maanantai 30. huhtikuuta 2012

4. Aleksis Kivi - 7 veljestä

Yllättävän kauan meni tämänkin lukemisessa. Viime vuoden puolella taisin tämän aloittaa. Pääsin ehkä sivulle 70, kun iski laiskuus. Nyt sitten aloitin uudestaan heti Lemin jälkeen, ja nopeasti tämä sitten tulikin luettua.

Mie ajattelin, että minähän tiedän jo tarinan seitsemästä veljeksestä - sehän on luettu niin ala- kuin ylä-asteellakin. Vaan olinpa väärässä. Minusta tuntuu, että jotakuin ne sata ensimmäistä sivua on luettu koulussa, mutta loppua ei todellakaan. Sen verran täynnä tuo loppu oli niin väkivaltaisuuksia kuin juopottelujakin.

Vaikka yleensä olen ihan mehuissani, kun pääsen lukemaan suomalaista kirjallisuutta, tämän kanssa oli jotenkin todella vaikeaa. Rakastin vanhoja sanoja ja tarinoita vilisevää tekstiä, mutta samalla jotenkin odotin koko ajan, että kirja vain loppuu.

Yleensä olen aina vihannut "häpiendingejä", mutta taisin viimein tajuta miksi kaikki tarinat loppuvat onnellisesti. Se johtuu siitä, että niin se menee. Lopulta kaikki kääntyy parhain päin.

****

HYVÄÄ VAPPUA KAIKILLE LUKIJOILLE! Ensi vappuna mie ja Veerakin isketään ne lakit päähän. Ja sitä ennen tietenkin nyt kesäkuun alussa. ;)

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Stanislav Lem - Isännän Ääni

Uskomaton kirja. Uskomaton kirjailija. Miksei kukaan oo laittanut tätä listoille?

Stanislav Lem on siis puolalainen scifikirjailija, jonka löysin, kun valmistauduin lukemalla tiede-lehden keskusteluita aiheesta biologia ja fysiikka. Joku oli siellä maininnut jostain hänen kirjastaan, jossa ihmisille oli syötetty "happy pillsejä", jotka saivat heidät luulemaan, että kaikki oli mahtavaa, vaikka todellisuus oli jotain ihan muuta. Ajatus kiehtoi minua, ja niinpä pistin kirjailijan nimen muistiin. Viimeksi kun kävin kirjastossa, niin oli minun etsittävä kirjailija hyllystä. En tiedä vieläkään tuon pillerikirjan nimeä, mutta vielä minä sen metsästän.

Isännän ääni kertoo siitä, kun ihmiskunta löytää ulkoavaruudesta heille tulleen viestin ja he yrittävät selvittää sitä. En tiedä mistä minä olen saanut hirveän negatiivisen käsityksen scifistä, mutta joka tapauksessa tämä kirja sai minut himoamaan lisää. Suosittelen lämpimästi kaikille filosofiasta ja luonnontieteistä kiinnostuneille, aivan mahtavaa!

Kirjaa lukiessa tulee monesti semmoinen fiilis, että ei jumalauti, miun pää räjähtää. Lem esittää mielenkiintoisia ajatuksia, mutta ei siltikään sorru siihen, että koko kirja olisi pelkkää jossittelua. Hän osaa piilottaa filosofiset pohdiskelunsa tarinan lomaan, niin että lukija pysyy kivasti mukana.

Rakastuin.


*****

UUUU JEEEEEEEEEEEE


Saa onnitella!! Jesjesjes! Likettäkää videota ja subatkaa miun kanava. :)

tiistai 24. huhtikuuta 2012

51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut

Kuolleet sielut kertoo semmoisesta Tsitsikovista, joka kiertelee Venäjän maaseudulla ja ostelee kuolleita sieluja vuonna nakki ja keppi. Kun sitten jossain vaiheessa leviää huhut siitä, että se on ostellut initä kuolleita sieluja, alkaa kylän popula ihmettelemään, jotta miksi ihmeessä ja sitten lähtee pyörimään ns. huhumylly. Kirjan lukija temmataan huhujen maailmaan mukaan sillä, että hänellekään ei kerrota Tsitsikovin motiiveja.

