sunnuntai 20. joulukuuta 2015

6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa

10 pientä neekeripoikaa tunnetaan nykyisin nimellä Eikä yksikään pelastunut, mutta itse olen aina tottunut puhumaan kymmenestä pienestä neekeripojasta, myös noin yhdeksän (apua) vuotta sitten kun luin tämän ensimmäisen kerran seiskaluokalla. Taisi muuten olla ensimmäinen kirja mikä meidän piti koulussa lukea ja ymmärrän kyllä miksi. Agatha Christie on klassikkokirjailija ja etenkin tämä kirja on hänen tunnetuimpiaan. Lisäksi 10 pientä neekeripoikaa ei ole liian pitkä tai monimutkainen, kieli on selkeää ja tarina on tarpeeksi jännä ja mielenkiintoinen ja kulkee nopeasti eteenpäin jotta flegmaattiset 13-vuotiaatkin tämän jaksavat lukea. Toivottavasti. 

Juoni etenee kun 10 toisilleen tuntematonta ihmistä kutsutaan yksityiselle saarelle mysteerisen henkilön kutsumana. Yksi toisensa jälkeen he kuolevat vanhan lorun mukaisesti. En oikein tiedä mitä sanoa tästä kirjasta, sillä tällä lukukerralla se ei herättänyt minussa mitään sen kummempia tunteita. Muistin tapahtumat suurinpiirtein ja mikä loppuratkaisu oli vaikka en muistanutkaan kuka oli murhaaja. Vaikka pidin tästä kirjasta, etenkin ekalla lukukerralla ja olen lukenut muitakin Agatha Christien kirjoja lukenut, en ole ikinä ollut mikään hard core -fani niinkuin jotkut muut. Kuitenkin suosittelen tätä kirjaa kaikille, sillä se on mukava lukukokemus. 


***

perjantai 27. marraskuuta 2015

LU: Jera Hänninen & Jyri Hänninen: Suomalainen velkakirja - Ihmisten elämä velkaantuvassa maassa

Arvostelukappale 

Tämä kirja herätti minussa niin paljon tunteita, että meinasin ensin tehdä siitä youtube-videon. Totesin kuitenkin, että siitä vois tulla vähän liian tunteikas, joten päädyin kuitenkin kirjoittamaan teille.

Mä olin lukioaikoina aika paljon mukana järjestötoiminnassa ja sitä kautta sit kiinnostuin politiikasta. Tai no ehkä enemmän kuitenkin vaikuttamisesta. Vaikka oon ollut lukioajoista lähtien semikiinnostunut uutisista ja siitä, että mitä ihmettä tässä maassa tapahtuu, on viime aikainen politikointi jäänyt mulle tosi hämäräksi. Tai siis mun on tosi vaikee saada nykyään enää otetta siitä, että mitä tapahtuu. Joka toinen päätös kumotaan ja sit maat x, y, z, ö tappelee keskenään, mut Suomi ottaa kantaa vaan maan y asioihin ja mitä ihmettä!? Talous kaatuu ja se on kreikkalaisten vika, mut mitä ne teki?

Tämä kirja avasi aika paljon sitä, että miten ja miksi Kreikan talous meni "hatuiksi" ja miten se vaikutti Suomeen ja miksi "meidän" piti laittaa "meidän" rahoja Kreikkaan. Kreikan lisäksi tässä kirjassa avattiin tosi paljon sitä, että minkä takia köyhimmiltä ei enää pitäisi leikata. Samalla avattiin myös sitä, että miten köyhien köyhtyminen vaikuttaa meihin koko Suomeen ja talouteen.

Kirjassa on paljon esimerkkejä ja haastatteluja. Yhden pätkän laitoin facebookkiin, koska argh.


Minun on oikeasti tosi vaikea kirjoittaa tästä neutraalisti. Siis tykkäsin tästä kirjasta, tosi paljon. Ja tämä selvensi monia asioita, niinkuin sitä, että miksi ja miten pikavippifirmat toimii. Tai että miten ihmisten luottotiedoilla tehdään kauppaa. Se mikä tässä herättää niin paljon tunteita on se, että en voi käsittää miten ja miksi jotkut kehtaavat tehdä rahaa toisten ihmisten huonolla elämäntilanteella.

