sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Juha Itkonen - Myöhempien aikojen pyhiä

(Kuva: mtv3.fi )
Koska tällä hetkellä välttelen ahkerasti kaikkea kouluun tai tulevaisuuteen liittyvää ajattelutyötä/läksyjä, olen todella tyytyväinen, että sain eilen illalla luettua loppuun Juha Itkosen Myöhempien aikojen pyhiä. Näin voin kaikessa rauhassa perustella itselleni, että blogin päivittäminen on miljoona kertaa tärkeämpää kuin esimerkiksi The English Language -kirjan lukeminen. 

Myöhempien aikojen pyhiä kertoo Markista ja Davidista ja ehkä nimenomaan Davidista, jotka ovat Salt Lake Citystä Suomeen saapuneita nuoria mormoneja. Päivä toisensa jälkeen pojat yrittävä toteuttaa tehtäväänsä lähetyssaarnaajina, ja tuoda Jumalan sanomaa suomalaisten luokse. He saavat kuitenkin hyvin nopeasti huomatava kuinka vieraanvarainen paikka Suomi on, ja kuinka hienosti erilaisuutta hyväksytään. David, joka toimii kirjassa kertojana ja päähenkilönä on menossa surutyö perheen kuoleman johdosta, syyllisyys samaisesta asiasta ja vielä kaiken kukkuraksi uskonkriisi, kun hän tapaa Emman, naapurissa asuvan tytön. Markin kanssakaan asiat eivät suju ihan toivotulla tavalla kun uskossaan vahvempi Mark pyrkii kaikessa niskan päälle. 

Odotin jotenkin enemmän kuvausta siitä millaisena kaukaa tulevat mormonit todellisuudessa kokevat synkän ja syrjivän Suomen. Tämä jäi kuitenkin mielestäni vähän turhan vähäiseksi. Sen sijaan uskontoa ja Davidin pohdiskeluja oli ihan tarpeeksi. Uskonto on kuitenkin minulle aika vieras aihe, joten en kamalasti jaksanut kiinnostua kaikesta tästä. Toiseksi mielestäni kirja päättyi jotenkin tyhmästi. Kukaan henkilöistä ei tuntunut saavan minkäänlaista kunnollista päätöstä tarinalleen, ja tuntuu, että kirja jäi melkeimpä jotenkin kesken. 

torstai 10. tammikuuta 2013

Vihan liekit ja kuulumisia

Mun unirytmi on sellainen, että jos mä en mitään muuta puheenaihetta keksi, niin puhun sitten siitä. Ja puhun kyllä muutenkin. No enikeis, nyt sitten taas heräilin tossa neljän aikaan enkä enää saanut unta, niin nappasin tuon Suzanne Collinsin Vihan liekit kätöseen. Kävin nimittäin toissapäivänä big cityssä, eli Helsingissä ja ostin sen sieltä matkalukemiseksi ja koska vihdoin sain aikaan. Sen lisäksi ostin tommosen kirjan, jonka nimi on Skoudena Stadissa, koska rakastan rakastan rakastan suomalaisia poliisijuttuja. Ehkä se on outoa. Ja sit kun näin isiä niin se toi mulle vähän kirjoja, kun se on niin ihana, että se hamstraa mulle nurkkiinsa kirjoja (♥)

Vihan liekit oli ihan yhtä koukuttava, kun se Nälkäpelin ensimmäinenkin osa. Kirjassa kerrotaan siitä, miten elämä jatkuu vyöhykkeillä ensimmäisessä kirjassa koetun nälkäpelin jälkeen. Se on täynnä yllätyksiä ja ihan oikeesti se on kyllä melkeen pakko lukea samalta istumalta loppuun. Jotain kertoo ehkä se, että oon tässä lukenut tollaista jotain trillerikauhuromaania ehkä kolme viikkoa, enkä oo päässyt eteenpäin juurikaan, kun taas tuo Vihan liekit meni kahdessa päivässä.

Yhdessä kohtaa musta tuntui, että se päähenkilö mussutti niistä ihmissuhteistaan tyylillä Twilight, mutta sit se vähän meni kuitenkin ohi.

 Mulla on tuolla yks ihan listan kirjoista luettuna, mutta en saa aikaiseksi kirjoittaa siitä, mulla ei ihan oikeesti oo paljoo mitään sanottavaa siitä. Sit mummi osti mulle ton suomenruotsalaisen Jään, joka on voittanut palkintoja, sekin pitäisi laittaa lukemisen alle. Mulla on ihania sukulaisia, kaikki tukee mun kirjallista harrastusta. Just tossa Stadissa käydessä tädin kanssa höpöteltiin kirjoista vähän ja siitä, että mitä mä voin kirjottaa mun kirjaan ja kaikkea. Se on ihana täti.

