lauantai 31. maaliskuuta 2012

Kirjahamstrausta ja lukemisen välttelyä

Nyt kun kirjoitukset ovat ohi, on minun lukiourakkani melkein lopussa. Enää pitäisi suorittaa kaksi elämänkatsomustiedon kurssia. Ei kiinnostaisi yhtään, mutta jos lukion suorittaminen jäisi niiden takia väliin, löisin itseäni kovaa.

Panikoin ennen biologian ylpääreitä niin paljon, että luin kolmessa päivässä jotakuin neljä tai viisi kirjaa. Se oli semmoista pakkopullalukua, että niiden jälkeen ei ole kauheasti tehnyt mieli lukea. Kävin minä kuitenkin kirjastosta hakemassa pari kirjaa, joista toinen on jopa meidän listasssa. Pitäisi vaan saada aikaiseksi lukea tuo 7 veljestä. Jotenkin on vähän aikaansaamaton olo.

Kirjahyllyynkin on ilmestynyt uusia kirjoja. Oli pakko ostaa kun löysin kirpparilta ja sillee. Isi sanoi, että silläkin on mulle jotain kirjoja, kunhan käyn siellä. Tarkoitus olisikin lähteä sinne tuossa ensikuun puolella. Ajattelin sitten kuvata jotain videota noista uusista kirjoista tänne blogin puolelle. Minähän olen innostunut nyt kuvailemaan vlogeja, joten se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta.

Eipä mulla oikein mitään asiaa taas ollut, teki vain mieli kirjoittaa, että missä mennään.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Vanhoja suosikkeja


Joskus ala - ja yläaste aikana lempikirjojani olivat Leena Lehtolaisen Maria Kallio -dekkarit. Luin ne moneen, siis todella moneen kertaan, ja nykyään kirjahyllystänikin löytyy niistä melkein kaikki. Nyt en ole lukenut niitä moneen vuoteen, mutta ehkä pari kuukautta sitten iski sellanen tunne, että nyt on pakko lukasta ne kaikki uudelleen. Äidinkielen ysikurssin kirjallisuuspaneelia varten lainaisin kaverille Rivo satakieli -kirjan ja kun siitä keskusteltiin, tuli fiilis, että nyt on taas luettava ne kaikki.

Siihen aikaan oli kuitenkin kaikkea muutakin luettavaa (kuten esim. koulukirjat), joten en heti päässyt aloittamaan projektiani. Tässä yksi yö en kuitenkaan saanut unta, eikä tehnyt yhtään mieli lukea Narnian tarinoitakaan, joten nappasin hyllystä sarjan ensimmäisen kirjan, Ensimmäinen murhani. Luin sen melkeimpä kannesta kanteen samana yönä, ja seuraavana päivänä oli seuraavan kirjan, Harmin paikka -dekkarin vuoro. Juuri äsken sain kirjastoautosta käsiini kolmanne kirjan, Kuparisydämen.
Maria Kallio -sarja kertoo nuoresta helsinkiläispoliisista, joka saa kuulla miespuolisilta työkavereiltaan kettuilua niin sukupuolestaan, iästään, punaisesta tukastaan kuin feministisestä elämänasenteestaan. Maria on sanavalmis entinen punkkari, joka ei pelkää haasteita ja joutuu rämäpäisyytensä vuoksi joskus vaarallisiinkiin tilanteisiin. Lehtolaisen kirjasarja ei ole pelkkää rikosten ratkaisua, sillä kirjoissa käsitellään paljon myös Marian henkilökohtaista elämää, joka tekee kirjoista mielestäni vielä astetta realistisemman ja kiinnostavamman.

Vaikka olenkin lukenut Maria Kallio -romaanit moneen kertaan, ja muista ulkoa jokaisen kirjan murhaajan, on kuitenkin edellisestä lukukerrasta sen verran aikaa, että kirjan ykstyiskohdat ovat hämärän peitossa. Siten kirja pysyy edelleen mielenkiintoisena kun en muistakaan jokaista rikostutkinnan käännettä ja yllätystä.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

33. C.S. Lewis - Narnian tarinat

C.S. Lewisin Narnian tarinat on ehkä tunnetuimpia lasten- ja nuorten fantasiakirjasarjoja Harry Pottereiden ohella. Narnian tarinoihin kuuluu seitsemän kirjaa: Taikurin sisarenpoika, Velho ja leijona, Hevonen ja poika, Prinssi Kaspian, Kaspianin matka maailman ääriin, Hopeinen tuoli sekä Narnian viimeinen taistelu.