En pysty enkä voi edes sanoa tästä enempää, kuin että lukekaa tämä. Tää on nopee kirja, selkeää kieltä ja tässä on esitetty asioita monelta kantilta. Ainoa mitä ehkä jäin vähän kaipaamaan, olisi semmoinen selkeä ratkaisu tilanteeseen. Jotenkin kirjasta jäi tosi lohduton fiilis, et tää nyt vaan on näin ja sille ei voi mitään. Toisaalta ei sille voikaan, ellei ihmiset tiedosta enemmän. Ja miten ne tiedostaa enemmän? En mä tiedä.

Äänestäkää. Lukekaa. Kuunnelkaa. Laajentakaa teidän kuplaa.

-Ida

lauantai 21. marraskuuta 2015

Alin ja Husun kirjakeskustelu ja nuoruuteni kirjat

Kuuntelin tässä aamupuuhieni lomassa Alin ja Husun radio-ohjelmaa, jossa puhuttiin kirjoista. Ohjelmassa olivat vieraina Elina Hirvonen ja Alexandra Salmela. Aluksi tyypit puhuivat siitä, miten ja minkälaisia kirjoja heille oli lapsuudessa eksynyt käsiin ja mitä heille myös oli laitettu käsiin. Ohjelman loppupuolella kukin keskustelun osallistuja listasi elämässään vaikuttavimpia kirjoja ja siellähän oli jälleen pari kirjaa tältä meidän listalta. Ohjelman innoittamana päädyin miettimään, että mitä kirjoja minä luin lapsuudessani.

Ihan varhaisimmat kirjamuistot mulla liittyy siihen, kun isä luki minulle muumi-kirjoja. Sitten kun opin itse lukemaan, luin aika paljon tätini vanhoja kirjoja, enimmäkseen Tiina-kirjoja ja Viisikkoja. Jossain kohtaa minulla oli myös jonkinlainen hevosvillitys, luin hevoskirjoja ihan jumalattomasti. Se on outoa, koska aitona kaupunkilaisena en edes varmaan ollut koskaan nähnyt hevosta (ja sittenkin kun näin, niin hyvä etten pissanut alleni pelosta).

Nuoruuden ajan lukemisista minulle on jäänyt tosi vahvasti mieleen parikin asiaa. Ensinnäkin Tiina-kirjoissa on se kirja, missä Tiina syystä tai toisesta pyörii jossain metsässä. Sieltä hän löytää sitten mökin missä on mies, joka on puoliksi halvaantunut ja sitten Tiina jotenkin pelastaa sen. Jotenkin muistan sen kirjan tosi hyvin. En niin, että muistaisin sieltä lauseita, mutta muistan sen tunteen ja sen jännityksen.

Toisekseen muistan muumeista sen Nyyti-tyypin. En tiedä onko se syöpynyt mun mieleen videosta vai kirjasta, mutta muistan sen Kuka lohduttaisi Nyytiä -jutun. Tästä kirjasta (?) en muista muuta kuin että siinä oli se kauhean yksinäinen Nyyti. Se on silloin ihan skidinä jo aiheuttanut jotenkin tosi suuria tunteita ja se tulee aina välillä mieleen.

Tarkemmin kun miettii, niin kaikissa kirjoissa, joita luin joskus ala-asteikäisenä, punaisena lankana on selviytyminen. Kaikissa kirjoissa on ollut selkeä draaman kaari ja kaikki on aina loppunut hyvin. Se on kai ihan normaalia nuorten kirjoille. Näin jälkeenpäin ajatellen kirjat ovat olleet kyllä äärimmäisen hyvä pakokeino. Niistä ainakin on varmasti tullut se tunne, että kaikki päättyy vielä hyvin.

Toisinaan luin ala-asteella kirjoja myös äidin kirjahyllystä. En muista niistä juurikaan mitään. Todella puristamalla saan päähäni nimen Näin minä näin Suomen, joka oli minusta hauska. Pitää kyllä etsiä se kirjastosta, haluan tietää että olenko oikeasti tajunnut siitä ala-asteelaisena jotain. Yksi kirja oli joku Bronttosaurus tai joku, mitä yritin lukea, koska siinä oli hauska kansi, mutta luovutin kun en tajunnut sitä. Myös Alivaltiosihteerien joku kirja oli minusta hyvä. Niitä kuuntelin myös radiosta.

