sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

44. Charlotte Bronte - Kotiopettajattaren romaani

Oi olen niin iloinen, että tällä meidän listalla on paljon kirjoja, joiden viimeiset sivut tulee luettua kyyneleiden kera. Joskus siksi, että ei haluaisi kirjan loppuvan ja hahmojen tarinoiden päättyvän ja joskus siksi, että on vihdoin saanut jonkun luettua pois alta (Decamerone). Tämä teos kuului ehdottomasti ensimmäisiksi mainittuihin.

Minulla on kirjastosta lainattuna painos, jonka on suomentanut Kaarina Ruohtula ja hän on myös kirjoittanut kirjalle lyhyen esipuheen. Esipuheen kirjoittaminen on taito. Usein olen törmännyt niihin aivan liian pitkiin historiasepityksiin, joita on höystetty turhaan suomentajan omilla näkemyksillä. Esipuhe on kuitenkin se, minkä usein lukee ensimmäisenä ja se vaikuttaa todella paljon siihen, miltä esipuheen jälkeiset sivut "maistuvat". Tämän kirjan esipuhe oli osuva. Se oli lyhyt, siinä kerrottiin kirjailijan historiasta ja spekuloinneista siitä, miten paljon Bronte on vuodattanut tähän omaa elämäänsä. Se pohjusti ja innosti lukemaan.

Kotiopettajattaren romaani on ilmestynyt ensimmäistä kertaa vuonna 1847. Charlotte Bronte kuuluu Bronten sisaruksiin, jotka ovat kolme papin tytärtä. He ovat kaikki tunnettuja kirjailijoita, siskonsa kirjoittama Humiseva harju on myöskin tällä listalla. Kotiopettajattaren romaani ilmestyi ensin salanimellä. 1800-luvulla ei ollut vielä ihan sisäistetty sitä, että naisetkin ovat ajattelevia olentoja, jotka kykenevät johonkin muuhunkin kuin taloustöihin. Tämä olikin maatamullistava teos ilmestyessään, sanoisin tätä jopa esifeministikseksi.

Kotiopettajattaren romaani (engl. Jane Eyre), kertoo Jane Eyrestä, papin tyttärestä, joka jää ensimmäisinä elinvuosinaan orvoksi. Hänet laitetaan enonsa rikkaaseen perheeseen kasvamaan, mutta Janen onnettomuudeksi hänen enonsa kuolee melko pian. Kuolinvuoteellaan hän vannottaa vaimoaan huolehtimaan  Janesta kuin omasta lapsestaan ja kasvattamaan tämän. Vaimo tietenkin suostuu, mutta hänen halveksuntansa tätä vierasta lasta kohtaan on aivan liian suuri ja Jane kasvaakin hyljeksittynä ja särjettynä lapsena.

Hänet lähetetään sisäoppilaitokseen, jottei hänestä olisi niin paljon vaivaa ja hänen ylitsepääsemättömät vikansa ja virheensä korjattaisiin. Sisäoppilaitos on melko askeettinen paikka, mutta Jane löytää siellä jotenkin itsensä ja lopulta päätyy erääseen perheeseen kotiopettajattareksi. Tietenkin hän rakastuu tähän opettamansa lapsen ottoisään ja se onkin tarinan juttu.

Tämä oli niitä kirjoja, joiden tunnekuvaukset olivat niin aidon ja samaistuttavan tuntuisia, että välillä oli pakko huutaa vähän ääneen. Erityisen paljon nautin siitä, miten Bronte oli saanut kuvattua sen, miltä tuntuu (tai pikemminkin ei tunnu), kun tulee petetyksi massiivisesti. Miten kaiken voi kääntää hyvin myrkyllisesti itseensä ja silti samaan aikaan kunnioittaa itseään niin paljon, että tekee itsensä eteen asioita.

Erityisen jännittävää tässä teoksessa oli se, miten ihmiset ovat joskus eläneet. Janekin asuu tarinan aikana muutamassa paikassa. Ja kun hän asuu jossakin, hän todellakin asuu siellä. Pisimmillään hän lähtee kylään käymään postissa, muuten kaikki hänen aikansa kuluu siellä talossa, missä hän asuu. Piirit on olleet joskus aika pieniä, vaikka ihmiset (siis rikkaat sellaiset) ovatkin matkustelleet joihinkin kaukomaihin. On hassua kuvitella sellainen tilanne, missä koko perhe asuu samassa talossa ja elää siellä koko ajan.

Tämä kirja kuuluu aivan ehdottomasti tälle listalle ja odotan innolla sitä, että pääsen lukemaan Humisevaa harjua ja tsekkailemaan, että miten erilainen maailmankuva Charlotte Bronten siskolla on. Suosittelen vahvasti kaikille, ihmisestä riippumatta. Tää on semmonen maailma mihin kannattaa mennä sisään.

*****

Ei kommentteja: