tiistai 18. syyskuuta 2012

Listan ulkopuolelta: Suzanne Collins - Nälkäpeli

Tämä kirja oli pakko napata suomalaisesta mukaan, kun näin sen siellä hyllyllä. Tästä on puhuttu paljon ja joka paikasta on kuulunut tämän hehkutusta. Se on aina vähän kaksipiippuinen juttu. Hehkutuksen tarkoitus on tietenkin saada muut uteliaiksi kirjan suhteen ja tarttumaan siihen. Siinä helposti vaan käy niin, että aiheutuu järkyttäviä ennakko-odotuksia ja sitten lopulta pettyy kirjaan. Minulle saattoi käydä vähän niin tämän kirjan kanssa.

En vieläkään oikein osaa sanoa, tykkäsinkö tästä vai en. Toki luin kirjan parissa päivässä. Kieli oli helppolukuista ja selkeää ja toisaalta tarina tempaisi mukaansa. Sitten taas toisaalta miusta tuntuu, että kun odotin verisplätteriä ja muuta vastaavaa, niin sainkin herkän kuvauksen jostain teinidraamasta. (Tässä kohtaa muistuttaisin taipuvani liioitteluun hyvin helposti)

Perusidea on siis se, että on tulevaisuus. Nykyisen Pohjois-Amerikan kohdalla on uusi valtio, joka on jaetu vyöhykkeisiin. Jotteivat kansalaiset kapinoisi huonojen olojensa takia, laittaa valtio joka vuosi pystyyn nälkäpelin. Peliin joutuu jokaiselta 12 vyöhykkeeltä 12-18-vuotias tyttö ja poika. Tarkoituksena on tappaa muut kilpailijat ja selvitä hengissä loppuun asti.

En uskalla kertoa kirjasta enempää, jotten paljasta liikaa. Mutta jotenkin tämä kirja oli semmoinen, että ehkä mie myöhemmin tiiän onko tää jees vai ei. Joka tapauksessa haluan lukea seuraavan osan.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö

Emilia Byrd Starr on Starrin ja Murrayn sekoitus. Romaanin alkaessa hän asuu isänsä kanssa ja saa kuulla, että tällä on elinaikaa jäljellä todella vähän. Hänen äitinsä on kuollut jo vuosia aikaisemmin keuhkotautiin. 8-vuotias Emilia on herkkä ja vilkkaalla mielikuvituksella varustettu pieni tytön alku. Kun hänen isänsä kuolee, hänen äitinsä sukulaiset, ylpeät ja jäykät Murrayt saapuvat vetämään tikkua siitä, kuka joutuu ottamaan tytön huollettavakseen. Emilia päätyy tiukan ja äreältäkin vaikuttavan Elisabet-tädin hoiviin Uuteen Kuuhun, jossa asuvat lisäksi Emilian lempeä Laura-täti ja Jimmy-serkku.

Itkin kirjan ensimmäisten lukujen aikana todella paljon. Enkä edes vähiten siinä kohdassa, missä pikku-Emilia joutuu tekemään päätöksen kissojensa Tuhma-Töpön ja Mikin välillä. Toinen ei nimittäin saa lähteä mukaan Uuteen Kuuhun.

Luin siis tällaisen painoksen, jossa ovat kaikki kolme Uuden Kuun Emilia -sarjaan kuuluvaa kirjaa. Näistä ilmeisesti vain tuo ensimmäinen, Pieni runotyttö (eng. Emily of New Moon)  oli listalla. Minun oli kuitenkin pakko lukea loputkin kirjat, koska halusin kuumeisesti tietää, mihin ja mitä tekemään Emilia päätyy.

Ensimmäinen kirja on ilmeisesti kaikista eniten kirjailijan omaan elämään viittaava, ja sen jotenkin aistii. Jotkut tapahtumista ovat aivan selvästi tapahtuneet hänelle, niin elävästi ja hauskasti hän niistä kirjoittaa. Toisaalta ensimmäinen kirja on myös lapsellisin kaikista. Osaksi varmasti siksi, että Emilia on siinä vielä todella lapsi, mutta tuntuu, että kirjailija on myös kehittynyt kirjojen välillä. Tämä on siinä mielessä Harry Pottereiden kaltainen, että tämä tulisi lukea pitkän ajan kuluessa, kuten meidän sukupolvi luki Potterit. Aina odotettiin seuraavaa kirjaa, ja kun se ilmestyi, oltiin jo vähän kehittyneempiä, niin että se oli ikäänkuin omalla tasolla. Tekeekö järkeä?

Mie tässä eilen yöllä mietin, että tämä kirja on kuin Ylpeyden ja ennakkoluulon ja Astrid Lindgrenin sekoitus. Uuteen kuuhun tullessaan Emilia oli saanut kokea jokseenkin vapaan kasvatuksen, joka oli noihin aikoihin (joskus 1800- ja 1900-lukujen taitteessa) todella huono juttu. Hän joutuu opettelemaan käytöstapoja, sitä, mikä on oikein ja väärin ja paljon muuta. Uuden Kuun Muyrrayt ovat ylpeitä ja arvokkaita, ja tämän Emilia on perinyt ätiinsä verenperintönä. Niinpä käyttäytyminen ja muu tällainen tuo mieleen Ylpeyden ja ennakkoluulon. Sitten taas kirjassa oleva huumori, ihmisten rakastaminen välittämättä siitä, miltä he näyttävät, ne tekevät kirjasta todella Lindgrenmäisen.