Mitä uskonnolliseen kirjallisuuteen tulee, niin sitä en ole nuoruudessani lukenut (ainakaan niin, että muistaisin siitä jotain). Olin koko ala-asteen elämänkatsomustiedossa, ja siellä luettiin lähinnä kultaista sääntöä vuodesta toiseen. Siitä en lähde kiistelemään, että onko se kultainen sääntö alunperin kristinuskosta vai mistä.

Oli muuten pakko naurahtaa, kun ohjelmassa toinen vieraista sanoi, ettei ole saanut Tarua sormusten herrasta luettua, koska se on niin tylsä. En ole siis ainoa! Suosittelen muuten vahvasti Alin ja Husun ohjelmia, niitä kuunnellessa saa aina nauraa.

Mitkä kirjat ovat jääneet teidän mieliinne?
-Ida

maanantai 19. lokakuuta 2015

46: Isaac Asimov - Säätiö

Ensimmäiseksi kiitos isille, joka mulle tämän kirjan (ja jatko-osat) kaiveli kätköistään. Kyseinen kirja on nimittäin aina kirjastossa jonon päässä ja minä oon aivan liian heikko (päästäni) jonottamaan yhtään mitään.

Säätiö on kirjasarja, joka kertoo yllättäen Säätiöstä. Säätiö on eräälle kaukaiselle planeetalle perustettu siirtokunta, jonka tehtävänä on vaatimattomasti lyhentää Galactisen imperiumin taantumusjaksoa ja pelastaa sivistys.

Tämä on jännä scifi-kirja monellakin tapaa. Ensinnäkin, tapa, jolla Säätiö perustetaan ja toimii, muistuttaa valtavasti lahkoa. Hari Seldon on matemaatikko, joka keksii psykohistorian, joka on tieteenhaara, jolla voi ennustaa tulevaisuutta. Laskelmoidessaan Galaktisen imperiumin tulevaisuutta hän havaitsee, että tuho tulee, ja perustaa siksi Säätiön.

Säätiö toimii ja pyörii täysin myyttisen Hari Seldonin ympärillä, toteuttaen hänen toiveitaan ja ennustuksiaan. Vuodesta toiseen hoetaan hänen nimeään ja ennustuksiaan ja sen perusteella toimitaan. Näennäisesti kirjassa käy kuten Seldon on ennustanut, mutta johtuuko se siitä, että ihmiset toteuttavat ennustuksia vai siitä että Seldon on ennustanut oikein ei mielestäni ole täysin yksiselitteistä.

Hyvässä scifi-kirjassa mielestäni kuuluu osata ajatella niin, että entä jos koko ihmiskunnan historia olisikin jossain kohtaa lähtenyt eri suuntaan. Tässä kirjassa on selvästikin oletettu niin, mikäli sikäli tässä kirjassa edes on lähdetty liikkeelle siitä, että ensin Maa oli asutettu ja sitten levittäydyttiin. Kohdat joissa ihmetellään esimerkiksi suhteellisen turhan kullan merkitystä tietyille kansoille on minusta vaan niin hienoja. On jotenkin hassua ajatella että meidän koko vaihtotalous perustuu kultaan. Metalliin. Oikeasti.

Kirja tuntui loppuvan jotenkin kesken ja luulenkin, että tähän 46. kohtaan listassa pitäisi kuulua vähintäänkin tuo trilogia, ellei kaikki seitsemän kirjaa.

