keskiviikko 27. toukokuuta 2009

29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja


Okei, myönnettäköön. Huijasin vähän. En todellakaan lukenut kaikkia Asterix -sarjan sarjakuvia. Niitähän on varmaan sata. Luin kaksi ja niiden pohjalta pystyin hyvin muodostamaan mielipiteeni. Sarjakuvat ei ole mun juttu. Aku Ankka menee joka keskiviikko, ja aamun Keskisuomalaisesta tulee luettua Fingerpori, mutta ei tän tyyliset oikein jaksa kiinnostaa.

Asterix -sarjan idea taitaa olla kaikille tuttu: Asterix ja Obelix ovat kaksi sankaria, jotka taikajuoman avulla taistelevat pahoja ja tyhmiä roomalaisia vastaan. Mukana hyörii myös lukematon määrä hassuja sivuhenkilöitä ja Obelixin Idefix koira. Asrterixista ja Obelixista on olemassa myös piirrettyjä ja elokuvia.

Nämä kaksi kyseistä sarjakuvaa, jotka luin olivat harvinaisen juonettomia ja tylsiä. Muutamat suht hauskat jutut eivät todellakaan riitä pelastamaan koko sarjakuvaa.

**

72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

Nimen perusteella voisi luulla, että kirja kertoo vaikkapa aavikoista. Vaan ei, kirja kertoo ihmiskuntaa uhkaavasta todellisesta vaarasta: siitä, että ilmasto lämpenee, ja napajäätiköt sulavat.

Kirjan aihe oli loistava, ja siinä pohdittiin moneltakin kantilta sitä, että jos napajäätiköt oikeasti sulavat, niin mitä tapahtuu. Mutta sitten sen kirjan varsinaisen aiheen lisäksi kirja oli täynnä eri henkilöitä, ja niissä meni alussa sekaisin. Lisäksi kaikki rakastu kaikkiin ja sai toisensa, niin mulle tuli pahaolo, kun oma poikaystävä on kaukana.

Kirjassa oli monta asiaa, jotka sai oikeasti miettimään. Siinä oli hyvin perustellusti selitetty, miten mahdollisesti suurin osa eurooppalaisten ''keksinnöistä'' onkin oikeasti intialaisia. Esimerkkinä Antlantiksen kadonnut kaupunki.

Mielestäni kirja oli hyvä, siinä oli pari jännääkin kohtaa, mutta se kaikki suhdehöttö oli liikaa siinä.

***

94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu


Tim K. Mukka oli lappilainen kirjailija, joka eli vuosina 1944 - 1973. Mukka on arvostettu ja nuoresta iästään kypsänä pidetty suomalainen kirjailija. Mukan esikoiteos Maa on syntinen laulu ilmestyi vuonna 1964, jolloin kirjailija oli vain 19 -vuotias.

Kirja kertoo 1940 -luvun pienestä lappilaisesta kylästä, jossa elää nuori, kohta kaksikymmentä täyttävä Martta perheensä kanssa. Maa on syntinen laulu -romaani kuvaa kylän elämää, ja siinä käsitellään muun muassa perhettä, seksuaalisuutta, väkivaltaa ja luontoa.

Maa on syntinen laulu on ensisijaisesti erittäin outo kirja. Siinä puhutaan paljon seksuaalisuudesta ja väkivallasta ja näitä aiheita käsitellään mielestäni erittäin oudolla tavalla ja oudolla kirjoitustyylillä. Omasta mielestäni kirja oli aika huono. Henkilöt olivta tyhjiä, eikä niistä saanut oikein mitään erikoista irti. Juonta ei ollut oikein nimeksikään ja kirjoitustyyli oli jotenkin oudon tuntuinen ja hassu. Tämä on taas niitä opuksia joista jotkut tykkäävät ja jotkut eivät.

