tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuoden viimeiset löpinät

Nyt tulee vähän sekalaista settiä, että varokaa vaan!

Ilmeisesti otin jonkinlaisen loppukirin tän lukemisen kanssa näin vuoden viimeisinä päivinä. Yösyötön jälkeen palasin tutun ja turvallisen Tuija Lehtisen pariin. Oon varmaan joskus ennenkin täällä blogissa maininnut, että Lehtinen kuuluu yksi ehdottomiin suosikkeihini. Hän on erittäin tuottelias kirjailija, ja olen lukenut melkeimpä kaikki Lehtisen nuorten - ja aukuistenromaaniit, ja useammat vielä moneen kertaan. Nämä Lehtisen kirjat, jotka nyt lukaisin, Pirunsaaren veljekset ja Taimitarhan lapset, kuuluvat Lehtisen vanhempaan tuotantoon, molemmat on julkaistu 80-luvulla, ja nämäkin olen lukenut monen monta kertaa aiemmin. 

Pirunsaaren veljekset kertoo eläinlääkäri Sarista, joka tulee pienelle paikkakunnalle äitiyslomasijaiseksi. Sari aikoo selvittää sijaisuutensa aikana kuka ajoi hänen äitinsä ylitse pienellä kylätiellä muutamaa kuukautta aiemmin ja pakeni paikalta. Samalla Sari tutustuu pienen kylän ja etenkin siihen kuuluvan Pirunsaaren värikkääseen historiaan, ja Pirunsaaressa nykyään asusteleviin viiteen Pirunsaaren veljekseen. 

Taimitarhan lapset taas kertoo Mariasta, joka on päiväkodissa töissä, mutta vailla omia lapsia tai puolisoa. Kun päiväkotiin tulee kaksi uutta pikkutyttöä, Paula ja Bella, Maria huomaa tuntevansa Paulan isän ja kiinnostuvansa Bellan mielenkiintoisesta perhetilanteesta. Tyttö on nimittäin hiljattain jäänyt orvoksi ja on nyt paikkakunnan suurimman yrityksen ja rikkaimman perheen ainut perillinen. 

Vaikka oon molemmat kirjan lukenut aiemminkin monta kertaa, en silti voinut laskea kumpaakaan kädestäni kun kerran aloitin. Ja koska aloitin aina illalla nukkumaan mennessä, yölukemiseksihan se meni. Monena yönä. Pitäis varmaan lukea paskempia kirjoja niin sais kunnolla nukuttua. Mutta tosiaan, Lehtinen ei pettänyt. Molemmat oli edelleen todella hyviä ja mukanaan vieviä. Ja molemmissa on pientä mysteeriä, jota päähenkilö selvittää joten sekin osaltaan auttaa siinä mukanaan pitämisessä. 

Näiden jälkeen yritin aloittaa Claire Messudin The Emperor's Children -kirjaa, mutta ei oikein nyt lähtenyt. Jotenkin tuo englanniksi lukeminen tökki nyt, varmaan siksi että suomeksi lukeminen on vain yksinkertaisesti nopeampaa, ja kun koulu alkaa tasan viikon päästä saa taas lukea englanniksi niin paljon että korvat savuaa. Ehkä yrtin joskus myöhemmin paremmalla fiiliksellä.

Ja koska en sitä jaksanut lukea ja en saanut untä eilen illalla, katselin kirjahyllyäni ja mietin mitä lukea. Nappasin sitten Anu Jaantilan Sannan Jenkkivuosi opuksen, jossa on kolme erillistä kirjaa. Ekan sitten luinkin melkein saman tien (taas yölukemista) ja toinen on nyt melkein luettu. Tänkin oon lukenut moneen kertaan aiemmin. 

Tätin kysyi tässä joulun aikaan, että miten jaksan lukea samoja kirjoja uudestaan ja uudestaan, ja se pisti ihan miettimään. Miksi tosiaan tykkään lukea samoja kirjoja moneen kertaan? Ehkä siinä on joku tyytyväisyystakuu juttu. Että tietää saavansa hyvän lukukokemuksen. Ja vaikka on lukenut kirjan aiemmin ei välttämättä muista kaikkia yksityiskohtia. En tiedä. Tälläsiä mietiskelin. 

Pitäisi listan pariinkin palata. Mutta jostakin syystä tuntuu, että oon jo lukenut kaikki hyvät siitä. Mikään ei oikein sytytä. Mutta aion vakaasti yrittää heti ensi vuoden alkuun. En tiedä aloittaisko jostakin ihan uudesta kirjasta vai yrittäisikö taas sitä Sotamies Svejkiä. Pidemmittä puheitta,

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!!

lauantai 28. joulukuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Eve Hietamies - Yösyöttö

Nyt oli muuten ihan älyttömän hyvä lukukokemus. Sain jouluaattoiltana tädiltä lainaan Eve Hietamiehen Yösyötön, kirjan jonka olin halunnut lukea jo vähän aikaan. Kävi sitten niin, että kun sitä illalla aloitin, piti samoilla lämpösillä se lukea loppuun asti. Kahteen asti yöllä siihen meni, mutta oli kyllä sen arvoista. 

Jo Yösyötön alku-asetelma on erikoinen ja hauska: kolmekymppinen Antti on jätetty vastasyntyneen poikavauvan kanssa kahdestaan, kun lapsen äiti on hypännyt synntyssairaalan edestä taksiin ja jättänyt pojat kahdestaan. Tästä alkaa Antin haparoiminen vaipanvaihtojen, äidinmaidonkorvikkeiden ja leikkipuistojen maailmassa. 

Vaikka Yösyöttö on ihan älyttömän hauska, se ottaa kuitenkin aika ajoin paljon vakavemman sävyn kuin mitä olisin alussa uskonut. Paavo-vauvan äidin häipymistä kuvioista ei ohiteta noin vaan, vaan selvitellään koko kirjan ajan, ja Pia-äidin mielenterveysongelmat ovatkin se vakavempi sivujuoni koko kirjan ajan. Samoin hetket jolloin Paavo-vauva on sairas (välillä aika vakavastikin) Antin isän huoli on niin sydäntäriipaisevaa, että ihan meinaa itkettää.

Suurimman osan ajasta Yösyöttö on kuitenkin aivan naurettavan hauska. Antin yleinen hukassa oleminen asioiden kanssa on joten sympaattista ja huvittavaa. Myös yksinhuoltajaisän leikkipuistossa tapaamat äidit tarjoavat suurimman osan kirjan huumorista ollessaan niin karikatyyrisiä kuin vain olla ja voi. 

Kokonaisuudessaan tämä oli varmasti paras ja mukanaan vievin kirja, jonka olen lukenut pitkään aikaan. Aioin ehdottomasti lukea Yösyötön jatko-osan, Tarhapäivän heti kun vaan sana sen käsiini. Suosittelen ehdottomasti jokaisella jota vain yhtään kiinnostaa. 

torstai 26. joulukuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Leena Lehtolainen & Craig Ferguson

Viime viikonloppuna luin yhden kirjan niin nopeasti, etten edes muista milloin olen lukenut kokonaisen kirjan noin lyhyessä ajassa. Äiti oli ostanut mummolle joululahjaksi Leena Lehtolaisen uusimman, Rautakolmion. En edes heti tajunnut, että kyseessä on uusin Maria Kallio -dekkari, vaan asia valkeni vasta kuin takakantta aloin lukemaan. Tarkoituksenani oli vain vähän vilkaista mistä se kertoo, mutta niinhän siinä sitten kävi, että lauantain istuin tuossa sohvalla ja luin kirjan kannesta kanteen ennen kuin se paketoitiin mummoa varten. 

Rautakolmio on kahdestoista Maria Kallio -romaani. Kun pari edellistä kirjaa vei Marian vähän eri suuntaan Espoon poliisista, Rautakolmiossa Maria ratkoo taas murhia Espoon poliisissa vanhojen työtovereidensa kanssa, ainoastaan työnimike on muuttunut. Marian epätyypillisiin rikoksiin erikoistunut yksikkö saa tutkittavakseen kaksi vedestä löytynyttä ruumista. Toisen ruumiin tiimoilta Maria joutuu tutkailemaan julkisuudesta tutun jääkiekkoilijan perheen sekä julkisuudessa että kulissien takana tapahtuvia sattumuksia. Lisäksi Marian juttuun liittyy mies Marian menneisyydestä, joka saapuu kuvioihin juuri sopivaan aikaan kun Marian perhe on kesäpurjehduksella Euroopassa. 

Muistaakseni en kauheasti välittänyt edellisestä Maria Kallio -romaanista, mutta Rautakolmio muistutti mukavasti Lehtolaisen vanhempaa tuotantoa. Ja se oli jotenkin niin helppolukuinen. Ja mukaansa vievä. Istuin tosiaan sen 4-5 tuntia sohvalla ja luin Rautakolmiota, koska en vaan voinut jättää sitä kesken (muulloin kuin syödäkseni kerran). 

Rautakolmion jälkeen luin uudestaa suosikkikoomikkoni Craig Fergusonin omalämänkerran, American on Purpose -kirjan. Juttua siitä voitte lukea täältä. Se oli ihan yhtä hyvä kun sillä ekallakin kerralla, ja Fergusonin talk show The Late Late Show with Craig Ferguson on edelleen lemppari talk show'ni.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Donna Tartt - Jumalat juhlivat öisin

Nyt oli pitkästä aikaa ihan suhteellisen hyvä ja mielenkiintoinen lukukokemus. Jumalat juhlivat öisin kertoo kalifornialaisesta Richardista, joka muuttaa apurahan Vermontiin Hampden Collegeen opiskelemaan. Siellä hän pääsee mukaan viiden kreikan kielen ja heidän opettajansa muodostamaan kiehtovaan sisäpiiriin. Ensimmäisten kuukausien aikana kuuden opiskelijan rivit vain tiivistyvät ja lopulta Richardkin päästetään mukaan ryhmän yhteiseen salaisuuteen: kamalaan rikokseen jonka hänen uudet ystävänsä ovat eräänä yönä syyllistyneet ja tähän asti onnistuneet salamaan. Mutta kun yksi heistä osoittaa murtumisen merkkejä, myös Richard joutuu osalliseksi tapahtumien vyyhtiin. 

Heti alusta asti oli selvä, että tämä kirja on juurikin sellainen jännitystarina joka ei päästä ihan heti otteestaan. Juoni on aika simppeli, mutta tapahtumia ja vaiheita on sen verran paljon, että tarina oli supermielenkiintoinen. Myöskään henkilöt eivät jääneet tapahtumien varjoon, vaan ne olivat moniulotteisia ja kirjassa käytettiin aikaa heidän kuvailemiseensa ja pääjuonen ulkopuolisten tapahtumien kertomiseen ja henkilöistä muodostuisi lukijalle parempi ja kokonaisempi kuva. 

Mielestäni monista mielenkiintoisista henkilöistä kaikista kiehtovin oli kuitenkin päähenkilö Richard. Richard ei ole ikinä tuntenut kuuluvansa Kaliforniaan tai oikeastaan mihinkään ja tottakai muulta maailmalta ja collegelta sulkeutunut muutaman ihmisen sisäpiiri kiehtoo häntä alusta asti. Ja kun hän sitten pääsee mukaan porukkaan, tuntee hän olonsa erityiseksi, ja kuuluvansa ensimmäistä kertaa elämässää johonkin ryhmään. Ja vielä millaisten ihmisten ryhmään: Richard itse on täysin rahaton, mutta hänen uudet ystävänsä ovat rikkaiden perheiden lapsia ja elävät ylellistä elämää. Torjunnan pelossa Richard haluaa viimeiseen asti, että muut eivät saa tietää hänen todellista raha- tai elämäntilannettaan. Myös osittain torjunnan pelossa, Richard lopulta syyllistyy siihen mihin syylistyy. Vaikka tarinasta voisi luulla, että muut vain käyttivät Richardia omaa hyötyään ajatellen, muut todella pitivät hänestä rahattomuudesta huolimattakin. 

Jumalat juhlivat öisin oli tosiaan pitkästä aikaa todella miellyttävä lukukokemus. Vaikka englannin kielellä lukeminen ei ole minulle mikään ongelma, kyllä äidinkieli on silti aina äidinkieli ja luulen, että se oli osasyy sille miksi tämä tuli luettua paljon nopeammin kuin vaikka The Marriage Plot. Suosittelen ehdottomasti kaikille innokkaille ja vähemmän innokkaille lukijoille. 

41. Frank McCourt - Seitsemmännen portaan enkeli

Tämä siis oli toinen kirjoista, jonka äänestitte minulle lukemisiksi. Pakko sanoa, että vaikein asia tässä kirjassa oli sen käsiin saaminen. Vaikka mulla on tästä kulkuyhteydet nopeasti laskettuna ainakin neljään kirjastoon, niin ei, en meinannut mitenkään saada tätä. Sitten kun sain, niin tämähän tuli luettua kai neljässä päivässä, eli tätä voisi sanoa suhteellisen helpoksi luettavaksi. Kirjan kieli on sujuvaa ja rikasta.

Jotenkin kuitenkin kirjan ensimmäisellä sivulla toi kirja kuitenkin aiheutti minussa semmoisen "ahaa, tässä haetaan sääliä, ei onnistu" -reaktion. Kun kirjailija kertoo, että hei tässä on mun elämänkerta ja varmasti oon elänyt paskemman elämän kuin te, ei oikeasti voi muuta kuin suuttua. Ainakin jos on Ida, jonka mielestä jokaisen kokema kärsimys mitataan eri asteikolla. Sivuseikkoja, mutta joka tapauksessa mulla oli aika suuri asenneongelma tämän suhteen. Jossain kirjan loppupuolella asenne vähän muuttui, sillä olihan se tuon elämä oikeesti todella vaikeaa.

Frank perheineen muutti nuorimmaisen siskon kuoleman jälkeen Amerikasta Irlantiin. Siellä sitten sisaruksia kuoli lisää, isä jatkoi ryyppäämistä ja rahaa ei ollut. Tuon aikainen sosiaaliturvakin oli aivan onneton. Elettiin siis toisen maailmansodan aikaan. Jotenkaan en osaa/pysty eläytymään kirjoihin, jotka on kirjoitettu lapsen näkökulmasta, niinpä yli puolenvälin kirja oli luettava, mutta vähän semmonen "tää on nähty jo" -fiilis oli päällä koko ajan.

Kyllä ehdottomasti nostan hattua Frankille, kun on kärrännyt itsensä pois tuosta paskasuosta, missä eli. Mutta jotenkin tämä kirja vain silti jätti kylmäksi. En tiedä, voihan se olla tuo kirjassa ollut alkoholismi, mikä aiheuttaa mussa aina hyvin negatiivisia fiiliksiä.

*** 

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Jeffrey Eugenides - The Marriage Plot

Sain kirjan luettua! Jotenkin surullista, että tää on nykyään mulle saavutus. Odotin aika paljon tältä kirjalta, koska halusin pitkästä aikaa lukea sellaisen kirjan joka veisi mukaanaan ja jättäis vaikutuksen. Mutta valitettavasti Marriage Plotin kanssa näin ei nyt käynyt.



(Kuva: The New York Observer)
The Marriage Plot, suomeksi siis Naimapuuhia (sori, tulee nyt Lontoon kielellä, koska luin tän myös Lontoon kielellä) kertoo kolmesta henkilöstä: Madeleinesta, Mitchellistä ja Leonardista. He kaikki ovat valmistumassa 80-luvulla Brownin yliopistosta. Madeleine, ikuinen romantikko, opiskelee kirjallisuutta ja kirjoittaa lopputyötään suurista marriage ploteista, eli suomeksi (ilmeisesti) "kosiskelu kaavoista". Luettuaan lopputtomasti esimerkiksi Jane Austenia, Madeleinella on selkä käsitys siitä, miten hänen loppuelämänsä rakkauden ja romantiikan saralla tulee menemään. Madeleine rakastuu kuitenkin maanis-depreeviseen ja komeaa biologiin, Leonardiin, joka ei kuitenkaan pysty vastaamaan Madeleinn rakkauteen tai hänen oletuksiinsa parisuhteesta. Madeleinella on myös toinen ihailija: hänen hyvä ystävän Mitchell, joka kamppailee uskonnollisten kysymysten kanssa. Valmistumisen jälkeen Madeleine kamppaillee omien ura - ja parisuhdepettymysten kanssa ja hoivaa maanis-depressiivistä Leonardia samaan aikaan kun Mitchell repäisee irti tavallisesta elämästään ja lähtee matkustelemaan Eurooppaan lopulta päätyen Intiaan työskentelemään Äiti Teresalle. 

Vähän aika sitten näin elokuvan nimeltä Argo, ja siitä sanottiin, että se on "elokuva tapahtumista eikä henkilöistä". Marriage plotissa asia menee vähän toisinpäin. Se on kirja henkilöistä eikä tapahtumista. Kirja kyllä kattaa parin vuoden ajan tapahtumat ihmisen elämässä, mutta mitään ihmeellistä ei tapahdu. Tai tapahtuu kyllä, mutta enemmänkin mielestäni kirja oli kertomus henkilöistä. Samat tapahtumat kerrotaan kolmen ihmisen silmin, ja se miten kukin näkee asiat, kertoo paljon ihmisestä. Mutta silti koko ajan odotin, että kirja ja tarina alkaa.  

Joten tämä kirja oli pienoinen pettymys, koska halusin nimenomaan lukea kirjan joka veisi samantien mukaanaan ja niin ei nyt käynyt. Vaikka Marriage Plot ei missään nimessä ollut huono kirja, meni minulla sen lukemiseen yllättävän kauan, koska en jaksanut innostua siitä niin kamalasti. Toivottavasti seuraava luku-urakkani tuottaisi paremmin tulosta.

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Äänestyksen tulos!

Huippusuositun (not) äänestyksen tulos oli että Kurjat ja Seitsemännen portaan enkeli ovat minulla seuraavaksi lukuvuorossa.

Veeran Rikos ja Rangaistus jää huomiotta, etten tapa lukumotivaatiotani ennenkuin se alkaakaan. :D Ja listan ulkopuolelta tulleet superhauskat ehdotukset taitaa myös jäädä välistä tällä kertaa.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Nyt Sinä saat päättää mitä Ida lukee seuraavaksi!

Tietäisittekin mitä kaikkea muutosta mun elämässä on tapahtunut... Huhhuh. Lyhyesti sanottuna muutin 300 km toiselle paikkakunnalle, aloitin työt ja muuta sellaista. Oon tässä vähän kirjojakin lueskellut, en vaan mitään listalta. Nyt päätin, että listaan on taas päästävä käsiksi, ja koska valinnan vaikeus on suuri, annankin teille vallan.

Kommentoi siis tämän postauksen alle, minkä kirjan haluaisit minun lukevan seuraavaksi listalta. Kirjat ovat listattuna blogin aloituspostauksessa ja sivulehdessä otsikolla "Kaikki 100 kirjaa". Minun lukemani kirjat näet kun haet blogitekstit tunnisteella "Ida". Aikaa kommentoida on tämän viikon sunnuntaihin asti, jolloin lasken äänet ja luonnollisesti eniten äänestetty kirja on seuraava jonka luen. Lupaan myös, että luen kirjan vaikka itkien kuukauden sisällä.