****

tiistai 25. elokuuta 2015

Listan ulkopuolelta: Tuomas Kyrö - Kunkku

Kunkku on ehkä Tuomas Kyrön paras kirja. Se on selvää heti alusta. Kyrö on kirjoittanut Suomen, ja oikeastaan koko maailman historian uusiksi tekemällä Suomesta monarkian ja vieläpä onnistuneen sellaisen. Kyrön kehittämässä todellisuudessa Suomi on taloudellisesti, kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti maailman vahvimpia maita, tennis on kaikkien rakastama kansallislaji, naapurimaat Ruotsi ja Neuvostoliitto ovat vähän kaikessa epäonnistuneita rähmäkäpälöitä, joita Suomi yrittää aina vähän avittaa nousemaan mudasta. Työttömiä on vain 7 kpl, kansantalous kukoistaa ja viina ei maistu. Tätä iloista ja ei-masentunutta kansaa johtaa Penttisen kuningasperhe, jonka keskiössä on Kunkku, jonka elämä Suomen kruunuprinssinä ja myöhemmin kuninkaana päälle 500 sivuisessa kirjassa käydää läpi aina syntymästä eläke-ikään asti. Mutta Kunkku on myös toisessa elämässä Pena, elektroniikkaliikkeen varastotyöntekijä, joka yrittää saada perheensä kasaan. 

Kunkku-romaanin kirjoittamiseen on luultavasti mennyt niin järjetön määrä taustatyötä ja ennenkaikkea mielikuvitusta, etten pysty edes käsittämään. Hieman historiasta itse tietävänä huomasin kuinka hauskasti historian tapahtumat ja pienet käänteet on muutettu Suomelle postiviisiksi ja muille maille huonoksi, ja muutenkin pistetty päälaelleen. Myös historian merkkihenkilöitä vilahtelee joko omilla nimillään tai asemillaan tai vähän muunneltuina: Kunkun lempiamerikkalainen on John F. Kennedy, ja Penan kanssa elektroniliikkaliikkeen varastolla työskentelevät Lipponen ja Ahti Martti. Myös hienovaraiset ja ei-niin-hienovaraiset yhteydet Suomen fiktiivisen kuningasperheen ja Ruotsin oikean kuningasperheen välillä ovat hauskoja lisäyksiä. Kaikki nämä pienet ja isot jutut ja muutokset tekevät kirjasta ERITTÄIN hauskan. Ei räkä poskella naurettavan -hauskan, mutta hiljaa itsekseen nurkassa hihittävän -hauska. Kyllä silläkin sisarukset saa kysymään, että mikä sua taas vaivaa? 

*****

maanantai 24. elokuuta 2015

LU: Seppo Turunen - Valloittavat lajit

Valloittavat lajit on tietokirja vieraslajeista maassamme ja sen rajojen ulkopuolella. Se on
yllättävänkin ajankohtainen pohtiessaan sitä, mitä vieraslajeja meidän tulisi suvaita ja miksi? Onko kaikki lajit samanarvoisia ja uhkaavatko jotkin lajit todellakin meidän omien lajiemme rikkautta?

Tämä ei ole perinteinen tietokirja siinä mielessä, että tästä puuttuu se kaavoihin kangistunut professorimainen kirjoitustyyli. Tietokirja on kirjoitettu rakkaudesta luontoon ja sen tutkimiseen ja se paistaa kirjoitustyylistä läpi. Eikä ollenkaan huonolla tavalla. Nautin erityisen paljon lopussa olevasta puutarhakuvauksesta. Siihen oli helppo eläytyä.

Vaikka en ole enää vuosiin muistanut bongata ja opetella kasveja järjestelmällisesti, pystyin silti lukemaan kirjaa ja nimiä tuntematta pysymään mukana siinä, mistä milloinkin puhuttiin. Tämän mahdollistivat useat havainnollistavat ja selkeät kuvat.

Jännittävintä tässä kirjassa oli se, että en ole ikinä ennen tajunnut sian olevan vieraslaji ja vieläpä melko harmillinenkin sellainen. Vieraslajien määrä myös yllätti.

Tätä kirjaa suosittelen erityisesti ihmisille, joilla on oma puutarha. Kirjan loppupuolella Turunen (tekisi kirjan tuttavallisen kirjoitustyylin takia mieli sanoa Seppo) kertoo ja esittelee erilaisia kasveja, joita kannattaa puutarhaansa hankkia. Toki myös kaikkien luonnosta ja sen monimuotoisuudesta kiinnostuneiden kannattaa tätä vilaista!