Olen lukenut Narnian tarinat muutaman kerran aiemminkin. Aloitan aina lukemisen Velhosta ja leijonasta ja viimeisenä luen ensimmäiseksi tarkoitetun Taikurin sisarenpojan. Näin tätini käski ne minun lukea, ja näin olen ne aina lukenut. Taikurin sisarenpojassa Narnia perustetaan, ja muistan että ainakin ensimmäisellä lukukerralla sitä lukiessa tuli monia oivalluksen hetkiä. Viimeisenä luettuna Taikurin sisarenpoika selittää monia asioita muista kirjoista.

Narnian tarinat on mielestäni loistava kirjasarja, mutta aina jossain neljännen tai viidennen kirjan kohdalla lukeminen alkaa kyllästyttää. Ei ehkä kannattaisikaan lukea kaikkia seitsemää kirjaa putkeen, jotta tarinoissa säilyisi jonkinlainen uutuudenviehätys.

****

perjantai 23. maaliskuuta 2012

JEEEEEEEEEEEEEE KESÄLOMAA!!!!

Näennäisiloinen otsikko valehtelee täysiä sillä oikeasti haluasin jo takaisin kouluun.

torstai 22. maaliskuuta 2012

You can!

Tämä nyt ei liity kirjoihin, mutta minun on pakko jakaa tämä video teidän kanssanne.

Olen seurannut Shaytardseja nyt jotakuinkin kaksi vuotta. Heidän jokapäiväisen elämänsä seuraaminen on opettanut minulle monia asioita, mutta ennen kaikkea sitä, että ihminen kykenee mihin tahansa. Shaysta on tullut miulle suuri inspiraation lähde.




Toivottavasti tekin saatte tästä videosta jotain irti. Mie ainakin pillitin täällä ihan täysillä.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Kesätyö ois jeba

Yngh. Kesätöitä? Pliis? Oon laitellut hakemuksia sinne tänne, sen toivossa ettei miun  tarttis viettää koko kesää himassa lagaamassa. Ois unelmaduunia päästä kirjoittamaan. Vaikka siitä että kuinka joku puu muuttuu joka päivä. Ihan sama oikeastaan, että mistä, mutta kunhan saisi kirjoittaa. Voisin kirjoittaa runojakin vaikka. Ihan parasta olisi kirjoittaa sellaista kolumnia, mihin voisi tunkea kaiken ironian ja sarkasmin, mitä irti lähtee. Se ois niin hienoa. Ja oisin siinä niin hyväkin, vaikka siihen kuulemma tarvitaan ikää ja elämänkokemusta. Siis sarkasmiin.

Ei mulla mitään asiaa ollut tuon lisäksi, oli vaan vähän kirjoitettava, kun muuten pitäisi tarttua tiskiharjaan tai biologian kirjaan.

PS. Enää biologian ja matikan kirjoitukset!!!

tiistai 13. maaliskuuta 2012

43. J.D. Salinger - Sieppari Ruispellossa

Öääääööeee. Fiilikset kirjan lukemisen jälkeen on jotakuinkin tiivistetty noin. Ei jumalauti, oli kerrassaan mindfuck. Ei tosin yhtä paljon, kuin esimerkiksi Anna minun rakastaa enemmän, mutta silti.

En tiedä mitä odotin. En muistanut juurikaan, mitä Veera tästä oli kirjoittanut, enkä viitsinyt lukeakaan, ennen kuin olin itse kirjan saanut luettua. Ulkokannen perusteella (tuommoinen keltainen yksinkertainen) odotin jotain dekkarin tyylistä, mutta ei, sitä tämä kirja ei ollut.

Alussa järkytyin kirjan kieltä. Kirjoitusvirheitä ja jotain todella kummallista standin slangia (ei sitä, mitä omat stadilaiset sukulaiset puhuu). Sitten googlettelin ja huomasin, etten ole ainut, jota ottaa silmään, ilmeisesti tästä Pentti Saarikosken suomennoksesta on puhuttu aika paljonkin. Tietenkin kieli toi päähenkilöön erilaisen piirteen, mutta se oli myös hatun (näin kiroillaan kiroilematta terv. Ida-suomi-Ida -sanakirja) ärsyttävää.