Miusta tuntui, että jotenkin samastuin Emiliaan kauhean helposti. Kai se oli se nuoruus ja sen tuomat myrskyt, jotka sen aiheutti. Hän oli lisäksi runoilija-kirjoittaja, joten totta kai häneen oli pakko samaistua. Ah, miten minun tekeekin mieli kirjoittaa vain runoja tämän kirjan jälkeen. Tämä kirja on ehdottomasti suunnattu nuorille, mutta veikkaanpa, että kyllä tästä aikuisetkin nauttivat. Tiedä sitten itse, mihin kategoriaan minut pitäisi laittaa ;)

Kauan tämäkin keräsi kirjahyllyssä katseita, ennenkuin vihdoin jaksoin avata kirjan. Enkä kadu! Ehkä tämä korvaa sen, ettei listalla ole Anni Polvan Tiina-kirjoja. Montgomeryltä on muuten olemassa myös Anna-sarja, pitänee joskus tutustua siihen...

****½

maanantai 10. syyskuuta 2012

Martin Gray - Kaikkien rakkaitteni puolesta

Tämä kirja tuli jo luettua vähän aikaa sitten, kuten facebookkia seuraavat tietävät. En ole silti saanut kirjoitettua siitä, syytä en tiedä.

Muistan, kun joskus Veeran kanssa puhuttiin siitä, että ois niin mahtavaa, kun voisi vaan pyyhkiä mielestään kaikki mahtavat kirjat ja elokuvat, niin, että ne voisi uudestaan lukea "ensimmäistä kertaa" ja kokea ne samat tunteet. Minulle kävi tämän kirjan kohdalla jotakuinkin niin, koska olen lukenut tämän kirjan ensimmäsitä kertaa kahdeksannella luokalla. En kuitenkaan muistanut kirjasta paljoakaan muuta kuin, että se on todella mahtava ja että sain tästä kirjasta pidetystä puheesta erinomaiset arvosanat.

Martin Gray kirja, jonka kirjoittamisessa on avustanut Max Gallo on elämänkerrallinen. Täyttä faktaa. Se on tässä kirjassa hienointa, mutta myös kauheinta. Kirja nimittäin kertoo Martinin elämästä juutalaisvainojen aikoihin. Martinin ollessa juutalainen hän joutuikin monenmoisiin tilanteisiin, mutta uskomattoman mukautumis- ja naamioitumiskykynsä ansioista selvisi jopa Treblinkan leireiltä pois.

Kirja on kirjoitettu aivan selvästi tunteella. Se saa lukijan vuoroin hymyilemään, vuoroin vuodattamaan kyyneliä. Oma elämäkin tuntuu yhtäkkiä todella mukavalta ja helpolta. Tosin samalla taas muistaa ihmetellä, miten voi ihmisestä olla niin paljon pahaan.

Suosittelen ehdottoman paljon, mutta en kyllä herkille ihmisille. Tässä kirjassa kun on oikeasti surullisia asioita.

PS. Jos joku omistaa tai tietää mistä löytäisin sen Martin Grayn toisen elämänkerrallisen kirjan, niin tänne saisi vinkata.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Jee!

Saatiin ihanasti kivasti toinen tunnustus tälle blogille. Koska meitä on kaks urpoa täällä toisella puolella, se ensimmäinen tunnustus ja tehtäväjuttu jäi kokonaan tekemättä. Ei sitä silti olla unohdettu, on ihanaa kun meitä muistetaan, kommentein tai vaikkapa tunnustuksin. :)

Tämä tunnustus tuli siis Leffaurakka 2012 blogin Raisalta, kiitos hirmuisesti Sinulle. Silmäilin siun blogia vähän ja musta tuntuu, että erityisesti Veera diggailee sitä, se on meistä se, joka enemmän katselee leffoja.

Tältä näyttää siis tunnustus. Vaatimaton, mutta siltikin niin sydäntä lämmittävä.

1. Kiitä linkin kera blokkaajaa, jolta sait tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi ja kerro heille siitä.
3. Kopioi tunnustuksen Post it -kuva ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempiblokkaajasi jakavat sen eteenpäin.



Apua pakko näin kielioopinatsina muuten tiedustella, että onko blogin pitäjä bloggaaja, vai voiko se olla blokkaaja? 

Nojoo, kuitenkin. Siirrytään tunnustuksiin. Mie nyt luistan säännöistä sen verran, että annan tämän vain kolmelle blogille, koska olen laiska ja koska tämä on jo monessa blogissa nähty. 

Ensimmäinen tunnustus menee MouMoulle, vaikka hän näitä saakin varmaan ihan turhan paljon liikaa. Mutta hänen ansiostaan osallistuin siihen erääseen kirjoituskilpailuun, josta napsahti se kustannussoppari. Joten kiitos! <3 div="div">

Toinen tunnustus menee ite puin -blogille. Se huumori vaan jaksaa naurattaa ja piristää paskintakin päivää. 

Kolmas tunnustus menee My Exploration -blogille Emmalle. Kirjoitustyyli on vaan aivan mahtava ja Emma vaikuttaa siltä, että se katsoo asioita vähäsen semmoisten silmälasien läpi, jotka ei näytä asioita niin huonoina kun ne ovat, tai ainakin näyttää niiden paremman puolen. Ja se, jos joku on hieno juttu.