tiistai 13. maaliskuuta 2012

43. J.D. Salinger - Sieppari Ruispellossa

Öääääööeee. Fiilikset kirjan lukemisen jälkeen on jotakuinkin tiivistetty noin. Ei jumalauti, oli kerrassaan mielen räjäyttävä. Ei tosin yhtä paljon, kuin esimerkiksi Anna minun rakastaa enemmän, mutta silti.

En tiedä mitä odotin. En muistanut juurikaan, mitä Veera tästä oli kirjoittanut, enkä viitsinyt lukeakaan, ennen kuin olin itse kirjan saanut luettua. Ulkokannen perusteella (tuommoinen keltainen yksinkertainen) odotin jotain dekkarin tyylistä, mutta ei, sitä tämä kirja ei ollut.

Alussa järkytyin kirjan kieltä. Kirjoitusvirheitä ja jotain todella kummallista standin slangia (ei sitä, mitä omat stadilaiset sukulaiset puhuu). Sitten googlettelin ja huomasin, etten ole ainut, jota ottaa silmään, ilmeisesti tästä Pentti Saarikosken suomennoksesta on puhuttu aika paljonkin. Tietenkin kieli toi päähenkilöön erilaisen piirteen, mutta se oli myös hatun (näin kiroillaan kiroilematta terv. Ida-suomi-Ida -sanakirja) ärsyttävää.

Juontahan tässä ei oikein ole, siellä se jäbä vaan tsillailee New Yorkissa, koska ei viitsi mennä himaan. Samalla hän kertoo mielipiteitään erinäisitä asioista. Miulle tuli päähenkilöstä mieleen semmonen todella ärsyttävä jäbä joka pyörii siellä täällä ja selittää kaikille jotain ja on niin olevinaan, mutta sitten jos joku kyseenalaistaa niin hän heittäytyy muka-tyhmäksi. "En mä mitään oo sanonu, en mä tiiä mistä sä puhut" jne.

Jotenkin mulla oli semmonen viba koko kirjan ajan, että sillä jäbällä oli joku persoonallisuushäiriö tai joku muu henkinen ongelma. Ja se sen suhde siihen pikkusiskoon vaikutti jotenkin hämärältä.

**

Listan ulkopuolelta: Eino Leino - Pankkiherroja

Kävin kirjastossa viime viikolla, ja nappasin hyllystä mukaani randomilla pari kirjaa. Eino LEino sattui käteeni, koska tiedän Leinon oleen hyvä kirjailija.

Vaikken Leinon tuotantoa ole paljoa lukenut (Helkavirsiä ja Elämäni kuvakirja), pidän Leinoa suuressa arvossa. Hänen runonsa ovat tehneet minuun syvän vaikutuksen. Kun aloin lukemaan Pankkiherroja, petyin. Romaani tuntui aika pitkään tylsältä ja huonolta. Kuvailtiin hyvin toimeentulevia herroja ja heidän arkeaan. Sen lisäksi oli vähän huolia, mutta niitä ei paljoa muisteltu.

Kirja oli kuitenkin verrattain lyhyt ja helppolukuinen, joten luin sen nopeasti loppuun, jottei minulle jäisi tuon Sodan ja Rauhan ja 7 veljeksen lisäksi vielä yhtä kesken olevaa kirjaa.

Lopussa kirja onnistuikin yllättämään minut, ja totesin, että on se Leino vaan ollut mahtava äijä.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Esseestä

Saatoin tänään kirjottaa yo-kirjotuksissa esseen tehtävästä, jossa aineistona oli runoja. RUNOJA, MITÄ HELVETTIÄ?!?!! Miten minä, joka vihaan runoja, voin kirjottaa esseen runoista? En ole myöskään koskaan aiemmin kirjoittanut runoista, vaan aina kiertänyt ne kaukaa. Tosin tehtävänantona oli pohtia lukemisen merkitystä runojen pohjalta. Jännän tästä tekee sen, että pitäis saada esseestä vähintään se 45 pistettä, jotta saisin arvosanaa korotettua. Oon vaan niin tyytyväinen, että äikän osalta kirjotukset on nyt ohi. Ei muuta raportoitavaa.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Inspiraatio

Mie olen aina ollut yöihmisiä. Inspiraatio iskee aina keskellä yötä ja silloin kun on hiljaisinta. Piirrän, kirjoitan, tanssin tai laulan. Ihan sama miten sen saa purettua, mutta se on pakko purkaa silloin. Se myös vähentää stressiä. En tiedä onko tämä missä määrin normaalia, mutta olen iloinen siitä, että mulla on keino vähentää stressiä.

Mie olen lukenut nyt noita rovastivaarin kirjoituksia ja omaa vanhaa päiväkirjaa. Yhtäkkiä iski inspiraatio, ja oli niin paljon ideoita, että oli pakko lähteä ulos. Siellä kehittelin todella hienoa tekstiä, jonka kirjoitin ylös heti, kun pääsin kotiin. (se kuuluu isompaan kokonaisuuteen, niin en julkaise täällä)

Jotenkin nuo omat kuuden vuoden (!!! NIIN KAUAN) takaiset kirjoitukset herätti aika paljon tunteita. Toki siihen aikaan olen elänyt niin erilaista elämää, ettei sitä voi edes verrata tämän hetkiseen. Kun lukee vanhoja omia tekstejä, tulee mieleen paljon enemmän muistoja kuin mitä on ylös kirjoitettu.