Ps. Kohta ois tulossa tekstiä kirjasta joka löytyy sadan kirjan listalta! Stay tuned!

-Ida


Arvostelukappale

torstai 9. heinäkuuta 2015

LU: Sanna Wikström, Meri Mort - Viisaat ystäväni

Kun näin mainostekstin tästä kirjasta, en malttanut vastustaa kiusausta pyytää tätä arvosteltavaksi. Näin jälkeen päin ajatellen olisi ehkä pitänyt lukea se teksti kunnolla. Minä kiinnitin huomiota vain sanoihin "aikuisten värityskirja" ja laitoin meiliä samantien. Kirjan saapuessa olikin sitten pettymys. Ei se ollutkaan värityskirja niinkuin minä odotin, vaan ystäväkirja, jossa on väritettäviä sivuja 25%.

Pettymys kuitenkin vaihtui ahaa-elämykseksi siinä kohtaa, kun vein kirjan työkokeiluni päättäjäisiin. Porukka huuteli vuoroaan kirjoittaa sinne, ja tietysti sitten ikähaarukan ollessa 19-25, halusi joku vähän trollatakin. Musta se on okei, sitä on kiva katsoa parin vuoden päästä ja muistaa nuo tyypit ja tuo ilta. Vaikka tässä on muutamia todella huonoja vitsejä, ne sopii kirjoittajiensa suuhun tai kynään todella hyvin.






Tässä kirjassa on hirveästi sitä jotakin, mihin tykästyin. En ensin ajatellut, että tämä voisi viihdyttää minunikäisiäni, joilla ei niin hirveästi ole elämänkokemusta. Mutta niin vaan tuli tältäkin sukupolvlta jo fiksuja elämänohjeita. Tosin nekin on kuultu vanhemmilta. Mutta nyt on kiistattomasti (:D) todistettu se, että kyllä se nuoriso kuuntelee.

Suosittelen todellakin sitä, että laittaa tuttujaan kirjoittamaan jotain tämmöistä. Se avaa ihmisiä aika hyvin, plus että tästä saa aikaan loistavia keskusteluja.

Tykkäsin! ****

torstai 18. kesäkuuta 2015

LU: Henry Aho - Karvat pesuvadissa

Henry Aho oli minulle nimenä ihan uusi tuttavuus, kun törmäsin tähän kirjaan. Tämä setä on Pohjanmaalta kotoisin oleva herra. Hänen sivujaan vilkaistessa huomaa, että tämä jätkä ei ole mikään huumorintajuton pönöttäjä, vaan rääväsuinen huumorimies. Toki tämän päätelmän voi tehdä jo kirjan nimestä, kannesta ja sisällöstä. Kun kirjan on saanut luettua, on henkilökuva vähintäänkin mielenkiintoinen.

Kirja kertoo Pekasta, jonka epäonnistunut autokauppiaan ura ajaa hänet yrittämään jotain muuta. Eli tietenkin strippibaarin pitoa horonkylällä. Bisnesten kasvaessa hän perustaa jos jonkinlaista yritystä ja niinpä sitten käykin, että puuhat lähtevät häilymään laillisuuden rajoille.

Tämä kirja on kategorisoitu huumoridekkariksi, ja sitä tämä eittämättä onkin. Kirjan alkupuolella mietin, että missä se dekkariosuus alkaa, mutta loppupuolella jännitin niin kovasti, että mietin että tämän voisi melkein laittaa kategoriaan jännitys. Mikään muu ei ole ikinä yhtä kuumottavaa ja jännittävää, kuin kasa toheloita suorittamassa tärkeää operaatiota.

Tässä kirjassa ei tunneta mitään siveellisyyden rajoja. Kuvailu on raisua ja suoraa, sanoisin että miesmäistä, jos en sillä saisi kaikkia maailman feministejä kimppuni. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka kaipaavat piristystä, joiden huumorintaju on erittäin laaja ja ennen kaikkea miehille. Odotan innolla törmääväni Ahon kirjoihin jatkossakin.

****


Ps. Päivitin tuon omaa nimeäni kantavan välilehden ja lisäsin noita yhteystietoja tuohon sivupalkkiin. 