Toiveita saa esittää muussakin muodossa, esimerkiksi että haluaisitteko lukea muutakin kuin "kirja-arvosteluja" ja jos niin mitä.

Ihanaa syksyn jatkoa kaikille, palaillaan siis piakkoin!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Välisarjan avioliitto ja muita kuulumisia

Alkaa olla jo aika tragikoomista tää mun blogin päivittely, postauksia parin kuukauden välein ja aina saa aloittaa selittelemällä, että miksi en on ole kirjoittanut. Noh, nyt olen kuitenkin syyslomalla ja sain vihdoin luettua John Irvingin Välisarjan avioliiton, josta jo silloin elokuussa kirjoittelin. Vähän oli kyllä ihmeellinen kirja, en oikein tykännyt. Enkä osaa sanoa siitä sen enempää, että miksi en tykännyt. En vaan tykännyt.

Mutta mitäs muuta? Aloitin tosiaan opiskelut Jyväskylän ammattikorkeakoulussa elokuun loppupuolellaja samassa rytäkässä muutin kaupungin keskustaan omaan kämppään. Alkusyksy onkin sitten mennyt enemmän tai vähemmän (vähemmän) opiskellessa ja muussa opiskeljaelämän oheistoiminnassa.;) Aina välillä tulee sellainen fiilis, että haluaisi kovasti lukea jotakin superhyvää kirjaa, mutta koska luonto ei ole antanut periksi aloittaa mitään uutta ennen kuin tuo Välisarjan avioliitto oli luettu, niin ei ole sitten tullut luettua muuta kuin sitä ja satunnaisesti muutama sivu koulukirjojakin. 

Nyt on kyllä sellainen olo, että haluaa oikeasti lukea jonkun hyvän kirjan joka veisi saman tien mukanaan, ja saisi ajatukset pois kaikista tylsistä ja arkisista asioista. Tuomas Kyrön Benjamin Kivi odottaa edelleen lukijaansa, samoin Irvingin uusin In One Person. Uutena lisäyksenä listaan sain Jeffrey Eugenidesin The Marriage Plotin, muutaman Nick Hornbyn sekä Donna Tarttin mielenkiintoiselta kuulostavan opuksen, Jumalat juhlivat öisin. Saa nähdä mikä näistä valikoituisi seuraavaksi uhrikseni. Olisihan se Sotamies Svejkin edelleen pahasti kesken, mutta voi olla että se palaa taas hetkeksi kirjastoon hengähtämään...

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Johanna Sinisalo - Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Ja taas on tovi vierähtänyt siitä, kun Ida-täti on jaksanut mitään lueskella. Nytpä on puitteetkin muuttuneet. Olen nimittäin tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla asunnottomana. Hehe. Päätin vähän repäistä, kun keski-Suomessa ei työtä eikä koulua näkynyt, niin piti sitten ottaa askel parempaan. Kai. Pakkasin karvamukelot, kirjat ja koneen ja lähdin tänne etelään sukulaisten nurkkiin etsimään asuntoa ja töitä. Huomenna on taas yksi työhaastattelu, jänskää!

Vaan onpa tässä niin paljon tapahtunutkin, että tuntuipa mukavalta hypätä Sinisalon novellien pariin. Muistin aikaisemmin lukemastani Sinisalon kirjasta vain sen, että olin joissakin kohdin hyvin hämmentynyt.

Esipuheessaan Sinisalo kertoi, että lukijoiden pyynnöstä hän oli päättänyt kasata vanhoja novellejaan kansiin. Osa oli tehty jotain tiettyä tarkoitusta tai julkaisua varten ja yksi oli tehty nimenomaan tätä kokoelmaa ajatellen. Novelleilla ei ollut mitään selkeää yhteistä teemaa tai aihetta. Oikein kaivamalla voisi ehkä sanoa, että teemana on ihmisen tietämättömyys. Toisaalta taas kyse on fantasianovelleista, ja fantasiahan usein rakentuu johonkin semmoiseen, joka on tälle ihmissukupolvelle tuntematon tai tietämätön asia/ilmiö.

Novellit ovat mielestäni todella kiehtova kirjallisuuden laji. Ne ovat usein moniulotteisia, eikä niistä saa kaikkea ehkä kerralla irti. Siksi tuntuukin tyhmältä arvostella osaa kirjasta ehkä tylystikin, mutta no... katsotaan jos lukisin tämän joskus uudelleen, ehkä mielipiteet muuttuvat.

Joka tapauksessa mielestäni kirja oli täynnä loistavia fantasiatarinoita. Etenkin Kädettömät kuninkaat teki minuun vaikutuksen. Sen abstraktiivisuus oli häikäisevää. Pidin erityisesti siitä, miten lukijalle jäi vähän epäselvyyksiä, vaikka kuitenkin tärkein salaisuus paljastettiin. Novelli jäi tavallaan elämään minun päässäni, ja se on mielestäni hyvän tekstin merkki.

Toisesta ääripäästä oli mielestäni novelli Baby doll. Se tuntui todella väkisin väännetyltä ja vaisulta. Se oli täynnä kliseitä ja muuta. Mutta toisaalta se olikin kirjaa varten kirjoitettu, sille on varmasti ollut todella tiukka aikataulu ja muuta. Näin hyvässä kokoelmassa yksi huono ei haittaa, mutta olisihan sen voinut jättää poiskin.

Kaiken kaikkiaan suosittelen! Sinisalo kirjoittaa terävästi ja niiin, että tarinat tempaavat mukaansa.

torstai 22. elokuuta 2013

Listan ulkopuolelta: F. Scott Fitzgerald - The Great Gatsby-Kultahattu

No nyt vihdoin sitä juttua Gatsbystä. Fitzgeraldin kertoo 1920-luvun Amerikasta ja rikkaista ja levottomista nuorista aikuisista, tuon ajan seurapiirijulkkiksista, joilla on aikaa juhlia ja järjestää juhlia ja kutsuja. Vaikka kirjan "päähenkilö" on Jay Gatsby, kertojana toimii kuitenkin nuori Nick Carraway, joka muuttaa itärannikolle luodakseen uraa rahoitusmaailmassa. Hän vuokraa pienen huvilan, jonka naapurina on mysteerinen mies, Jay Gatsby. Gatsby on jonkinlainen julkkis itärannikon pienissä piireissä, sillä hän järjestää usein suuria ja hulppeita juhlia massiivisessa kartanossaan. Kukaan ei kuitenkaan tunnu tuntevan tai edes nähneen Gatsbyä sen paremmin. Gatsby kuitenkin ottaa uuden naapurinsa siipiensä suojaa, ja pikkuhiljaa Nick tutustuu salaperäiseen mieheen paremmin. Käy ilmi, että Gatsbyn ylellisen elämäntyylin takana on nainen: kaunis ja rikas Daisy Buchanan, joka elää suuressa huvilassa vastarannalla, ja on naimisissa toisen miehen kanssa. 

