perjantai 27. marraskuuta 2015

LU: Jera Hänninen & Jyri Hänninen: Suomalainen velkakirja - Ihmisten elämä velkaantuvassa maassa

Arvostelukappale 

Tämä kirja herätti minussa niin paljon tunteita, että meinasin ensin tehdä siitä youtube-videon. Totesin kuitenkin, että siitä vois tulla vähän liian tunteikas, joten päädyin kuitenkin kirjoittamaan teille.

Mä olin lukioaikoina aika paljon mukana järjestötoiminnassa ja sitä kautta sit kiinnostuin politiikasta. Tai no ehkä enemmän kuitenkin vaikuttamisesta. Vaikka oon ollut lukioajoista lähtien semikiinnostunut uutisista ja siitä, että mitä ihmettä tässä maassa tapahtuu, on viime aikainen politikointi jäänyt mulle tosi hämäräksi. Tai siis mun on tosi vaikee saada nykyään enää otetta siitä, että mitä tapahtuu. Joka toinen päätös kumotaan ja sit maat x, y, z, ö tappelee keskenään, mut Suomi ottaa kantaa vaan maan y asioihin ja mitä ihmettä!? Talous kaatuu ja se on kreikkalaisten vika, mut mitä ne teki?

Tämä kirja avasi aika paljon sitä, että miten ja miksi Kreikan talous meni "hatuiksi" ja miten se vaikutti Suomeen ja miksi "meidän" piti laittaa "meidän" rahoja Kreikkaan. Kreikan lisäksi tässä kirjassa avattiin tosi paljon sitä, että minkä takia köyhimmiltä ei enää pitäisi leikata. Samalla avattiin myös sitä, että miten köyhien köyhtyminen vaikuttaa meihin koko Suomeen ja talouteen.

Kirjassa on paljon esimerkkejä ja haastatteluja. Yhden pätkän laitoin facebookkiin, koska argh.


Minun on oikeasti tosi vaikea kirjoittaa tästä neutraalisti. Siis tykkäsin tästä kirjasta, tosi paljon. Ja tämä selvensi monia asioita, niinkuin sitä, että miksi ja miten pikavippifirmat toimii. Tai että miten ihmisten luottotiedoilla tehdään kauppaa. Se mikä tässä herättää niin paljon tunteita on se, että en voi käsittää miten ja miksi jotkut kehtaavat tehdä rahaa toisten ihmisten huonolla elämäntilanteella.

En pysty enkä voi edes sanoa tästä enempää, kuin että lukekaa tämä. Tää on nopee kirja, selkeää kieltä ja tässä on esitetty asioita monelta kantilta. Ainoa mitä ehkä jäin vähän kaipaamaan, olisi semmoinen selkeä ratkaisu tilanteeseen. Jotenkin kirjasta jäi tosi lohduton fiilis, et tää nyt vaan on näin ja sille ei voi mitään. Toisaalta ei sille voikaan, ellei ihmiset tiedosta enemmän. Ja miten ne tiedostaa enemmän? En mä tiedä.

Äänestäkää. Lukekaa. Kuunnelkaa. Laajentakaa teidän kuplaa.

-Ida

lauantai 21. marraskuuta 2015

Alin ja Husun kirjakeskustelu ja nuoruuteni kirjat

Kuuntelin tässä aamupuuhieni lomassa Alin ja Husun radio-ohjelmaa, jossa puhuttiin kirjoista. Ohjelmassa olivat vieraina Elina Hirvonen ja Alexandra Salmela. Aluksi tyypit puhuivat siitä, miten ja minkälaisia kirjoja heille oli lapsuudessa eksynyt käsiin ja mitä heille myös oli laitettu käsiin. Ohjelman loppupuolella kukin keskustelun osallistuja listasi elämässään vaikuttavimpia kirjoja ja siellähän oli jälleen pari kirjaa tältä meidän listalta. Ohjelman innoittamana päädyin miettimään, että mitä kirjoja minä luin lapsuudessani.

Ihan varhaisimmat kirjamuistot mulla liittyy siihen, kun isä luki minulle muumi-kirjoja. Sitten kun opin itse lukemaan, luin aika paljon tätini vanhoja kirjoja, enimmäkseen Tiina-kirjoja ja Viisikkoja. Jossain kohtaa minulla oli myös jonkinlainen hevosvillitys, luin hevoskirjoja ihan jumalattomasti. Se on outoa, koska aitona kaupunkilaisena en edes varmaan ollut koskaan nähnyt hevosta (ja sittenkin kun näin, niin hyvä etten pissanut alleni pelosta).

Nuoruuden ajan lukemisista minulle on jäänyt tosi vahvasti mieleen parikin asiaa. Ensinnäkin Tiina-kirjoissa on se kirja, missä Tiina syystä tai toisesta pyörii jossain metsässä. Sieltä hän löytää sitten mökin missä on mies, joka on puoliksi halvaantunut ja sitten Tiina jotenkin pelastaa sen. Jotenkin muistan sen kirjan tosi hyvin. En niin, että muistaisin sieltä lauseita, mutta muistan sen tunteen ja sen jännityksen.

Toisekseen muistan muumeista sen Nyyti-tyypin. En tiedä onko se syöpynyt mun mieleen videosta vai kirjasta, mutta muistan sen Kuka lohduttaisi Nyytiä -jutun. Tästä kirjasta (?) en muista muuta kuin että siinä oli se kauhean yksinäinen Nyyti. Se on silloin ihan skidinä jo aiheuttanut jotenkin tosi suuria tunteita ja se tulee aina välillä mieleen.

Tarkemmin kun miettii, niin kaikissa kirjoissa, joita luin joskus ala-asteikäisenä, punaisena lankana on selviytyminen. Kaikissa kirjoissa on ollut selkeä draaman kaari ja kaikki on aina loppunut hyvin. Se on kai ihan normaalia nuorten kirjoille. Näin jälkeenpäin ajatellen kirjat ovat olleet kyllä äärimmäisen hyvä pakokeino. Niistä ainakin on varmasti tullut se tunne, että kaikki päättyy vielä hyvin.

Toisinaan luin ala-asteella kirjoja myös äidin kirjahyllystä. En muista niistä juurikaan mitään. Todella puristamalla saan päähäni nimen Näin minä näin Suomen, joka oli minusta hauska. Pitää kyllä etsiä se kirjastosta, haluan tietää että olenko oikeasti tajunnut siitä ala-asteelaisena jotain. Yksi kirja oli joku Bronttosaurus tai joku, mitä yritin lukea, koska siinä oli hauska kansi, mutta luovutin kun en tajunnut sitä. Myös Alivaltiosihteerien joku kirja oli minusta hyvä. Niitä kuuntelin myös radiosta.

Mitä uskonnolliseen kirjallisuuteen tulee, niin sitä en ole nuoruudessani lukenut (ainakaan niin, että muistaisin siitä jotain). Olin koko ala-asteen elämänkatsomustiedossa, ja siellä luettiin lähinnä kultaista sääntöä vuodesta toiseen. Siitä en lähde kiistelemään, että onko se kultainen sääntö alunperin kristinuskosta vai mistä.

Oli muuten pakko naurahtaa, kun ohjelmassa toinen vieraista sanoi, ettei ole saanut Tarua sormusten herrasta luettua, koska se on niin tylsä. En ole siis ainoa! Suosittelen muuten vahvasti Alin ja Husun ohjelmia, niitä kuunnellessa saa aina nauraa.

Mitkä kirjat ovat jääneet teidän mieliinne?
-Ida