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase

Tämä on yksi niistä kirjoista, jonka olin lukenut (koulua varten), ennen kuin aloitimme tämän blogin ja listan läpikäymisen. Muistaakseni pidin tästä ekalla kerralla. Toisella kerralla rakastuin tähän.

Kirja kertoo 17-vuotiaasta Allusta, joka joutuu kesäksi maalle auttelemaan sukulaisiaan heinätöissä. Maalla on tietysti the tyttö ja sehän sitten tuokin aika paljon säpinää Allun kesään.

En voi käsittää, miten Härkönen on päässyt näin hyvin tuon ikäisen pojan päähän. Voi kun olisin itsekin ymmärtänyt poikia 17-vuotiaana noin hyvin. Olisi säästytty monelta harmilta. Härkösen teksti on niin sujuvaa ja todentuntuista, että ahmin tämän kirjan yhdessä yössä. Ja tietysti tämäkin kirja toi kyyneleet parissa kohtaa silmiin. Se on kyllä aika hyvä merkki yleensä. Paitsi jos ne kyyneleet johtuu siitä, että kirja on niin paska. Ja tämän kirjan kohdalla ei ollut sitä pelkoa.

Musta on hyvä, että tämä kirja jouduttiin lukemaan yläasteella. Minusta niin voisi olla jatkossakin, tämä antaa aika hyvin perspektiiviä, ja jotenkin voin kuvitella, että monet nuoret voivat samaistua tähän.

Jäin kyllä kaipaamaan jatkoa tälle. Toisaalta hyvä kirjailija osaa lopettaa ajoissa.

Tsekatkaa Veeran kirjoittama arvostelu tästä kirjasta TÄÄLTÄ.


torstai 7. toukokuuta 2015

LU: Joan Winer Brown - Koira nimeltä Simon

Naapuri käski mun lukea tämän kirjan ja minähän tein työtä käskettyä. En ollut koskaan ennen kuullutkaan koko kirjasta, mutta saatesanat naapurilta olivat jotain siihen suuntaan, että odotin itkeväni alusta loppuun.

Koira nimeltä Simon -kirja kertoo pointterista, jonka nimi yllättäen on Simon. Simon on tullut omistajaperheeseen puolivahingossa ja muuttanut koko perheen ajatusmaailmaa. Simon on rohkea ja urhea koira, jolla on tärkeitä tehtäviä, kuten pesulassa käynti.

Vaan niinkuin joka koira, vanhenee Simonkin. Ja vanhuus tuo mukanaan vaivoja.

Kirja on kirjoitettu mielenkiintoisella tavalla koiran näkökulmasta. Tosin minusta kirja on enemmän ehkä kuitenkin kuvaus ihmiselämästä. Siitä, miten kaikilla on omasta mielestään joku tehtävä ja miten ajatusmaailma muuttuu, jos elämäntilanne muuttuu rajusti.

En itkenyt alusta loppuun, mutta viimeisillä sivuillla niin, että tyynykin kastui. Musta tuntuu, että luen tän vielä toisen kerran, että pääsen ineen.

Ps. pääkaupunkiseutulaiset, tsekatkaa HelMet-kirjastojen kesäkisa, kirjabingo.

Pps. Tässä mun elämän sankari, Sisu-poika.


Ihanaa alkavaa kesää, terkuin Ida

torstai 23. huhtikuuta 2015

LU: Tomi Astikainen - Miten elää ilman rahaa

Kylläpä vaan olisi elämä helppoa, jos ei tarvitsisi miettiä rahaa. Vai olisiko? Tässä kirjassa Tomi Astikainen kertoo kokemuksistaan neljältä vuodelta, jotka hän eli täysin ilman rahaa.

Astikainen kertoo niin matkustamisesta, syömisestä, asumisesta kuin myöskin ihmissuhteista ilman rahaa. Samalla hän tarjoilee vinkkejä rahattomaan tai rahattomampaan elämään.

Mun odotukset tälle kirjalle olivat tosi korkealla. Oon kärsinyt tän koko alkuvuoden rahapulasta, ja toivoin että tämä auttaa. Ja auttoikin.