Tätä tosiaan kaverit lukivat viime keväänä koulussa samalla kun itse luin maailman typerintä kirjaa. He kehuivat tätä kovasti ja ehkä sen takia odotinkin tältä jotakin suurta. Vaikka The Great Gatsby on hyvä, ja viihdyttävä kirja ja juonellisestikin kiinnostava, olin ehkä vähän pettynyt. Kai odotin jotakin ihmeellistä. Jännä muuten, ettei Gatsby ole tällä meidän sadan kirjan listalla. Se on kuitenkin aika suurikin klassikko, ainakin lammikon toisella puolen. Ei sitten ilmeisesti ole kuitenkaan saavuttanut niin suurta mainetta Suomen puolella, että olisi listalle selvinnyt. 


maanantai 5. elokuuta 2013

Long time no see...

Jaa, blogia on viimeksi päivitetty toukokuussa. Ja mikäs vuoden aika nyt on? No syksy. Elokuu pukkaa päälle ja kesä alkaa olla ohi. Tässä vaiheessa joku näsäviisas voisi kysyä, että mitä tapahtui sille aikomukselle lukea kesällä paljon kirjoja ja päivitellä blogia? Noh, aloitetaampa sitten pitkä ja tuskainen selittely...

Koska totuushan on se, näin 20-vuotiaana opiskelijana oli pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä ensimmäistä kertaa kesätöihin! Siinäpä se aika sitten vierähtikin mansikoita myydessä. Vasta oli toukokuu ja vakaa aikomus lukea ja lenkkeillä koko kesä, mutta niin se vaan on elokuu ja molemmat on jääneet vähän retuperälle. Ja vaikka työt on tältä kesältä ohi, koulun alku häämöttää jo uhkaavana horisontissa... Pääsin tosiaan Jyväskylän ammattikorkeakouluun International Business -linjalle opiskelemaan kevään yhteishaussa, ja vaikka kuinka iloinen olenkin opiskelupaikastani, aina se loman loppuminen ja koulun alkaminen vaan ahdistaa samalla tavalla. 

Mutta ihan nollille ei kirjasaldossa tänä kesänä ole onneksi jääty. Heti kesän alkuun luin F. Scott Fitzgeraldin The Great Gatsbyn eli Kultahatun. Blogipostaus kyseisestä opuksesta on ollut tulossa jo pidemmän aikaa, mutta jotenkin se on vaan jäänyt... Ehkä nyt otan itseäni niskasta kiinni ja kirjoitan sen loppun. Gatsbyn jälkeen jatkoin (jälleen kerran) listalta löytyvää Sotamies Svejkiä. Tarinahan tässä taustalla on se, että olen muutamaan kertaan sitä aiemminkin yrittänyt jatkaa siitä mihin se edellisellä yrityskerralla jäi, mutta aina se vaan jää kesken ja palautuu kirjastoon odottamaan inspiraatiota. Jotenkin se vaan on niin tylsä ja puiseva, ettei jaksa kiinnostaa sitten mitenkään. Ehkä kohta taas yritän uudelleen. 

Keksittyäni, että lukemisesta ei todellakaan tule yhtään mitään jos en löydä kirjaa joka oikeasti veisi mukanaan, käännyin vanhan suosikkini Tuija Lehtisen puoleen. Vaikka olen suurimman osan hänen kirjoistaan lukenut useampaan kertaan, aina ne jaksavat viehättää ja viedä mukanaan. Mallitoimisto Pandoran ja Lumiruusun luin molemmat muutamassa päivässä. Löysimpä kirjastosta yhden sellaisenkin, jota en ollut aiemmin lukenut, nimeltään Tuhansien aamujen talo, joka on Lehtisen uudempaa tuotantoa. Vaikka armeija-aika onkin meidän perheessä aika ajankohtainen asia tällä hetkellä, en tuntenut juoneen samanlaista vetoa kuin aiempiin kirjoihin. 

Tällä hetkellä luvun alla on John Irvingin Välisarjan avioliitto, joka ei ainakaan vielä ole osoittautunut miksikään mestariteokseksi. Seuraavana vuorossa voisi olla hyllyssä odottavat Tuomas Kyrön Benjamin Kivi, Irvingin uusin In One Person tai se surullisen kuuluisa Sotamies Svejk. Eiköhän tämä luku - ja kirjoitus innostus tästä palaa kun pääsen taas normaalin syksyarkeen kiinni!

tiistai 14. toukokuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa

Mitämitämitä? Onko se ihan oikeesti muka lukenut kirjan? No on se, helkkari soikoon.

Eksyin isoille kylille, eli Jyväskylään, viime viikolla. Päätin siinä sitten kuluttaa aikaani käymällä kirjastossa ja eksyin scifihyllylle. Dystopiat on nimittäin meikän mieleen. Niitä lukiessa sitä aina tajuaa kuinka hyvin omat asiat on. Ja niitä lukiessa myös huomaa yhteiskunnasta semmosia asioita, mitä ei välttämättä tuu ajatelleeksikaan normioloissa. Niinpä etsin jotain kivoja dystopioita luettavaksi ja tämä oli toinen niistä.

Lauren Oliver on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan maailmasta, jossa rakkaus on luokiteltu sairaudeksi. Romeoa ja Julietia luetaan varoittavana esimerkkinä ja täysi-ikäsyksi pääsyä odotetaan siksi, että sitten ei tarvitse enää pelätä rakastumista. Lääkärit ovat nimittäin keksineet keinon, jolla aivoja voidaan leikata niin, että ihminen ei enää rakastu.

Kirjan päähenkilö on Lena, täysin tavallinen 17-vuotias tyttö, joka laskee päiviä omaan leikkaukseensa. Hän kuitenkin tapaa pojan, joka mullistaa hänen koko elämänsä.

Tässä kirjassa oli ainekset vaikka mihin. Jotenkin se silti jäi vaisuksi. Toki rakkautta oli kuvattu hyvin ja elävästi ja parissa kohtaa tarinaan tempautui mukaan koko mielikuvituksella. Mutta silti. Suosittelen kuitenkin kirjan lukemista, se on nopea ja helppo lukea, ja sen lisäksi siitä saa paljon irti.

