista loppua, loppu oli ihan tylsä.

En ole aiemmin lukenu Kingin kirjoja, enkä tiedä luenko tämänkään jälkeen. Kirjoilla on kuitenkin valtava maine, joten jotain hyvää niissä täytyy olla.

***

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys

Okei, kirjan nimestä odotin jotain suht mielenkiintoista ja syvällistä kertomusta elämästä ja rakkaudesta. Todellisuus oli kuitenkin jotain muuta.

Olemisen siteämätön keveys kertoo neljästä alunperin Prahassa asuvasta nuoresta aikuisesta, jotka onnisyuvat sotkeutumaan toistensa rakkauselämään oikein kunnolla. Kirjassa kerrotan vuorotellen jokaisen näkökulmasta samat tai eri asiat ja tapahtumat. Tomas on naistenmies, joka rakastuu hauraaseen ja herkkään tarjoilijaan, Terezaan. Vuosikymmeniä kestävä suhde/ aivioliitto on välillä vahvalla, mutta välillä heikolla pohjalla, kun Tomas jatkaa vielä avioiduttuaan satunnaisia naisseikkailujaan. Sabrina on yksi Tomasin villistä ja vapaista rakastajattarista, johon rakastuu myös geneveläinen keski-ikäinen tiedemies Franz. Nelikko muuttaa ja pohtii parisuhde ongelmiaan yhdessä ja erikseen monen vuosikymmenen ajan poliittisten muutosten tapahtuessa koko ajan heidän kotimaassaan.

Kirjan keskeisiä teemoja ovat politiikka, seksi ja rakkaus. Välillä kirjoittaja kirjoittaa pääjuonesta poikkeavia lukuja, joissa pohditaan asioiden filosofisia merkityksiä. Joskus on myös kokonaisia lukuja, joissa aloitetaan sanasta paska ja päädytään kirjoittamaan kommunismista.

Muutenkin Kunderan kirjoitustyyli on jotenkin oudon tuntuinen. Yhdessä luvussa oli lause, josta mielikuvakseni jäi, että kirjailija sanoo suoraa, että ei kannata edes kuvitella, että tämä on totta. Ja luvut joissa puhutaan kaksi sivua paskasta, eivät oikein mielestäni sovellu euroopan suurimman mestariteoksen valinta kriteereihin.

Kertomus pomppii ajasta, henkilöstä ja kertojasta toiseen jolloin minulle ainakin muodostui kirjan kokonaiskuvaksi erittäin sekava ja epäjohdonmukainen. Olemisen sietämätön keveys ei vain ole minun lajityyppini kirjallisuutta.

*

29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja

Okei, myönnettäköön. Huijasin vähän. En todellakaan lukenut kaikkia Asterix -sarjan sarjakuvia. Niitähän on varmaan sata. Luin kaksi ja niiden pohjalta pystyin hyvin muodostamaan mielipiteeni. Sarjakuvat ei ole mun juttu. Aku Ankka menee joka keskiviikko, ja aamun Keskisuomalaisesta tulee luettua Fingerpori, mutta ei tän tyyliset oikein jaksa kiinnostaa.

Asterix -sarjan idea taitaa olla kaikille tuttu: Asterix ja Obelix ovat kaksi sankaria, jotka taikajuoman avulla taistelevat pahoja ja tyhmiä roomalaisia vastaan. Mukana hyörii myös lukematon määrä hassuja sivuhenkilöitä ja Obelixin Idefix koira. Asrterixista ja Obelixista on olemassa myös piirrettyjä ja elokuvia.

Nämä kaksi kyseistä sarjakuvaa, jotka luin olivat harvinaisen juonettomia ja tylsiä. Muutamat suht hauskat jutut eivät todellakaan riitä pelastamaan koko sarjakuvaa.

**

72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

Nimen perusteella voisi luulla, että kirja kertoo vaikkapa aavikoista. Vaan ei, kirja kertoo ihmiskuntaa uhkaavasta todellisesta vaarasta: siitä, että ilmasto lämpenee, ja napajäätiköt sulavat.

Kirjan aihe oli loistava, ja siinä pohdittiin moneltakin kantilta sitä, että jos napajäätiköt oikeasti sulavat, niin mitä tapahtuu. Mutta sitten sen kirjan varsinaisen aiheen lisäksi kirja oli täynnä eri henkilöitä, ja niissä meni alussa sekaisin. Lisäksi kaikki rakastu kaikkiin ja sai toisensa, niin mulle tuli pahaolo, kun oma poikaystävä on kaukana.

Kirjassa oli monta asiaa, jotka sai oikeasti miettimään. Siinä oli hyvin perustellusti selitetty, miten mahdollisesti suurin osa eurooppalaisten ''keksinnöistä'' onkin oikeasti intialaisia. Esimerkkinä Antlantiksen kadonnut kaupunki.

Mielestäni kirja oli hyvä, siinä oli pari jännääkin kohtaa, mutta se kaikki suhdehöttö oli liikaa siinä.

***