Tykkäsin Gogolin tyylistä kirjoittaa niin, että hän väliin saattoi laittaa jotakin "kirjailijan on todettava tässä kohtaa, että..." tai muuta vastaavaa. Se aiheutti sellaisen fiiliksen, että kirjan tapahtumat ovat sellaisia, että niihin ei kirjailija voi vaikuttaa. Jännää on se.

Aika paljon kirjassa on tuommoista "Aaah äiti Venäjä, miten oletkaan paras" -hömpötystä, joka alkaa ainakin lopussa sattumaan silmiin.

Juonellisesti tarina on aika mitätön. Mutta tarinan pohjaidea, se että ihmisen ulkokuori ja käyttäytyminen eivät aina kerro hänen sisimmästään, on hieno. 

**½

PS. JEE YKSI VENÄLÄINEN YLIVIIVATTAVANA.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Facebookkeli ei olekaan kirja?

Tuo otsikko ei kyllä tarkoita sitten mitään. Piti vain ilmoittaa, että jotenkin päädyttiin tekemään "fan page" meidän blogille facebookissa. KLIKKAA TÄSTÄ JA TYKKÄÄ MEISTÄ.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Vanhoja suosikkeja part 2


Maria Kallioista vielä sen verran, että olen nyt lukemassa toiseksi viimeisintä kirjaa, Väärän jäljillä, jonka olen lukenut vain kerran aikaisemmin. Nyt kun olen lukenut kaikki edelliset yhdeksän melkeimpä peräjälkeen, olen huomannut, että kirjat ovat oikeastaan aika samanlaisia. Melkein jokaisessa dekkarissa Maria joko tuntee uhrin ja asiaan liittyvät henkilöt ennestään tai vähintään tapaa heidät juuri ennen henkirikosta. Melkein jokaisessa Maria myös joutuu itse vaaratilanteisiin. Mutta luulen, että siinä on myös Maria Kallio -sarjan viehätys. Joka kerta tietää saavansa takuu varmasti hyvän ja nautittavan sekä jännän lukukokemuksen.

Toinen kirjasarja johon tuli yhtäkkinen himo lukea uudelleen, on Tuija Lehtisen Laura -sarja. Nämäkin olen lukenut todella moneen kertaan joskus ala - ja yläaste aikoina. Kun ehkä kuukausi sitten TV2 alkoi näyttämään uusintana kirjasarjaan perustuvaa tv-sarjaa, tuli fiilis, että nyt nämä on pakko
lukea uudelleen ja äkkiä. Ja niinhän sitten luinkin kaikki suunnilleen viikossa.

Laurat olivat siitä kivoja, että ensimmäisessä kirjassa Laura on noin 12 - 13 vuotias tyttö ja viimeisessä
abivuotensa päättävä nuori nainen. Nykyisin nämä sarjan viimeisimmän kirjat ovat meikäläisen suosikkeja, varmastikin ihan siitä syystä, että niissä henkilöt ovat lähempänä omaa ikääni.

Varsinkin ensimmäisissä kirjoissa aiheet ja tarinat olivat suhteellisen tavallisia ja kevyitä, mutta myöhemmin kirjoissa päästiin myös hieman vakavammille ja syvemmille vesille. Hyvänä esimerkkinä on Laura, ystäväni -kirja, joka kertoo siitä kun Lauran ja hänen parhaan ystävänsä Jennan ystävyys yhtäkkiä loppuukin. Lauran vanhetessa kahdessa viimeisessä kirjassa käsitellään vähän vakavampiakin aiheita, kuten teinivanhemmuutta ja Lauran äidin vaikeaa raskautta.