Mulle jäi semmoinen fiilis, että tämä on trilogian ensimmäinen osa. Joten ehkä tarinasta tulee parempi toisissa osissa. Jääpä silti nähtäväksi haenko toiset osat luettaviksi.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Suzanne Collins - Catching Fire & Mockingjay

Ompa tullut taas laiminlyötyä tätä blogia viime aikoina. Tätäkin postausta aloitin jo tossa kuukausi sitten, mutta jäipä sitten kirjoittamatta. Syyksi voin kertoa kamalat kiireet koulujuttujen ja pääsykokeiden kanssa (ensimmäiset on jo viikon päästä, iiikkk!). Anyways, luin siis samantien tuon ekan Hunger Gamesin jälkeen nuo kaksi muutakin. Ja oli muuten mahtavia!

Catching Fire -kirjan kanssa kävi niin, etten kirjaimellisesti voinut laskea sitä kädestäni. Luin sitä mm. aamupalaa syödessä, hampaita pestessä ja kaikilla mahdollisilla tauoilla kouluissa. Se oli niin kuoukuttava! Ja jännä. Ja jokainen luku päättyi todella jännään kohtaan niin että oli pakko aina samantien aloittaa seuraava. Mockingjay ei ollut ihan yhtä paljon otteessaan pitävä, mutta kyllä sekin oli todella hyvä ja todella jännittävä. En malta odottaa, että näen nämä leffat. Hyvin nopeasti siis Hunger Gamesista tuli uusi lempparikirjasarjani, jota voin lämpimästi suositella aivan kaikille!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Suzanne Collins - The Hunger Games

The Hunger Games eli Nälkäpeli on kirjasarja, joka tuli suuren yleisön tietoisuuteen viime vuonna kun ensimmäisestä kirjasta tehtiin elokuva. Koska olen päättänyt, että Jennifer Lawrence on mun uusi lemppari näyttelijä ja - ihminen koko maailmassa, haluan nähdä kyseisen leffan, jossa Lawrence esittää päähenkilöä, Katniss Everdeeniä. Ja koska seepra ei raidoistaan pääse, oli kirja luettava ensin. 

Jostakin syystä vuosi sitten kun tästä kyseisestä sarjasta alettiin kohista, ajattelin, että ehkä tämä ei ole mulle enkä viitsi syventyä taas yhteen vähän yliluonnolliseen kirja/elokuva -maailmaan, kun juuri Pottereista ja Twilighteista on päästy yli. Tällä hetkelllä olen kuitenkin ihan  superonnellinen, että lainaisin hiihtolomalukemiseksi kaverilta tämän sarjan ensimmäisen kirjan. 


The Hunger Games kertoo Pohjois-Amerikan rauniolle syntyneestä valtiosta nimeltä Panem, joka on jaettu kahteentoista vyöhykkeeseen. Joka vuosi järjestetään kilpailu nimeltä Hunger Games, johon jokaiselta vyöhykkeeltä valitaan yksi poika ja yksi tyttö edustamaan omaa vyöhykettään, ja taistelemaan toisiaan vastaan kuolemaan saakka. 16-vuotias Katniss Everdeen ilmoittautuu vapaaehtoiseksi kilpailijaksi 12-vuotiaan pikkusiskonsa tilalle. Voimakastahtoinen Katniss joutuu kohtaamaan elämänsä suurimman haasteen kun hän lähtee kilpailemaan 23 muuta nuorta vastaan kisassa, jossa viimeinen eloonjäänyt voittaa. 

Kirjan ideahan on todella mielenkiintoinen. Luulisin, että syy miksi en alunperin innostunut kamalasti tästä oli se, että ajattelin, että tämä on liian sci-fiä mun makuun ja että, toisaalta tämä on samanlainen siiraappinen teinirakkaustarina kuin esim. Twilightit. Mutta yllätyin positiivisesti. Hunger Gameshan oli ihan mielenkiiintoinen kirja, jännittävä ja oli siellä sitä pienoista romanssipoikastakin, mutta ei liian siirappista. Ovelasti oli myös lopetettu melkein jokainen luku niin jännään paikkaan, että on melkeimpä pakko jatkaa samoilla vauhdeilla loppuun asti. Myös koko kirja loppuu sillä tavalla, että en malta odottaa, että saan maanantaina kaverilta seuraavat osat lainaan. En olekaan taas hetkeen lukenut näin helppolukuista ja jotenkin mukavasti ja nopeasti etenevää kirjaa (voi johtua siitä, että olen taas viime aikoina lukenut pelkästään koulukirjoja). Vaikka luin tämän englannin kielellä ei tuntunut yhtään niin haastavalta ja vaikealta kuin olisi voinut kuvitella. On muuten myös todella jännittävää kirjoittaa kirjasta suomeksi kun sen on lukenut englanninksi. Seuraavaksi sitten vaan leffaa katsomaan. 


torstai 28. helmikuuta 2013

15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija

Nyt. Minä kirjoitan tästä viimeinkin. Luin tämän siis marraskuussa ja nyt porskutellaan jo helmikuussa. En tiedä miksi tästä on ollut niin vaikea kirjoittaa. Ehkä siksi, että vaikka pidin kirjasta, se ei ollut mikään maailmaa mullistava.

Havukka-ahon ajattelija kertoo Konsta Pylkkösestä, miehestä, joka asuu perheensä kanssa Havukka-ahossa. Perhe ei ole mikään kauhean rikas ja tämän takia Konsta pyörii pitkin pitäjiä tekemässä töitä. Hän on itseoppinut filosofi ja mietiskelee paljon. Konstan pohdinnat ovat todella hauskoja, koska hän ei ilmeisesti ole käynyt kouluja ja jotkin yleisesti nykyään tunnetut faktat puuttuvat kokonaan. Konsta saa kuulla, että Helsingin yliopistosta on tulossa ihmisiä tutkimaan luontoa ja että he etsivät avustajaa. Konsta päättäkin ruveta heille avustajaksi.

Kun nämä kolme miestä sitten tekevät tutkimuksiaan, syntyy loistavia kuvaelmia suomalaisesta luonnosta ja hienoja keskusteluja.

Erityisesti minua tässä kirjassa kiehtoivat nuo luonnon ja eläimistön kuvaukset, ne olivat kauniita ja eläviä.

