perjantai 15. huhtikuuta 2022

Dystopiaa miehettömyydestä

Sattumalta luin kaksi kirjaa, joiden kantavana teemana oli miesten väheneminen yhteiskunnassa. Marjaana Aumaston Rikas, laiha ja kaunis sekä Christina Sweeney-Bairdin Viimeiset miehet. Koin, että nämä ovat dystopiakirjoja, mutta Aumaston kirjaa näemmä kuvaillaan utopiaksi ja dystopiaksi ja Sweeney-Bairdin kirjaa trilleriksi.

Rikas, laiha ja kaunis on hyvin karu kuvaus yhteiskunnasta, jossa naiset ovat kyllästyneet miesten aggressioon ja päättäneet poistaa miehet yhteiskunnasta. Naiset hankkivat lapsia spermapankkien avulla, ja jos heille sattuu syntymään poikalapsi, lapsi muutetaan hormonihoidoin naissukupuoliseksi. Poikalapsia kasvatetaan lastenkodeissa, joista he pääsevät pois sen jälkeen, kun ovat käyneet läpi hormonihoidon ja leikkauksen, jossa heidän sukupuolielimensä silvotaan.

Kirjassa seuraataan kolmen nuoren, Rikkaan, Laihan ja Kauniin elämää leikkauksen aikaan ja sen jälkeen. Kirjan perimmäinen kysymys tuntuu olevan, että miten meidän pitäisi suhtautua yhteiskunnan vaatimuksiin. Kirjan sukupuoliroolit ovat järkyttäviä. Miehet ovat vain dokaavia aggressioläjiä ja naiset sitten kaikkea muuta niin hyvässä kuin pahassa. 

Mielestäni kirjan lähtökohta on todella mielenkiintoinen ja teema jännittävä. Kirja on kuitenkin epäuskottava. Tästä aiheesta olisi saanut todella mielenkiintoisen ja erikoisen tarinan aikaiseksi, mutta tämä teos tuntuu olevan jonkinlainen pahanolon purkamisen väylä. Henkilöiden tunteenkuvaukset ja käyttäytyminen on epäloogista ja epäuskottavaa. Kömpelöäkin. Onneksi tämä oli verrattain lyhyt, sillä en tykkää kirjojen kesken jättämisestä.

Tämä on näemmä kirjoitettu vuonna -96, että ehkä se selittää jotain. Nykyaikaan tällainen sukupuoliroolittaminen ei sovi. Ehkä tätä kirjaa kuvaa parhaiten se, kun joku sanoo, että "ootpa muuten tyhmä" ja tää kirja vastaa, että "ite oot!!!".

Viimeiset miehet olikin sitten vähän nykyaikaisempi romaani. Tämä on ilmestynyt 2021. Alkusanoissa kirjailija kertoilee, että aloittaessaan kirjaa koronaa ei vielä ollut, mutta kesken prosessin sekin alkoi ja vaikutti vähän kirjaan.

Kirjassa kerrotaan yhteiskunnasta, jossa puhkeaa miehille tappava virus. Aluksi sitä ei usko kukaan, mutta kun miehiä alkaa kuolemaan ihan todenteolla, syntyy paniikkia ja kauhua. Virus tarttuu vain miehiin, mutta naiset voivat toimia sen kantajina.

Tämä kirja oli huomattavasti uskottavampi, kuin Aumaston teos. Tosin tässäkin oli jotain epäloogisuuksia, jotka häiritsivät minua. Esim. viruksen kuvailtiin olevan ihan todella nopeasti leviävä ja tappava ja sen sanottiin tappavan yhdeksän kymmenestä miehestä. Jossain kohtaa sanottiin, että miehistä 90% on kuollut ja ajattelin, että okei, no sitten se virus on varmaan kiertänyt jo kaikki, mutta eipä ollutkaan. Se miten auki yhteiskuntaa pidettiin viruksen jyllätessä, jotenkin tuntui epäuskottavalta. Kirjan virus oli huomattavasti vakavempi, kuin korona ja mielestäni vaikutti epäuskottavalta, miten auki yhteiskunta oli.

Kirja onnistui kuitenkin loistavasti kuvailemaan ihmisten tunteita ja fiiliksiä kaiken kuoleman ja kauhun keskellä. Tämä oli miellyttävä kuunnella, kerronta oli joutuisaa ja tarinaa kerrottiin useasta eri näkökulmasta.

Nautin erityisesti siitä kuvauksesta, jossa naisia oli yhtäkkiä enemmän joka alalla ja joka työtehtävissä. Tämän vuoksi yhteiskunta muuttui naisille sopivammaksi, yhtäkkiä turvavyöt ja autot suunniteltiin myös naisille turvallisiksi jne. Kirjassa kuvailtiin myös muunsukupuolisten ja seksuaalivähemmistöjen ahdinkoa, eikä tämä tuntunut samanlaiselta "vittu kuolispa kaikki miehet" paasaukselta.

Dystopian voima on sen uskottavuus. Dystopian pitää osua lähelle, mutta kuitenkin kauas. Niin, että sen voi melkein tuntea, mutta sitten huomata, miten tämänhetkinen yhteiskunta on erilainen. Dystopian voima on siinä, että se näyttää meille mahdollisuuksia ja uhkakuvia. Se näyttää, missä olemme ja minne voimme mennä. Ja todellakin myös sen, minne meidän ei kannata mennä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tulevat näkyviin hyväksynnän jälkeen