Mulla on semmonen tosi hyvä fiilis atm, ja toivottelenkin nyt teille kaikille superpositiivista päivää. Tämä musiikki on tehnyt mun parista päivästä entistäkin parempia. 


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Juha Itkonen - Seitsemäntoista

Juha Itkosen Seitsemäntoista -romaanin juoni on niin sekava, että en tiedä onnistunko selittämään sen mitenkään ymmärrettävästi. Kirja alkaa kertomalla teini-ikäisestä Henrikistä, joka saa ensimmäisen kesätyöpaikkansa marketin liha-osastolta. Töissä hän tutustuu Veskuun, muutaman vuoden vanhempaan mieheen, josta tulee Henrikin ystävä. Mutta pian Veskun käytös alkaa ahdistaa Henrikiä. Toisaalla keski-ikäinen Päivi taistelee 17-vuotiaan Santtu-poikansa kanssa ja muistelee omaa nuoruuttaan ja aikuisuuttaan. Päivi lukee oman kylän pojan, Julius Ilosen omaelämänkerrallisen kirjan, jossa puhutaan molempien tuntemasta miehestä, Harrista. Päivi on sitä mieltä, että Julius valehtelee kirjassaan, etenkin Harrista. Jossakin vaiheessa käy ilmi, että tarina Henrikistä ja Veskusta on juurikin tuo Ilosen kirja, ja kirjan Vesku on tosielämän Harri.

Vaikka periaatteessa juoni on järkevä kun sen tajuaa, kirja menee varsinkin loppuvaiheessa hyvinkin sekavaksi. Henrik ja Vesku unohdetaan kokonaan, ja keskitytään Juliukseen ja Päiviin ja kolmanteen henkilöön, joka on aiemmin vain sivulauseissa mainittu. Seitsemäntoista ei ole sekava mielenkiintoisella tavalla niin kuin esimerkiks Anna minun rakastaa enemmän. Kirjan loputtua en jäänyt miettimään tarinaa, että miten se nyt meni, vaan olin lähinnä helpottunut, että se oli nyt ohi. Niin sekavaksi ja tylsäksi loppu rupesi menemään. 

perjantai 4. tammikuuta 2013

Listan ulkopuolelta: John Irving - Oman elämänsä sankari

Oman elämänsä sankari kertoo Homer Wellsistä, orpopojasta, joka syntyy St. Clouds -orpokodissa, eikä koskaan tule adoptoiduksi. Kuuliainen Homer rupeaa orpokodin lääkärin Wilbur Larchin oppipojaksi. Larch kouluttaa pojasta melkein valmiin gynekologin tekemään Luojan työtä, vaikka Homer ei ole ikinä edes käynyt lukiota. Kun orpokotiin saapuu käymään nuoripari Candy ja Wally, Homer päättää lähteä heidän mukaansa katsomaan valtamerta ja jää sille tielle useammaksi vuodeksi. St. Clouds ja omalaatuinen tohtori Larch kaipaavat kuitenkin poikaa takaisin kotiin. 

Oman elämänsä sankari ei ole lukemistani Irvingeistä paras, mutta ei myöskään huonoin. Alku vähän takelteli, sillä tässä näkyy selvästi asia mikä on ominaista kaikille Irvingin romaaneille: henkilöiden historia selitetään tarkasti eikä mitään jätetä pois, mikä tuntuu paikoiten tylsältä ja turhalta. Toisaalta Irvingin henkilöt eivät koskaan tunnu vajailta tai puolitiehen ajatelluilta. 

Siinä mielessä Oman elämänsä sankari on erilainen, sillä siinä ei ole karhuja eikä käydä Wienissä. Aiheetkin poikkeavat hieman totutusta: abortti ja huumeidenkäyttö eivät ole asioita joita olisi muissa Irvingin romaaneissa käsitelty. Myös aikaan jolloin kirja on julkaistu (1984), ovat aiheet varmaan olleet erikoisia ja kiisteltyjä. 

Kuitenkin Oman elämänsä sankari kertoo siitä mistä esimerkiksi myös Garpin maailma, Ystäväni Owen Meany ja Kaikki isäni hotellit kertoivat, eli perheestä. Homer Wellsillä ei ole sanan perinteisessä merkityksessä perhettä ollenkaan, mutta loppujen lopuksi hän kuitenkin kokoaa sen ympärillä olevista ihmisistä.