tiistai 24. huhtikuuta 2012

51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut

Kuolleet sielut kertoo semmoisesta Tsitsikovista, joka kiertelee Venäjän maaseudulla ja ostelee kuolleita sieluja vuonna nakki ja keppi. Kun sitten jossain vaiheessa leviää huhut siitä, että se on ostellut initä kuolleita sieluja, alkaa kylän popula ihmettelemään, jotta miksi ihmeessä ja sitten lähtee pyörimään ns. huhumylly. Kirjan lukija temmataan huhujen maailmaan mukaan sillä, että hänellekään ei kerrota Tsitsikovin motiiveja.

Tykkäsin Gogolin tyylistä kirjoittaa niin, että hän väliin saattoi laittaa jotakin "kirjailijan on todettava tässä kohtaa, että..." tai muuta vastaavaa. Se aiheutti sellaisen fiiliksen, että kirjan tapahtumat ovat sellaisia, että niihin ei kirjailija voi vaikuttaa. Jännää on se.

Aika paljon kirjassa on tuommoista "Aaah äiti Venäjä, miten oletkaan paras" -hömpötystä, joka alkaa ainakin lopussa sattumaan silmiin.

Juonellisesti tarina on aika mitätön. Mutta tarinan pohjaidea, se että ihmisen ulkokuori ja käyttäytyminen eivät aina kerro hänen sisimmästään, on hieno. 

**½

PS. JEE YKSI VENÄLÄINEN YLIVIIVATTAVANA.

2 kommenttia:

Amma kirjoitti...

Tätä kehuttiin jossakin maailman kirjallisuushistorian kirjassa superhauskaksi, joten niinpä odotin tosi hauskaa kirjaa ja petyin. Tavallaan ajatus ihan jännä ja mielenkiintoinen, mutta vähän oli puiseva tarina paikoitellen.

Ida kirjoitti...

Amma: Joo, olihan tässä välillä semmosia piikikkäitä kohtia, että vähän hymyilytti, mutta en mä kyllä missään vaiheessa nauranu vedet silmillä...