tiistai 13. maaliskuuta 2012

43. J.D. Salinger - Sieppari Ruispellossa

Öääääööeee. Fiilikset kirjan lukemisen jälkeen on jotakuinkin tiivistetty noin. Ei jumalauti, oli kerrassaan mindfuck. Ei tosin yhtä paljon, kuin esimerkiksi Anna minun rakastaa enemmän, mutta silti.

En tiedä mitä odotin. En muistanut juurikaan, mitä Veera tästä oli kirjoittanut, enkä viitsinyt lukeakaan, ennen kuin olin itse kirjan saanut luettua. Ulkokannen perusteella (tuommoinen keltainen yksinkertainen) odotin jotain dekkarin tyylistä, mutta ei, sitä tämä kirja ei ollut.

Alussa järkytyin kirjan kieltä. Kirjoitusvirheitä ja jotain todella kummallista standin slangia (ei sitä, mitä omat stadilaiset sukulaiset puhuu). Sitten googlettelin ja huomasin, etten ole ainut, jota ottaa silmään, ilmeisesti tästä Pentti Saarikosken suomennoksesta on puhuttu aika paljonkin. Tietenkin kieli toi päähenkilöön erilaisen piirteen, mutta se oli myös hatun (näin kiroillaan kiroilematta terv. Ida-suomi-Ida -sanakirja) ärsyttävää.

Juontahan tässä ei oikein ole, siellä se jäbä vaan tsillailee New Yorkissa, koska ei viitsi mennä himaan. Samalla hän kertoo mielipiteitään erinäisitä asioista. Miulle tuli päähenkilöstä mieleen semmonen todella ärsyttävä jäbä joka pyörii siellä täällä ja selittää kaikille jotain ja on niin olevinaan, mutta sitten jos joku kyseenalaistaa niin hän heittäytyy muka-tyhmäksi. "En mä mitään oo sanonu, en mä tiiä mistä sä puhut" jne.

Jotenkin mulla oli semmonen viba koko kirjan ajan, että sillä jäbällä oli joku persoonallisuushäiriö tai joku muu henkinen ongelma. Ja se sen suhde siihen pikkusiskoon vaikutti jotenkin hämärältä.

**

17 kommenttia:

Jokke kirjoitti...

Asennetta Arviossasi!

Itse luin teoksen ja ihmettelin sen mainetta. Olen selvittänyt niin on ollut joskus 1960-luvulla jopa koulujen "lukuohjelmassa". Minusta teos kertoo löysän luuserin masentuneesta matkasta kodin kautta edelleen lataamoon. Poista kommentti jos tiivistää teoksen tähän lauseeeseen. Ainoa järkevä henkilö oli hepun sympaattinen pikkusisko.

Toisaalta ymmärsin myös masennuksen syyn ja se on minusta traagista, että iso tapahtuma sattuu, eikä sitä voi auki puhua ja surra surua pois.


Minusta kirjan nimi mainitaan muistaakseni kerran, eli ei ehkä kuvaa hirveän hyvin kokonaisasetelmaa.

Tsemppiä niihin kirjoituksiin :)

Maija kirjoitti...

Minä luin tämän lukiossa ja hyvin samanlaiset muistot jäi, kuin sullekin. Luulen, että tämä on pakko lukea joskus uudestaan ja yrittää sivuuttaa se ärsyttävä kieli, jos sen alta vaikka löytyisi sittenkin hieno tarina. Mutta en tiedä, miten kauan vielä pitäisi odottaa, 15 vuotta ei tunnu riittävältä 'hajuraolta'. :)

Ida kirjoitti...

Olen täysin samoilla linjoilla kanssasi!

Jotenkin kyllä tuo kirja jäi mieleen kummittelemaan, niin kuin jotkut kirjat joskus jäävät. En tiedä mikä siinä sitten niin kummittelee, sekö että se oli niin masentava hahmo, vai se että kirjan tunnelma oli vähän semmonen utuinen, unenomainen.

Kiitos tsempistä! Onneksi on jo äikkä ja enkun kuuntelut suoritettuna, enää bilsa, matikka ja enkun kirjallinen.

Ida kirjoitti...

Maija: Tuosta on nykyään toinenkin suomennos olemassa, mie tässä pohdin, että varmaan joskus pitää lkukea se.

krist-el kirjoitti...

itse luin sen uuemman suomennoksen pari vuotta sitten, huomattavasti neutraalimpaa kieltä :D itse kirja ärsytti kyllä välillä rankasti, luoja mikä vetelys ! parisataa sivua silkkaa lorvimista huoh. tuntuu, että klassikkoasema on saavutettu ihan vaan kun sillon 60-luvulla tarina oli ooh, niin epätavallinen ja shokeeraava.

Deekoo kirjoitti...

Piipahdin käymässä :)

Suomennoksia on tosiaan kaksi Saarikosken ja Schroderuksen, joista olen joskus lukenut jälkimmäisen, minulla jäi jotenkin alakuloisen empaattisen sympaattinen olo lukemisen jälkeen.

En ole kirjojen asiantuntijakaan

Ida kirjoitti...

krist-el: No ainakin se mietti paljon. Jos se ois vaan oikeesti vetelehtinyt ja pelkästään miettinyt jotain talojen värejä niin ois ollut aika tylsä kirja.

Deekoo: Meistä jokainen on oman kirjamakunsa asiantuntija. :)

Sanna / Luettua kirjoitti...

Minäkään en tykännyt tästä yhtään, enkä muistele tätä lämmöllä :D Kielikin ärsytti ..;)

Ida kirjoitti...

Pakko silti sanoa, että uskon Vankileirien saariston olleen paljon huonompi. Sitä odotellessa. D:

Amma kirjoitti...

Ja minusta kun juuri se kieli oli ihan parasta! Tykkään kyllä muutenkin aina, jos hahmoilla on vähän erikoisempi, selkeästi tunnettava puhetyyli.

Tässä kirjassa on kummallista tenhoa, jotenkin se menee syvälle ja kuten joku jo sanoikin, jää kummittelemaan - toisille huonolla ja toisille hyvällä tavalla. Luin tämän itse viime vuoden lopulla ja huomaan, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän pidän tästä:)

Ida kirjoitti...

Toisaalta se kieli oli tosiaan hyvä, mutta seo li liian huonoa. Ei vaan voi lukee sitä.

JA eikös saqnota, että aika kultaa muistot?

Anonyymi kirjoitti...

Onnitteluni kirjan pointin täydellisestä missaamisesta! :)

Ida kirjoitti...

Haha. Niinkin käy joskus. Onneks se ei kuitenkaan ketään tapa.

Katri kirjoitti...

Itse en syttynyt tälle kirjalle yhtään. En yhtään! En pitänyt tässä kirjassa mistään.

Aivan sama mikä kirjan pointti on, sillä kirja oli tylsä, ja sitä ei kyllä pelasta edes helvetin hyvä pointti.

;(

Ida kirjoitti...

Joo mulla on sama fiilis noiden venäläisten klassikoiden kohdalla. Vaikken ole lukenut kuin yhden...

Anonyymi kirjoitti...

Käyttämäsi sanat jäbä ja viba ovat muuten stadin slangia. :)

Ida kirjoitti...

Jeps, oon sieltä päin kotosin ja paljon sukua on ihan paljasjalkasia stadilaisia, niin on tarttunut tuota slangia paljon omaankin kieleen. :)