tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeiset löpinät

Nyt tulee vähän sekalaista settiä, että varokaa vaan!

Ilmeisesti otin jonkinlaisen loppukirin tän lukemisen kanssa näin vuoden viimeisinä päivinä. Yösyötön jälkeen palasin tutun ja turvallisen Tuija Lehtisen pariin. Oon varmaan joskus ennenkin täällä blogissa maininnut, että Lehtinen kuuluu yksi ehdottomiin suosikkeihini. Hän on erittäin tuottelias kirjailija, ja olen lukenut melkeimpä kaikki Lehtisen nuorten - ja aukuistenromaaniit, ja useammat vielä moneen kertaan. Nämä Lehtisen kirjat, jotka nyt lukaisin, Pirunsaaren veljekset ja Taimitarhan lapset, kuuluvat Lehtisen vanhempaan tuotantoon, molemmat on julkaistu 80-luvulla, ja nämäkin olen lukenut monen monta kertaa aiemmin. 

Pirunsaaren veljekset kertoo eläinlääkäri Sarista, joka tulee pienelle paikkakunnalle äitiyslomasijaiseksi. Sari aikoo selvittää sijaisuutensa aikana kuka ajoi hänen äitinsä ylitse pienellä kylätiellä muutamaa kuukautta aiemmin ja pakeni paikalta. Samalla Sari tutustuu pienen kylän ja etenkin siihen kuuluvan Pirunsaaren värikkääseen historiaan, ja Pirunsaaressa nykyään asusteleviin viiteen Pirunsaaren veljekseen. 

Taimitarhan lapset taas kertoo Mariasta, joka on päiväkodissa töissä, mutta vailla omia lapsia tai puolisoa. Kun päiväkotiin tulee kaksi uutta pikkutyttöä, Paula ja Bella, Maria huomaa tuntevansa Paulan isän ja kiinnostuvansa Bellan mielenkiintoisesta perhetilanteesta. Tyttö on nimittäin hiljattain jäänyt orvoksi ja on nyt paikkakunnan suurimman yrityksen ja rikkaimman perheen ainut perillinen. 

Vaikka oon molemmat kirjan lukenut aiemminkin monta kertaa, en silti voinut laskea kumpaakaan kädestäni kun kerran aloitin. Ja koska aloitin aina illalla nukkumaan mennessä, yölukemiseksihan se meni. Monena yönä. Pitäis varmaan lukea paskempia kirjoja niin sais kunnolla nukuttua. Mutta tosiaan, Lehtinen ei pettänyt. Molemmat oli edelleen todella hyviä ja mukanaan vieviä. Ja molemmissa on pientä mysteeriä, jota päähenkilö selvittää joten sekin osaltaan auttaa siinä mukanaan pitämisessä. 

Näiden jälkeen yritin aloittaa Claire Messudin The Emperor's Children -kirjaa, mutta ei oikein nyt lähtenyt. Jotenkin tuo englanniksi lukeminen tökki nyt, varmaan siksi että suomeksi lukeminen on vain yksinkertaisesti nopeampaa, ja kun koulu alkaa tasan viikon päästä saa taas lukea englanniksi niin paljon että korvat savuaa. Ehkä yrtin joskus myöhemmin paremmalla fiiliksellä.

Ja koska en sitä jaksanut lukea ja en saanut untä eilen illalla, katselin kirjahyllyäni ja mietin mitä lukea. Nappasin sitten Anu Jaantilan Sannan Jenkkivuosi opuksen, jossa on kolme erillistä kirjaa. Ekan sitten luinkin melkein saman tien (taas yölukemista) ja toinen on nyt melkein luettu. Tänkin oon lukenut moneen kertaan aiemmin. 

Tätin kysyi tässä joulun aikaan, että miten jaksan lukea samoja kirjoja uudestaan ja uudestaan, ja se pisti ihan miettimään. Miksi tosiaan tykkään lukea samoja kirjoja moneen kertaan? Ehkä siinä on joku tyytyväisyystakuu juttu. Että tietää saavansa hyvän lukukokemuksen. Ja vaikka on lukenut kirjan aiemmin ei välttämättä muista kaikkia yksityiskohtia. En tiedä. Tälläsiä mietiskelin. 

Pitäisi listan pariinkin palata. Mutta jostakin syystä tuntuu, että oon jo lukenut kaikki hyvät siitä. Mikään ei oikein sytytä. Mutta aion vakaasti yrittää heti ensi vuoden alkuun. En tiedä aloittaisko jostakin ihan uudesta kirjasta vai yrittäisikö taas sitä Sotamies Svejkiä. Pidemmittä puheitta,

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!

1 kommentti:

  1. Itse en lue kirjoja enkä katso yleensä leffojakaan uudestaan. Omalla kohdalla olen pohtinut että miksiköhän en. Pakko jotenkin tulla aina yllätetyksi. Nyt luen kirjaa josta olen jo nähnyt leffaversion ja kirjan luku tuntuu se vuoksi vähän nihkeältä.

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista

Kommentit tulevat näkyviin hyväksynnän jälkeen