Vinkit ovat tosiaan jaoteltu maistiaisiin, matkaeväisiin ja mahan täydeltä -kategorioihin. Eli vaikka ei aio kokonaan rahattomaan elämään ryhtyä, niin tämä kirja antaa silti hyviä vinkkejä siihen, miten rahankäyttöä voi vähentää.

Kirja on kirjoitettu hyvin ja jaettu selkeisiin osioihin. Kirjassa on tehty paljon taustatutkimusta myös sen lisäksi, että rahatonta elämää on kokeiltu käytännössä. Toisinaan kirjaa lukiessa tulee semmonen fiilis et "ei jee mitä hippeilyä", mutta mitään elämäntapaa tai -ajatusta ei kirjassa tyrkytetä. Kirjoittaja tuntuu hyvin rehelliseltä.

Suosittelen tätä kaikille, joilla on edes jonkinasteinen pakkomielle materiaan. Sisustukseen, jonkun asian/tavaroiden keräilyyn tai ylipäätään vaan ostamiseen. Itselle tää teki kyllä hyvää ja toivon että tää vaikutti mun ajatteluun pitkässä juoksussa.

Kun ensimmäisen kerran törmäsin tähän kirjaan Tiede-lehdessä, totesin että tää on pakko saada lukea. Niinpä pyysinkin sitten Into-kustannukselta arvostelukappaletta ja niinpä tämä päätyi minulle. Nyt sitten kirjan hengessä aion laittaa tämän kirjan saatetekstineen kulkemaan, että muutkin pääsevät nauttimaan näistä vinkeistä.

****

torstai 12. maaliskuuta 2015

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie (uudestaan)

Näin tän kirjan kirpparilla tossa vähän aikaa sitten ja muistelin, että täähän on hyvä kirja. Tietenkin sitten ostin sen (kirjat -50%, turmiollista) ja se pääsikin heti lukuun. En muista yhtään, että mitä oon tästä kirjottanut, enkä myöskään katso, ennenkuin tämä teksti on valmis.

Kirjahan siis kertoo suomalaisesta miehestä, joka erehtyy käyttämään nyrkkiä ensimmäisen kerran. Siinäpä sitten lähtee alta niin perhe kuin mielenterveyskin. Matti, tämä suomalainen sisukas mies nimittäin keksiikin, että perheen saa takaisin talolla. Niinpä alkaa talon metsästys. Tähän metsästykseen kuuluu kiikareiden lisäksi myös muistivihkot ja hämmentävät esitykset muiden ihmisten talojen pihalla. Unohtamatta tietenkään hämmentäviä puhelinsoittoja ja valeasuja.

Samaan aikaan Matin vaimo ja naapurit, sekä erään omakotitalon asukkaat kertovat palasia elämästään. Kun ensimmäisen kerran luin uudestaan näistä naapureista, meinasin tukehtua nauruun. En muistanut yhtään, että niiden mielestä tupakointi oli mielenterveysongelma ja että ne niin paljon taistelivat Mattia, tätä tupakoitsijaa vastaan. Itsehän olen tässä vuoden ajan kukkahattuillut ja soitellut isännöitsijälle, kun joku tupakoitsija polttaa meidän rapussa! :D

Ihanan helppo kirja, antoi paljon ajateltavaa ja viihdytti. Jotenkin musta tuntuu, että tajusin siitä enemmän nyt, kuin silloin vuonna 2009, 5 ja puoli vuotta sitten!

-Ida

Ps, muistakaahan tykkäillä meidän facebook-sivusta: https://www.facebook.com/100KirjaaBlogi

torstai 5. helmikuuta 2015

Ihmisillä on aika paljon valtaa

Moi pitkästä aikaa! Mä olin selkäongelmien takia tässä vähän aikaa pois koneelta ja mitä mä keksinkään? Kirjat! Luin kolme kirjaa suht lyhyessä ajassa: Tiina Raevaaran Koiraksi Ihmiselle, Ilkka Remeksen Hiroshiman portit ja Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset. Vain viimeksi mainittu oli jo ennestään tuttu, muut uusia, joskin kirjahyllyssä jonkin aikaa pyörineitä opuksia.