*

torstai 21. toukokuuta 2009

79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira


Mitähän tästä nyt sanois... Periaatteesa ihan hyvä kirja. Olen lukenut tämän kerran aiemmenkin, oli pakollisena koulussa varmaan joskus kasilla. Kirja kertoo Sherlock Holmesista ja hänen apuristaan tohtori Watsonista. Kaksikko saa selvitettäväkseen Baskerville Hallin isännän, Charles Baskervillen kuoleman selvittämisen. Juttuun liittyy vuosia vanha kauhutarinan hirviömäisestä Baskervillen koirasta, joka on aikoinaan säikyttäny erään Baskervillen suvun edustajan kuoliaaksi. Tohtori Watson matkustaa Baskerville Halliin tarkkailemaan tapausta Holmesin puolesta, mutta pian salapoliisi itse joutuu saapumaan tapahtumapaikalle.

Ensimmäisellä lukukerralla Baskervillen koira oli sellanen mukavan jännittävä salapoliisiromaani, eikä lopputulosta voinut arvata. Tässä oli nyt se huono puoli, että tiesin kuka oli murhaaja, ja muutenkin muistin suunnilleen juonen kulun. Joistakin kirjoista paljastuu toisella lukukerralla uusia puolia, tästä ei. Koulun pakollisena kirjana varmasti yksi parhaita, mutta muuten Baskervillen koira oli aika mitäänsanomaton.


**

perjantai 15. toukokuuta 2009

99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän

Mulla oli hirveät ennakkoluulot ennen tämän kirja lukemista. Tuo nimi kun kuulostaa vähän siltä, että kirja kertoisi jonkun nyyhkytarinan. Takakansikaan ei minulle juuri avautunut.

Tämä tarina ei todellakaan ole mikään nyyhkynyyhkylässynlää-juttu. Kirja kertoo kahta eri tarinaa, kahden eri henkilön silmin. Nämä henkilöt liittyvät kummatkin enemmän tai vähemmän Suvi Vaahteraan, tai Summer Mapleen, niinkuin Amerikoissa sanotaan. Kirja alkaa sillä, että Suvi katoaa Afrikkaan.

Toinen näistä kirjoittajista on Suvin äiti, Leena. Hän kertoo elämäntarinansa, joka on melko tavallinen: tyttö rakastuu poikaan, he muuttavat yhteen, menevät naimisiin, saavat lapsen.. Sitten lapsi muuttaa pois kotoa ja hänestä tulee kuuluisa. Vanhempia härnätään puhelinsoitoilla ja haastattelupyynnöillä.

Toinen, mielenkiintoisempi kirjoittaja kirjassa on Antti, Suvin ex-poikaystävä. Heillä oli oma koti, oma bändi ja sitten kaikki vain hajosi. Antti kertoo kirjassa mielenkiintoisen tarinansa. Hän on keski-ikäinen, masentunutkin mies.

Alussa en tuntenut pääseväni kirjaan kiinni millään. Se tuntui päämäärättömältä ja huonosti kirjoitetulta. Kirjan kertojana on nimittäin läheskaikkitietävä minä. Tämä hämmentää lukijaa, ja kirja tuntuu samalla luotaantyöntävältä, mutta siltä että sitä on pakko lukea, on pakko saada tietää, että mitä tapahtuu.

 Äidinkielen opettajamme on muistaakseni maininnut joskus äidinkielentunnilla, että miksi tätä kirjantyyliä kutsutaan. Se taisi olla joku modernismi tai vastaava. Kirjassa huijataan lukijaa niin maan perusteellisesti, että lopussa tuntee itsensä hiukan tyhmäksikin. Pari kertaa kirjassa myös mainitaan, että "HALOO, ei tämä ole totta", mutta silti ei voi olla uskomatta kirjoittajaa.

Aina välillä kirjassa on sanomalehtileikkeitä. Ne on kirjassa sitä ainutta totuutta. ;) Antoisia lukuhetkiä, tämä on hämmentävä kirja.

***½