Juontahan tässä ei oikein ole, siellä se jäbä vaan tsillailee New Yorkissa, koska ei viitsi mennä himaan. Samalla hän kertoo mielipiteitään erinäisitä asioista. Miulle tuli päähenkilöstä mieleen semmonen todella ärsyttävä jäbä joka pyörii siellä täällä ja selittää kaikille jotain ja on niin olevinaan, mutta sitten jos joku kyseenalaistaa niin hän heittäytyy muka-tyhmäksi. "En mä mitään oo sanonu, en mä tiiä mistä sä puhut" jne.

Jotenkin mulla oli semmonen viba koko kirjan ajan, että sillä jäbällä oli joku persoonallisuushäiriö tai joku muu henkinen ongelma. Ja se sen suhde siihen pikkusiskoon vaikutti jotenkin hämärältä.

**

Listan ulkopuolelta: Eino Leino - Pankkiherroja

Kävin kirjastossa viime viikolla, ja nappasin hyllystä mukaani randomilla pari kirjaa. Eino LEino sattui käteeni, koska tiedän Leinon oleen hyvä kirjailija.

Vaikken Leinon tuotantoa ole paljoa lukenut (Helkavirsiä ja Elämäni kuvakirja), pidän Leinoa suuressa arvossa. Hänen runonsa ovat tehneet minuun syvän vaikutuksen. Kun aloin lukemaan Pankkiherroja, petyin. Romaani tuntui aika pitkään tylsältä ja huonolta. Kuvailtiin hyvin toimeentulevia herroja ja heidän arkeaan. Sen lisäksi oli vähän huolia, mutta niitä ei paljoa muisteltu.

Kirja oli kuitenkin verrattain lyhyt ja helppolukuinen, joten luin sen nopeasti loppuun, jottei minulle jäisi tuon Sodan ja Rauhan ja 7 veljeksen lisäksi vielä yhtä kesken olevaa kirjaa.

Lopussa kirja onnistuikin yllättämään minut, ja totesin, että on se Leino vaan ollut mahtava äijä.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Esseestä

Saatoin tänään kirjottaa yo-kirjotuksissa esseen tehtävästä, jossa aineistona oli runoja. RUNOJA, MITÄ HELVETTIÄ?!?!! Miten minä, joka vihaan runoja, voin kirjottaa esseen runoista? En ole myöskään koskaan aiemmin kirjoittanut runoista, vaan aina kiertänyt ne kaukaa. Tosin tehtävänantona oli pohtia lukemisen merkitystä runojen pohjalta. Jännän tästä tekee sen, että pitäis saada esseestä vähintään se 45 pistettä, jotta saisin arvosanaa korotettua. Oon vaan niin tyytyväinen, että äikän osalta kirjotukset on nyt ohi. Ei muuta raportoitavaa.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Inspiraatio

Mie olen aina ollut yöihmisiä. Inspiraatio iskee aina keskellä yötä ja silloin kun on hiljaisinta. Piirrän, kirjoitan, tanssin tai laulan. Ihan sama miten sen saa purettua, mutta se on pakko purkaa silloin. Se myös vähentää stressiä. En tiedä onko tämä missä määrin normaalia, mutta olen iloinen siitä, että mulla on keino vähentää stressiä.

Mie olen lukenut nyt noita rovastivaarin kirjoituksia ja omaa vanhaa päiväkirjaa. Yhtäkkiä iski inspiraatio, ja oli niin paljon ideoita, että oli pakko lähteä ulos. Siellä kehittelin todella hienoa tekstiä, jonka kirjoitin ylös heti, kun pääsin kotiin. (se kuuluu isompaan kokonaisuuteen, niin en julkaise täällä)

Jotenkin nuo omat kuuden vuoden (!!! NIIN KAUAN) takaiset kirjoitukset herätti aika paljon tunteita. Toki siihen aikaan olen elänyt niin erilaista elämää, ettei sitä voi edes verrata tämän hetkiseen. Kun lukee vanhoja omia tekstejä, tulee mieleen paljon enemmän muistoja kuin mitä on ylös kirjoitettu.

