perjantai 27. heinäkuuta 2012

Listan ulkopuolelta: Miika Nousiainen - Maaninkavaara

(Kuva: luekirja.fi)
Miika Nousiaisen teki minulle tutuksi Nelosen Hyvät ja huonot uutiset -sarja, jossa Suomen harmaahiuksisin sosiaalidemokraatti toisti lausetta "ennen oli paremmin", yhdessä kollegansa Tuomas Kyrön kanssa. Nousiaisen kuiva huumori puree meikäläiseen, ja keskiviikkona kirjakaupasta mukaani lähtikin Nousiaisen toinen romaani, Maaninkavaara

Esikoisteoksellaan  Vadelmavenepakolainen itsensä läpi lyönyt Nousiainen kirjoittaa Maaninkavaarassa päällisin puolin suomalaisesta urheiluhulluudesta, mutta tosiasiassa yhden perheen kipupisteistä ja siitä mitä he ovat valmiita tekemään toistensa eteen. 
Martti Huttusen elämäntavoitteena on suomalaisen kestävyysjuoksumaineen palauttaminen. Kun lahjakas poika katoaa, jää valmentaja-isä tyhjän päälle, sillä Martin koko elämä pyöri pojan juoksuharrastuksen ympärillä. Teini-ikäinen Heidi päättää juosta isänsä pois masennuksesta ja antautuu tämän valmennettavaksi, vaikka tahtookin pyrkiä tosissaan kuvataidekouluun. Heidi ei ymmärrä, että hänen entinen elämänsä on kohta vain muisto, kun isä alkaa koulia tyttärestään huippu-urheilijaa. Martin mielestä rakastuminen ja peruskoulu ovat pilanneet monta hyvää urheilijaa, ja ystävät ja koulunkäynti ovat vain turhaa hidastetta juoksijan päivärytmissä. Harjoittelu alkaa saada yhä vain absurdimpeja sävyjä, kun Heidi käy koulua painoliiveissä ja nukkuu magnettirummussa - Martti-isän ideasta  luopua perinteisestä aikakäsityksestä nyt puhumattakaan. Hänen mielestään maailmassa on vain yksi pätevä mittayksikkö ja se on ratakierros.

Suomalaiskansallinen urheiluhulluus on hauska aihe kirjalle, sillä Maaninkavaarassa tulee esille juuri se huvittava suomalaisuuden piirre, että mitään ei jätetä puolitiehen. Jos jotain aloitetaan, se muuten viedään täysillä, ja yleensä vähän ylikin, loppuun asti. Alkoholia ei voida ottaa vaan "yhet kaljat" vaan ollaan sitten muuten niin kännissä, että oksennetaan koko seuraava viikko. Nousiaisen kirjassa tästä piirteestä esimerkkinä on urheilu. Martti-isä vie tyttärensä huippu-urheilijaksi valmentamisen jo vaaraallisenkin pitkälle. Kun on kerran aloitettu, niin ei varmasti jätetä hommaa puolitiehen. Kultamitalli tai ei mitään. 

Vaikka takakannessa sanotaankin kirjan olevan hulvattoman hauska, käyttäisin mielummin sanaa tragikoominen. Vaikka kirja onkin hauska, on se myös pohjimmiltaan vakava, ja monessa kohdassa naurun ohella tuli myös kyyneleet silmiin. Ensin Huttusen perhe yrittää selvitä pojan katoamisesta, ja seuraavassa hetkessä isän urheiluhulluus onkin jo repimässä jäljellä olevaa perhettä rikki. Eniten iskee Heidin tunne siitä, että kunhan hän vain pääsisi haluamaansa kuvataidekouluun niin kaikki kyllä järjestyisi. Juoksemisellaankin hän vain haluaa miellyttää ja pelastaa köyhän miehen Esa Saariseksi nimittämänsä isänsä. 

Tarinaa kerrotaan vuoronperään isän ja tyttären näkökulmasta, joka tuo kerrontaan mukavaa monipulisuutta. Martti-isä on siitä mielenkiintoinen henkilö, sillä hänellä tuntuu olevan ihan järkeviä ajatuksia ja tarkoituksia, mutta ulkopuolisten silmiin ne näyttävätkin täysin hulluilta. 

Kirjassa käsitellään myös sukupolvi eroja, sillä Martti on vahvasti sitä mieltä, että nykynuoriso on pehmeää, kun he mieluummin pelaavat sählyä ja istuvat tietokoneella pakkasessa juoksemisen sijasta. Isän ja tyttären väliset näkemyserot ja menneisyyteen jämähtäneen Martin ihmettelyt nykypäivän juttuja kohtaan ovatkin kirjan hauskinta antia. Parhaat naurut lukijaa saa, kun Martti kirjoittaa Suosikin terveyspalstalle teeskennellen murrosikäistä tyttöä kysyen tyttärensä kuukautisista ja miten ne vaikuttavat harjoitusohjelmaan. 

Maaninkavaara on erittäin hyvä kirja. Siis todella hyvä. Kannattaa ehdottomasti lukea. Itse ajattelin seuraavalla kaupunkireissulla etsiä käsiini Vadelmavenepakolaisen.

*****

2 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Vitsi, tää alkoi kuulostaa tosi hyvältä, vaikkei aihe periaatteessa kiinnosta yhtään. Tosi hyvä teksti siis! :--)

Veera kirjoitti...

Katri; joo ei toi kestävyysjuoksu munkaan sydäntä mitenkään erityisen lähellä ole, mutta onneksi Maaninkavaara kertoo paljon muustakin! :)