Jan Guilloun Pahuus oli alussa harvinaisen vastenmielinen. Kirjan alussa ruotsalainen Erik on 14-vuotias ja väkivallan kierteessä. Kotona sadistinen isä hakkaa päivittän milloin milläkin harjanvarrella ja koulussa Erik on jengin pomo ja joutuu usein tappeluun. Lopulta Erik potkaistaan ulos Oppikoulusta ja äiti lähettää hänet sisäoppilaitokseen. Uudessa koulussa Erik päättää kääntää uuden lehden elämässään, ja päättää olla tappelematta. Hän ystävystyy huonetoverinsa Pierren kanssa, ja kaikki uudessa koulussa näytää olevan liian hyvää ollakseen totta. Sitten sisäoppilatoksesta paljastuu pelottava puoli kun Erik joutuu kammottavan simputuksen kohteeksi, ja väkivallan kierre jatkuu jatkumistaan...
Alussa kirja oli aivan kamala. OIli hirveää lukea kun Erikin isä hakkasi poikaansa. Sitten sävy muuttui ja kirjaa oli jotenkin mukavampi ja helpompi lukea. Jossain kohdissa kirja oli aika kuiva ja tylsä, mutta sitten se aina parani loppua lohden. Fiilis lukemisen edetessä meni kuin aaltoliike: välillä lukeminen oli niin tahmaista kuin olla ja voi ja välillä oli ihna mukavaakin.
Mietin tässä äsken, että miksi kirja oli helpompi lukea sen jälkeen kun päähenkilö lähti sisäoppilaitokseen. Ehkä se johtui siitä, että kestin paremmin lukea väkivaltaisuuksia poikien välillä kin sitä kuinka isä hakkaa poikaansa.
Kirjan takakannessa lukee, että Pahuus on Jan Guilloun omaelämänkerrallinen teos. Toivon todella, että Guillou ei ole joutunut nuoruudessaan kokemaan tuollaista. Joka tapauksessa kirja oli ihan ok, ei mitenkään eirityisen sykähdyttävä muuten kuin alun vastenmielisyyden takia.
** ½