Harmittaa, että olen hävittänyt kaikki vanhat runot. Niistä varmaan saisi nykypäivänä aika paljon irti. Näin (isoksi?) kasvaneena niistä näkisi asioita, joita silloin ei nähnyt. Olisi jännä lukea niitä. En muista muita omia runoja, kun sen, minkä otsikko oli "Kivi". Tahtoisin niin kovasti saada sen mieleeni.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

ELÄMÄ ON IKÄVÄÄ MUTTA TAIDE LYSTIÄ !

En vieläkään osaa määritellä miksi Kaikki isäni hotellit vaikuttaa muhun tällä tavalla. Juuri äsken saatuani kirjan loppuun, mut valtasi taas sellanen tunne, josta ei saa oikein kiinni. Ei oikein osaa sanoa kirjasta mitään, ei oikein pysty menemään saman tien nukkumaan, kun asiat vaan pyörii päässä. Ainut asia mistä on varma on se, että nyt olen taas lukenut jotain upeaa ja jollain tavalla mullistavaa.

Ajatus perheestä, joka kokee kaikki mahdolliset vastoinkäymiset, ja joka silti pitää tiiviisti yhtä ja uskaltaa elää vain yksikkönä, kiehtoo mua. Myös se uskomaton maailma missä Berryn perhe elää, jaksaa kiinnostaa. Kaikki isäni hotellit on juuri sitä maagista realismia, josta Irvingiä kiitellään kerta toisensa jälkeen.

Tässä ei nyt varmastikaan ollut mitään järkeä, enkä varmaan itsekään enää huomenna ymmärrä mitä olen yrittänyt sanoa, mutta samapa tua. Tuli varmaan selväksi, että Kaikki isäni hotellit on edelleen yksi lempikirjojani.

"Valmentaja tiesi sen alusta alkaen: on omistauduttava
kokonaan elämälle ja vain sille.
Ja koko ajan on varottava avoimia ikkunoita."


Fiilikseen ja kirjaan sopiva biisi:


P.S. Edellisen lukukerran todellinen kirja-arvostelu löytyy täältä :-)

maanantai 27. helmikuuta 2012

Uutisia ja muuta turhaa

Kaksi kuudesta biologian kirjasta on nyt luettu. Jotenkin tuntuu hirveän vaikealta lukea noita, johtuneeko sitten siitä, että ne on "pakko" lukea, vai siitä että ne on kaikki luettu jo vähintään kolme kertaa joskus aiemmin.

Tekstitaidon koe meni ihan p*rseelleen. En ole saanut niin huonoja pisteitä mistään, ikinä. No, mie syytän siitä YTL:ää ja yhteiskuntaa ja vaikka sitten maahanmuuttajia. Minussa itsessäni ei varmasti ole mitään vikaa! Nii, ettäs tiiätte.

Biologian kolmoskurssin lukeminen aiheuttaa minussa aina hirveän himon kirjoittaa. Sehän on siis kurssi ekologiasta ja kaikesta muusta turhasta. Siitä tulee aina mieleen se, miten miun käsitys luonnosta muuttui, kun muutin Vantaalta keskelle korpea. Tuo muutto oikeasti avasi miun silmiä monella tapaa. Ja ilman sitä en olisi koskaan edes tutustunut Veeraan. Joka oli muuten ensimmäinen tuttavuuteni tällä paikkakunnalla. Hmm. Kerran joskus yläasteella osallistuin erääseen kirjoituskilpailuun tekstillä, jossa puhuin juuri siitä luonnonkuvan muutoksesta. Tulin kai toiseksi? Olisi kiva kirjoittaa johonkin muuhunkin kirjoituskilpailuun.

Mie uskon siihen, että vielä jonain päivänä voi kirjahyllystä löytää Ida Aarnion ja Veera Perälän kirjoja. Sitä odotellessa.

Enää kuukausi ja ylppärit ovat ohi. Sitten voikin ehkä alkaa taas lukemaan kunnolla kaikkea muuta. Tai sitten vaan pelaan tietokoneella ja kuuntelen Veeran kettuilua siitä, kuinka hän on kirjalistalla pidemmällä kuin minä. ;)

Hyvää lukulomaa kaikille, jotka sitä viettävät at the moment! -Ida

tiistai 21. helmikuuta 2012

Totta & muita lukuloman alun kuulumisia


Ensinnäkin, Riikka Pulkkisen Totta tuli kaverin vahvasta suosituksesta luettua tuossa viikko sitten, ja sehän oli upea, aivan niinkuin ajattelinkin. Kuten Rajassakin, Totta -romaanissa on monia eri kertojia, ja lisäksi tarina sijoittuu kahdelle eri vuosikymmenelle. Tunnelataus varsinkin kirjan lopussa on todella vahva. Monet henkilöt ja kahden eri aikakauden tarinat eivät tee kirjasta sekavaa, mutta sen verran haastavan, että toinen lukukerta ei varmastikaan olisi pahitteeksi.