Tiina Raevaaran Koiraksi Ihmiselle on kirja siitä, miten susista tuli koiria ja ihmisen parhaita kavereita. Kirjassa huomioidaan ja mainitaan monipuolisesti erilaisia tutkimuksia ja lähteitä ja otetaan huomioon monta näkökulmaa. Se ei ole kirja, joka kertoo että "asia on näin", vaan kirja joka kertoo, että "asia voi ehkä olla näin, tai sitten näin. Tai ehkä näinkin". Parasta kirjassa onkin sen monipuolisuus. Itselleni mielenkiintoisin osa kirjasta oli se, missä Raevaara summasi yhteen sen, mitä koiralle on tapahtunut ihan viimeisen sadan vuoden aikana.

Ilkka Remeksen Hiroshiman portit on tarina laukusta, jonka sisältöä havittelevat niin amerikkalaiset kuin kiinalaisetkin. Samaan aikaa Suomessa porukka tekee ilkivaltaa valmisteilla olevan ydinvoimalan ympärillä. Tuttuun tapaan Antti Korpi tunkee lusikkaansa, joka soppaan ja tarina on valmis. Kirja tuntui alkuun tosi sekavalta, mutta kuten aina Remeksellä, tarinan edetessä palat loksahtelivat paikoilleen.

Torey Haydenin Hiljaisuuden lapset kertoo kahdesta lapsesta ja yhdestä vanhuksesta, joita Hayden yrittää auttaa erilaisten puhevaikeuksien vuoksi. Cass on kaapattu nuorena ja mitä ilmeisimmin joutunut väkivallan uhriksi. Drake taas ei ole puhunut koko elämänsä aikana kenellekään muulle kuin äidilleen. Gerda taas on vanhuutaan halvaantunut, jonka seurauksena puhuminen ei luonnistu kuten ennen.

Kaikki kirjat on kirjoitettu loistavasti ja mukaan tempaavasti. Aiheet ovat mielenkiintoisia ja kaikkiin kirjoihin on tehty aivan uskomaton taustatyö. (Remeksen kirjaa lukiessa oikeasti täällä googlettelin että mitkä asiat on faktoja ja mitkä ei :D)

Miksi mä kerron näistä kirjoista yhdessä? Siksi, että sen lisäksi, että ihmiset manipuloivat lajeja aivan mielensä mukaan ja jopa sairaalloisuuteen asti, hautaavat vaarallista ydinjätettä maahan tuleville sukupolville lahjaksi, he myös raiskaavat lapsia ja ovat vaan kertakaikkisen pahoja.

Okei, ei kaikki ole niin paskaa, kuin miltä mä saan sen kuulostamaan. Mut kyllä totuus on vaan se, että vaikka ihmisillä on empatiakykyä ja rakkautta, älykkyyttä valjastaa luonnonvoimia ja tahtoa hyvään, on ihmiset vaan todella tyhmiä ja ajattelemattomia.

Ei ehkä pitäisi miettiä näitä asioita, mutta oikeasti mua pelottaa, että mihin ihmeeseen me ollaan menossa.

-Ida


lauantai 10. tammikuuta 2015

Faktaa ja fiktiota

Mitämitämitä, Idako se muka kirjottelee tänne jotain? No kyllä!

Aloin tässä lukemaan Remeksen Hiroshiman portteja, kun selkä on ollut niin kipeä, etten oo voinut olla koneella. Ja taas mulle käy sama juttu. Nimittäin nuo kirjat on kirjotettu niin uskottavasti ja hyvin, että täällä mä googlettelen, että mitkä noista jutuista, mitä tossa ohimennen kerrotaan, pitää paikkaansa.

Oon varmaan aikasemminkin kertonut, mutta mullehan tosiaan kävi tuon 6/12 -kirjan kanssa niin, että luin sen kokonaan yhdellä pitkällä junamatkalla, ja sit kun äiti haki mua junalta niin aloin about suu vaahdossa selittää, että "tiiätkö, ootko lukenu uutisia...?!" Ja sit tajuun, että ei, se oli vain kirja.

On se vaan perseestä kun kirjotetaan uskottavasti. Vai? ;)

-Ida