Harmittaa, että olen hävittänyt kaikki vanhat runot. Niistä varmaan saisi nykypäivänä aika paljon irti. Näin (isoksi?) kasvaneena niistä näkisi asioita, joita silloin ei nähnyt. Olisi jännä lukea niitä. En muista muita omia runoja, kun sen, minkä otsikko oli "Kivi". Tahtoisin niin kovasti saada sen mieleeni.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Runoista ja siitä, mitä ne ovat

Luin juuri Ylen sivuilta uutisen, jonka mukaan Herra Ylppö on kirjoittanut naisille runon naistenpäivän kunniaksi. Rupesin miettimään runoja. Tavallaan koen, etten osaa lukea niitä. Paljon lukemisen vuoksi luen nopeasti, silmäilen sanat ja annan aivojen kertoa minulle, mitä juuri luin. Runoja pitäisi lukea rauhassa, hiljaa ja miettien. Muuten ne eivät aukene.

Mietin myös, että miksi runoja ei enää lueta. Sitten totesin, että luetaanhan niitä. Se ei vaan ole mainstream-puuhaa. Juurihan joku jyväskyläläinen oli saanut kauneimman runokirjapalkinnon. Tai jotain. Se taisi kyllä olla jotain ihan ihme runoutta, vain kuvia. Ainakin niin käsitin. Sellaisia runoja en ymmärrä, en vaikka tuijottaisin ja lukisin hiljaa ja mietiskellen.

Kuka voi kirjoittaa runoja? Varmaan kaikki. Mutta mikä tekee runosta hyvän? Jotenkin tulee heti tuollaisen ylimodernin runouden kohdalla mieleen, että entä jos se on oikeasti ihan täyttä p***aa se runokirja. Se vain on jotain niin käsittämätöntä, että monet ihmiset kehuvat sitä ja pitävät loistavana, jottei paljastuisi, etteivät he oikeasti tajua siitä mitään. Pakko sanoa, että en todellakaan tiedä mitään siitä runokirjasta, joka oli voittanut jotakin. Mutta Ylen uutiskuva ko. asiasta näytti morsemerkeiltä Minecraft-maailmassa. Makes sense, NOT.

Mie pidän laulujen sanoituksia runoina, eihän se ole väärin? Samuli Putrolla on hienoja lyriikoita, kuten myös Zen Caféella. Ruoskan Koti-biisin lyriikoista olen aina tykännyt, ne on vain aivan mahtavat. Herra Ylppö on myös hyvä. Samoin Scandinavian Music Group. Tietysti myös Aivolävistyksellä ja Turmion Kätilöillä on hienoja lyriikoita. Ne jotenkin menevät yhteen sen musiikin kanssa.

Kuinka moni "runojen vihaaja" (joihin btw Veerakin lukeutuu ;) tunnustaa kuitenkin lukevansa biisien lyriikoita? Ja missä biisissä on teidän lempilyriikat?

lauantai 3. maaliskuuta 2012

ELÄMÄ ON IKÄVÄÄ MUTTA TAIDE LYSTIÄ !

En vieläkään osaa määritellä miksi Kaikki isäni hotellit vaikuttaa muhun tällä tavalla. Juuri äsken saatuani kirjan loppuun, mut valtasi taas sellanen tunne, josta ei saa oikein kiinni. Ei oikein osaa sanoa kirjasta mitään, ei oikein pysty menemään saman tien nukkumaan, kun asiat vaan pyörii päässä. Ainut asia mistä on varma on se, että nyt olen taas lukenut jotain upeaa ja jollain tavalla mullistavaa.

Ajatus perheestä, joka kokee kaikki mahdolliset vastoinkäymiset, ja joka silti pitää tiiviisti yhtä ja uskaltaa elää vain yksikkönä, kiehtoo mua. Myös se uskomaton maailma missä Berryn perhe elää, jaksaa kiinnostaa. Kaikki isäni hotellit on juuri sitä maagista realismia, josta Irvingiä kiitellään kerta toisensa jälkeen.

Tässä ei nyt varmastikaan ollut mitään järkeä, enkä varmaan itsekään enää huomenna ymmärrä mitä olen yrittänyt sanoa, mutta samapa tua. Tuli varmaan selväksi, että Kaikki isäni hotellit on edelleen yksi lempikirjojani.

"Valmentaja tiesi sen alusta alkaen: on omistauduttava
kokonaan elämälle ja vain sille.
Ja koko ajan on varottava avoimia ikkunoita."


Fiilikseen ja kirjaan sopiva biisi:


P.S. Edellisen lukukerran todellinen kirja-arvostelu löytyy täältä :-)