Mutta sitten muita kuulumisia. Viime viikko oli aikamoista haipakkaa, hauskaa ja vähän haikeaa. Torstaina oli tosiaan penkkarit sekä penkkarijatkot ja lauantai ja sunnuntai oltiin pahamaineisella abristeilyllä. Ei siitä sen enempää kuin että tehtiin kollektiivinen sopimus, että ei enää ikinä soutuvenettä suurempaan paattin.:D

Lukuloman kaksi ensimmäistä päivää on kyllä mennyt ihan vaan kotona istuskellessa ja nukkuessa. En oo oikein vielä osannut aloittaa lukemista, kun tuntuu hassulta kun ei tarvitse mennä kouluun. Kauhea ikävä jo nyt kaikki kavereita, niin että melkein itkettää kun radiosta tulee Frontside Ollie. Mutta kai sitä pitäisi pikkuhiljaa ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa pänttäämään äikkää, historiaa ja matikkaa. Muitakin kirjoja on tarkoitus lukea kuin koulukirjoja. Narnian tarinat on kesken tuossa sängyn vieressä ja kirjahyllyssä odottaa muutama John Irving.

torstai 9. helmikuuta 2012

Apuaa

Noni, huomenna alkais sitten kirjotukset. Jännittäääääää!!! Toivottakaa meille onnea!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran

Ensimmäinen ajatus kirjan loputtua: "Ihan kuin Anna Karenina, Eedenistä itään ja Täällä Pohjantähden alla yhdistettynä samaan kirjaan". Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta Suomen sisällissota ja sen eri kohtaloiden kuvaus. Anna Kareninasta ns. yläluokan ihmiset kahvipöydistä. Ja Eedenistä itään -kirjasta kuvaus ja sen monipuolisuus.

Missä kuljimme kerrran on mielenkiintoinen romaani eri ihmisten kasvamisesta. Se kertoo kasvutarinoita eri yhteiskuntaluokista lähtöisin olevien ihmisten elämästä. Jotenkin silti tuntuu, että tarina painottuu eniten valkoisten elämään.

Miun on jotenkin vaikia sanoa tästä mitään, tykkäsin, mutta tavallaan en. Tämä on sellainen kirja, että tän voisi tunkea monelle nuorelle aikuiselle käteen, jos ne vaikka ottaisivat oppia aidosti kuvatuista virheistä ja niiden seurauksista. Jotenkin juonellisesti tämä on aika köyhä, mutta kuvaus on hienoa.

****

lauantai 28. tammikuuta 2012

Listan ulkopuolelta: Peter Franzén - Tumman veden päällä


Peter Franzén omaelämänkerrallinen teos Tumman veden päällä kertoo erään perheen vaikeuksista pienen Pete-pojan näkökulmasta. Peter Ranssenilla on pieni pikkusisko Suvi, ihana äiti, hauskat isovanhemmat, ja Helsingissä asuva oikea isä ja hänen uusi perheensä. Petellä on monia ylpeydenaiheita, kuten Helsingin-isän antama polkuauto, mutta myös raskaita salaisuuksia: kotona asuva poliisi-isä muuttuu humalassa pelottavaksi, ja hakkaa äidin.

Peter Franzén kertoo ilmeisesti omaan elämäänsä perustuvaa fiktiivistä tarinaa puhtaasti lapsen silmin. Kerrontatyyli on vaikuttavan rehellinen. Lauseet ovat yleensä lyhyitä, ja sisältävät sananmukaisesti sen mitä lapsen pään sisällä juuri sillä hetkellä liikkuu. Perheväkivallan kuvaus on raa'an rehellistä ja itkettävän todenmukaista on myös se, miten Pete ei varsinkaan aluksi ymmärrä mistä on kyse.

Peten elämän myös iloiset ajat on kuvattu todella hauskasti. Suvi-siskon sanomisten perään Pete ajattelee, että sisko on hauska. Pahoista tapahtumista ja äkkinäisistä yökyläilyistä mummon ja papan luokse siirrytään yhdellä nopealla hyppäyksellä hauskan talvipäivän viettoon koko perheen kanssa.

Vaikka suurinpiirtein tiesin ja arvasin, mistä tämä kirja kertoo, yllätti juuri tuo lapsenomainen rehellisyys minut positiivisesti. Puhtaasti lapsen ajatuksia sisältävä teos on todellakin yksi viime vuoden suomalaisen kirjallisuuden kärkiä.



****
Sen verran täytyy vielä lisätä, että tänään taas muistin miksi tykkään lukea. Viime aikoina en ole saanut luettua oikein mitään, mutta tänään kun ahmaisin tuon Tumman veden päällä ihan yhdessä päivässä, ajattelin, että voisi hyvinkin ottaa taas yöpöydälle jonkun muunkin kirjan kuin historian kurssikirjan! Että kiitos vaan Peter Franzen kun palautit mun innon lukemiseen !