Huomasin, että joku näissä kirjoissa vetoaa edelleen meikäläiseen. Varsinkin muutamissa kirjoissa Lauran ja Nikon suhde on kirjoitettu niin jotenkin... jännästi, että voin melkein tuntea sen sähkön ja kemian heidän välillään. Tulen luultavasti lukemaan nämä vielä moneen kertaan... On ne vaan niin hyviä!

torstai 12. huhtikuuta 2012

Muutamia huomioita

Tässä aamukahvia keitellessä ja nauttiessa tulee pohdittua todella hienoja asioita. Ensinnäkin, miksi miulle tulee aina järkytyksenä se, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan lukeneet kokonaista kirjaa? Aina, kun törmään ihmiseen, joka kertoo ettei pidä lukemisesta eikä ole koskaan lukenut mitään kokonaista, suuni loksahtaa auki ja minulta menee hetki käsittää tuo asia. Miksi? Miten? Miun koko ala-asteen selviytyminen oli kiinni kirjoissa, joihin paeta todellisuutta. No, toisaalta ymmärrän, että kirjan lukeminen vaatii ainakin nykyään paljon. Minun on vaikea katsoa telkkaria hääräämättä jotain samaan aikaan, ja sama alkaa ilmenemään kirjojen kohdalla. Voi kun en kadottaisi kykyäni lukea.

Nyt kun päästiin minun lukemiseeni kivasti tuosta, niin tahdon vain ihmetellä sitä, että miksi hamstraan koko ajan uusia kirjoja, kun en saa vanhojakaan luettua? Hupsis, liityin facebookin kirjakirppisryhmään. Taisin jo tiedustella kolmen kirjan postikuluja ja toimittamista. Siellä on niin halpaa. Ja niin paljon kaikkea mitä haluisin lukea.

Olimme Veeran kanssa kaupungilla tässä eräs päivä. Eksyimme Suomalaiseen Kirjakauppaan.
"Hei, mikäs tää on, miksen oo kuullut tästä..? En mää kyllä voi ostaa tätä kun mulla on muutenkin kaikkea ylimäärästä"
"Joo noniin Ida, nyt mennään" Ja Veera ottaa mua kädestä ja vetää mut pois kirjahyllyn luota. Eikä mee kauaa, kun hän pongaa jonkun romaanin, joka näyttää kiinnostavalta.
"Hei, eiks meijän pitäny mennä eikä ostaa mitään?"

Kirjat, kirjat. Työ ootte ansa.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Listan ulkopuolelta: Leena Lehtolainen - Kuolemanspiraali


Ajattelin yhdeksännentoista syntymäpäiväni kunniaksi (ei oo aprillipila) tulla kirjoittelemaan huhtikuun ensimmäisen postauksen eilen lukemastani kirjasta. Leena Lehtolaisen vuonna 1997 ilmestynyt Kuolemanspiraali on Maria Kallio -dekkareista järjestyksessään viides, ja oma henkilökohtainen suosikkini. Voi tietysti johtua pitkälti siitä, että Kuolemanspiraali oli aikoinaan ensimmäinen Lehtolaisen dekkari jonka luin.

Kuolemanspiraalissa Maria Kallio joutuu selvittelemään 16-vuotiaan taitoluistelijan kuolemaan johtanut pahoinpitelyä. Surman taustalta alkaa löytyä niin tavallisia teinitytön ongelmia vanhempien avioerosta alkaen, mutta myös rankan kilpaurheilun nurja puoli sekä venäläinen huumekauppa nostavat päitään luistelijan kuoleman taustalta. Marian hermoja kiristelevät myös jo pitkälle edennyt yllätysraskaus sekä työpaikalla välejä rassaava kisa ylikomisarion virasta.

Kuolemanspiraali oli tosiaan ensimmäinen Lehtolaisen dekkari jonka luin. Lisäksi se sijoittuu taitoluistelun maailmaan, joka on ehkä maailman ainoa urheilulaji, jota joskus jaksan vähän seurata. Jo näiden syiden vuoksi sen on ehdoton lempparini sarjasta.

Olen myös aina tykännyt Lehtolaisen kehittämistä henkilöistä. Ne ovat aina mielenkiintoisia ja samaistuttavia ja vielä monikerroksisia. Mukavien epäiltyjen taustalta löytyy aina jotain törkyä. Kuolemanspiraalin henkilöissä on jotain vielä vähän mielenkiintoisempaa, johtuen ehkä siitä, että osa hahmoista on aika lähellä omaa ikääni.

*****