***

maanantai 25. helmikuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Gillian Slovo - Every Secret Thing

Kouluun jouduimme erästä kurssia varten lukemaan Gillian Slovon kirjoittaman romaanin Every Secret Thing, joka kertoo Gillianin vanhemmista ja hänen omasta lapsuudesta ja nuoruudestaan aparteheid -aikaisessa Etelä-Afrikasssa. Gillianin vanhemmat, Ruth First ja Joe Slovo olivat molemmat ahkeria aktivisteja, jotka vastustivat apartheid -ajattelua Etelä-Afrikassa. Molemmat toimivat ANC:n riveissä ja Joe oli mukana apartheidin loppuvaiheissa 90-luvun lopussa, sekä toimi ministerinä uudessa Etelä-Afrikan hallituksessa.

Kirja keskittyy pitkälti Ruthin ja Joen elämänvaiheiden selostamiseen sekä historiallisten tapahtumien linkittämiseen Slovojen perhe-elämään. Gillian pohtii myös sitä, miten hänen vanhempiensa aktivisti elämä ja epätasapainoinen lapsuus Etelä-Afrikassa on vaikuttanut häneen ja hänen ajattelutapaansa. Etenkin Gillianin suhdetta hänen äitiinsä, Ruthiin pohditaan ja käydään läpi useampaan otteeseen.

Täytyy sanoa, että Every Secret Thing -kirjan lukeminen on ollu mukavaa vaihtelua muuten niin tylsien koulukirjojen lukemiseen. Tätähän luki jopa ihan mielellään. Historiasta kiinnostuneena ihmisenä aihepiirikin vetosi. Gillian Slovo kirjoittaa selkeästi ja tarina etenee vauhdilla. Miinukseksi on luettava jatkuva hyppiminen ajasta ja paikasta toiseen, joka tekee kirjasta paikoin sekavan. Välillä on palattava muutama sivua tai luku taaksepäin, jotta lukija saisi mahdollisimman selkeän kokonaiskuvan muodostettua omaan päähänsä. 


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Ulla-Leena Lundberg - Jää

Mummi lahjoitti tämän minulle jouluna. Tää lähti aika hitaasti käyntiin, mietin, että voiko tää olla hyvä, kun tämä kerta kertoo jostain papista ja hänen perheestään.

Voi. Tämä kirjahan on tosiaan voittanut Finlandian tässä joku vuosi. En yhtään ihmettele. Kirja siis tosiaan kertoo Papista ja hänen perheestään, jotka muuttavat toisen  maailmansodan jälkeen saaristoon.

Vaikka musta ensin tuntui, että alku oli jotenkin kauhean hidas, se osoittautui todella tärkeäksi kirjan loppuvaiheessa. Kun alussa oli niin hyvin kiinnitetty lukija kaikkii hahmoihin ja tapahtumiin, lopussa ei vaan voinut välttyä itkemiseltä.

En osaa taas oikein sanoa tästä mitään. Tässä on tosi paljon uskonasioita, joten en ehkä suosittelisi tätä nuoremmalle itselleni, joka olisi ihan silkasta kapinasta uskontoja kohtaan oksentanut joka kerta kuullessaan sanan Jumala. Mutta nykyiselle itselleni, joka tässä vähän niinkoin on tavallaan tullut jonkinliseen uskoon, vaikkei se kristinuskoa olekaan, tämä oli todella avartava. Oli todella hienoa huomata, etten ehkä ole ainoa, joka ajattelee nykyään niin, että rakkaus on yksi maailman tärkeimmistä asioista.

Tässä kirjassa on paljon ajattelemisen aihetta, joten kaikille vähän aikuisemmille ihan ehdottomasti lukulistalle.

"Luodot on vapauttanut hänet ainaisesta itsetutkistelusta, joka on yksi itsekeskeisyyden muoto: ikään kuin kaikki koko ajan pitäisivät häntä silmällä. Ehkä Luodoilla niin tehdäänkin, mutta se silmä on iloinen ja ymmärtäväinen, anteeksiantavaisempi kuin se murskaava katse, jolla hän ennen itseään tarkasteli." 

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Juha Itkonen - Myöhempien aikojen pyhiä

(Kuva: mtv3.fi )
Koska tällä hetkellä välttelen ahkerasti kaikkea kouluun tai tulevaisuuteen liittyvää ajattelutyötä/läksyjä, olen todella tyytyväinen, että sain eilen illalla luettua loppuun Juha Itkosen Myöhempien aikojen pyhiä. Näin voin kaikessa rauhassa perustella itselleni, että blogin päivittäminen on miljoona kertaa tärkeämpää kuin esimerkiksi The English Language -kirjan lukeminen. 

Myöhempien aikojen pyhiä kertoo Markista ja Davidista ja ehkä nimenomaan Davidista, jotka ovat Salt Lake Citystä Suomeen saapuneita nuoria mormoneja. Päivä toisensa jälkeen pojat yrittävä toteuttaa tehtäväänsä lähetyssaarnaajina, ja tuoda Jumalan sanomaa suomalaisten luokse. He saavat kuitenkin hyvin nopeasti huomatava kuinka vieraanvarainen paikka Suomi on, ja kuinka hienosti erilaisuutta hyväksytään. David, joka toimii kirjassa kertojana ja päähenkilönä on menossa surutyö perheen kuoleman johdosta, syyllisyys samaisesta asiasta ja vielä kaiken kukkuraksi uskonkriisi, kun hän tapaa Emman, naapurissa asuvan tytön. Markin kanssakaan asiat eivät suju ihan toivotulla tavalla kun uskossaan vahvempi Mark pyrkii kaikessa niskan päälle. 

Odotin jotenkin enemmän kuvausta siitä millaisena kaukaa tulevat mormonit todellisuudessa kokevat synkän ja syrjivän Suomen. Tämä jäi kuitenkin mielestäni vähän turhan vähäiseksi. Sen sijaan uskontoa ja Davidin pohdiskeluja oli ihan tarpeeksi. Uskonto on kuitenkin minulle aika vieras aihe, joten en kamalasti jaksanut kiinnostua kaikesta tästä. Toiseksi mielestäni kirja päättyi jotenkin tyhmästi. Kukaan henkilöistä ei tuntunut saavan minkäänlaista kunnollista päätöstä tarinalleen, ja tuntuu, että kirja jäi melkeimpä jotenkin kesken. 

torstai 10. tammikuuta 2013

Vihan liekit ja kuulumisia

Mun unirytmi on sellainen, että jos mä en mitään muuta puheenaihetta keksi, niin puhun sitten siitä. Ja puhun kyllä muutenkin. No enikeis, nyt sitten taas heräilin tossa neljän aikaan enkä enää saanut unta, niin nappasin tuon Suzanne Collinsin Vihan liekit kätöseen. Kävin nimittäin toissapäivänä big cityssä, eli Helsingissä ja ostin sen sieltä matkalukemiseksi ja koska vihdoin sain aikaan. Sen lisäksi ostin tommosen kirjan, jonka nimi on Skoudena Stadissa, koska rakastan rakastan rakastan suomalaisia poliisijuttuja. Ehkä se on outoa. Ja sit kun näin isiä niin se toi mulle vähän kirjoja, kun se on niin ihana, että se hamstraa mulle nurkkiinsa kirjoja (♥)

Vihan liekit oli ihan yhtä koukuttava, kun se Nälkäpelin ensimmäinenkin osa. Kirjassa kerrotaan siitä, miten elämä jatkuu vyöhykkeillä ensimmäisessä kirjassa koetun nälkäpelin jälkeen. Se on täynnä yllätyksiä ja ihan oikeesti se on kyllä melkeen pakko lukea samalta istumalta loppuun. Jotain kertoo ehkä se, että oon tässä lukenut tollaista jotain trillerikauhuromaania ehkä kolme viikkoa, enkä oo päässyt eteenpäin juurikaan, kun taas tuo Vihan liekit meni kahdessa päivässä.

Yhdessä kohtaa musta tuntui, että se päähenkilö mussutti niistä ihmissuhteistaan tyylillä Twilight, mutta sit se vähän meni kuitenkin ohi.

 Mulla on tuolla yks ihan listan kirjoista luettuna, mutta en saa aikaiseksi kirjoittaa siitä, mulla ei ihan oikeesti oo paljoo mitään sanottavaa siitä. Sit mummi osti mulle ton suomenruotsalaisen Jään, joka on voittanut palkintoja, sekin pitäisi laittaa lukemisen alle. Mulla on ihania sukulaisia, kaikki tukee mun kirjallista harrastusta. Just tossa Stadissa käydessä tädin kanssa höpöteltiin kirjoista vähän ja siitä, että mitä mä voin kirjottaa mun kirjaan ja kaikkea. Se on ihana täti.

Mulla on semmonen tosi hyvä fiilis atm, ja toivottelenkin nyt teille kaikille superpositiivista päivää. Tämä musiikki on tehnyt mun parista päivästä entistäkin parempia. 


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Listan ulkopuolelta: Juha Itkonen - Seitsemäntoista

Juha Itkosen Seitsemäntoista -romaanin juoni on niin sekava, että en tiedä onnistunko selittämään sen mitenkään ymmärrettävästi. Kirja alkaa kertomalla teini-ikäisestä Henrikistä, joka saa ensimmäisen kesätyöpaikkansa marketin liha-osastolta. Töissä hän tutustuu Veskuun, muutaman vuoden vanhempaan mieheen, josta tulee Henrikin ystävä. Mutta pian Veskun käytös alkaa ahdistaa Henrikiä. Toisaalla keski-ikäinen Päivi taistelee 17-vuotiaan Santtu-poikansa kanssa ja muistelee omaa nuoruuttaan ja aikuisuuttaan. Päivi lukee oman kylän pojan, Julius Ilosen omaelämänkerrallisen kirjan, jossa puhutaan molempien tuntemasta miehestä, Harrista. Päivi on sitä mieltä, että Julius valehtelee kirjassaan, etenkin Harrista. Jossakin vaiheessa käy ilmi, että tarina Henrikistä ja Veskusta on juurikin tuo Ilosen kirja, ja kirjan Vesku on tosielämän Harri.

Vaikka periaatteessa juoni on järkevä kun sen tajuaa, kirja menee varsinkin loppuvaiheessa hyvinkin sekavaksi. Henrik ja Vesku unohdetaan kokonaan, ja keskitytään Juliukseen ja Päiviin ja kolmanteen henkilöön, joka on aiemmin vain sivulauseissa mainittu. Seitsemäntoista ei ole sekava mielenkiintoisella tavalla niin kuin esimerkiks Anna minun rakastaa enemmän. Kirjan loputtua en jäänyt miettimään tarinaa, että miten se nyt meni, vaan olin lähinnä helpottunut, että se oli nyt ohi. Niin sekavaksi ja tylsäksi loppu rupesi menemään. 

perjantai 4. tammikuuta 2013

Listan ulkopuolelta: John Irving - Oman elämänsä sankari

Oman elämänsä sankari kertoo Homer Wellsistä, orpopojasta, joka syntyy St. Clouds -orpokodissa, eikä koskaan tule adoptoiduksi. Kuuliainen Homer rupeaa orpokodin lääkärin Wilbur Larchin oppipojaksi. Larch kouluttaa pojasta melkein valmiin gynekologin tekemään Luojan työtä, vaikka Homer ei ole ikinä edes käynyt lukiota. Kun orpokotiin saapuu käymään nuoripari Candy ja Wally, Homer päättää lähteä heidän mukaansa katsomaan valtamerta ja jää sille tielle useammaksi vuodeksi. St. Clouds ja omalaatuinen tohtori Larch kaipaavat kuitenkin poikaa takaisin kotiin. 

Oman elämänsä sankari ei ole lukemistani Irvingeistä paras, mutta ei myöskään huonoin. Alku vähän takelteli, sillä tässä näkyy selvästi asia mikä on ominaista kaikille Irvingin romaaneille: henkilöiden historia selitetään tarkasti eikä mitään jätetä pois, mikä tuntuu paikoiten tylsältä ja turhalta. Toisaalta Irvingin henkilöt eivät koskaan tunnu vajailta tai puolitiehen ajatelluilta. 

Siinä mielessä Oman elämänsä sankari on erilainen, sillä siinä ei ole karhuja eikä käydä Wienissä. Aiheetkin poikkeavat hieman totutusta: abortti ja huumeidenkäyttö eivät ole asioita joita olisi muissa Irvingin romaaneissa käsitelty. Myös aikaan jolloin kirja on julkaistu (1984), ovat aiheet varmaan olleet erikoisia ja kiisteltyjä. 

Kuitenkin Oman elämänsä sankari kertoo siitä mistä esimerkiksi myös Garpin maailma, Ystäväni Owen Meany ja Kaikki isäni hotellit kertoivat, eli perheestä. Homer Wellsillä ei ole sanan perinteisessä merkityksessä perhettä ollenkaan, mutta loppujen lopuksi hän kuitenkin kokoaa sen ympärillä olevista ihmisistä.