lauantai 31. joulukuuta 2011

74. Giovanni Boccaccio - Decamerone


Vihdoin ja viimein viime yönä sain luettua Decameronen loppuun. Asetin itselleni haasteen tuossa pari viikkoa sitten, kun olin vielä noin puolessa välissä kirjaa, että saisin luettua sen vuoden loppuun mennessä. Ihan kokonainen päivä jäi vielä aikaa ylitsekin määräajasta!'

Decamerone alkaa, kun vuonna 1348 kymmenen hengen seurue nuoria miehiä ja naisia lähtee Firenzen kaupungista maaseudulle tappavaa ruttoa karkuun. Kahden viikon ajan he päättävät viihdyttää itseään kertomalla kunakin päivänä kymmenen tarinaa tietystä aiheesta. Heidän kertomansa sata tarinaa muodostavat tämän nykyaikaisen novelliperinteen äidiksi kutsutun kirjan.

Silloin kun aloitin tätä ensimmäisen kerran (ties milloin, en muista) luin ensimmäisten kahden päivän tarinat ja ne tuntuivat todella tylsiltä, typeriltä ja pitkiltä, ja olin sitä mieltä, että multa menee noin kymmenen vuotta tämän koko kirjan läpi kahlaamiseen. Jätin Decameronen kuitenkin hautumaan kahdenkymmenen tarinan jälkeen, ja ehkä kuukausi sitten sain sen uudelleen käsiini ja jatkoin siitä mihin jäin. Loput tarinat tuli kuitenkin luettua yllättävän nopeasti ja sujuvasti. Luulen, että kirjan takkuaminen on ollut vain asennekysymys. Kun jatkoin kirjaa, ja ajattelin että nyt perkele luen tämän loppuun, ei se enää maistunut niin puulta. Voi myös johtua siitä, että ensimmäisten päivien jälkeen tarinat ovat huomattavan paljon lyhyempiä.

Jos totta puhutaan, niin itse tarinathan ovat kuitenkin aika yllätyksettömiä ja yksipuoleisia. Suunnilleen kaikissa ollaan joko tosi rakastuneita ja tehdään sen takia idiootteja asioita, tai sitten halutaan pettää aviomiestä/-vaimoa ihan muuten vaan, ja sen takia tehdään typeriä juttuja. Välillä henkilöt ovat niin jalomielisiä ja ystävällisiä, että voi jeesus, ja välillä ollaan taas niin itsepäisiä ja ilkeitä, että oikeen ärsyttää. Ja jokaisessa tarinassa "huvitellaan" tai "iloitaan".

Loppujen lopuksi, en ole valmis antamaan Decameronelle listan hirvein kirja -arvonimeä (ykköspaikkaa pitelee edelleen Vankileirien saaristo). Jotkut kirjan tarinat ovat hauskoja, opettavaisuudesta en nyt niin tiedä, mutta kenellekään en kamalasti koko kirjan lukemista ainakaan vapaaehtoisesti suosittelisi.

**

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA! =)

14. George Orwell - Vuonna 1984

Tämä kirja oli luettuna jo ennen joulua. Reippaasti ennen joulua. Tähän meni ehkä viikko, jos sitäkään. En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tästä. En ole oikeastaan tehnyt muuta, kuin nukkunut ja pelannut. Kaikki, jotka seuraavat vlogiani, tietävät sen varmasti hyvin. :D

Odotin tältä kirjalta paljon. Olen katsonut Big Brotheria enemmän tai vähemmän aktiivisesti (jos tahdotte tietää, että miksi tai miten tai jotain, niin keskustellaan siitä sitten mun kommenteissa) ja jotenkin oletin kirjan olevan samanlaista sadismia kuin BB:nkin. Toisaalta odotukseni täyttyivät, toisaalta eivät.

Vuonna 1984 -kirja päähenkilö on Winston Smith. Hän kuuluu ulompaan renkaaseen, eli on nykykielessä sanottuna jotakuinkin keskiluokkaa. Hän elää valtiossa, jossa jokaisen kansalaisen liikkeitä ja puheita tarkastellaan koko ajan. Kaikki on kiellettyä, ja jos joku ei ole kiellettyä, niin se on pakko.

Kirja on masentava. Sanavalinnat ja kirjan kertojan tympeys vaikuttavat tähän hirveästi. Siltikin kirja tuli luettua loppuun nopeasti, koska tahdoin lukijana hirveästi tietää, että onnistuuko pienen reunaryhmän kapina. Winston siis löytää tiensä tämmöisen kapinaryhmän pariin, jonka uskoo ensin olevan vain satua ja keksitty pelotteeksi.

Kirjassa olevat ihmiskuvat ovat surullisia. He ovat tottuneet pakkovallan alla olemiseen, eivätkä uskalla oikein kyseenalaistaa sitä. Ja jos uskaltavat, niin he kyseenalaistavat samalla myös itsensä, ajattelevat toisaalta olevansa väärässä.

Miulla on huono suhde dystopioihin, mie alan aina miettimään, että entä jos maailma menee tähän, ja sitten minua alkaa surettaa maailman paskuus. Sen takia, vaikka ne olisivatkin hyvin kirjotettuja, minulle jää niistä aina kauhean toivoton olo.

****

PS. Hyvää uuttavuota kaikille lukijoille! : *

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Tekstien merkitys?

Minä sain joululahjaksi isoisoisän muistelmia. Muistelmat koskevat sotaa ja isovaarin pappeutta. Miun pappa kirjoitteli niitä puhtaaksi tässä vähän aikaa sitten, ja nyt jälkikasvunsa niitä lueskelee innoissaan. En ole syventynyt teksteihin vielä täydellisesti, olen lueskellut sieltä täältä.

Aloin miettimään tesktien tärkeyttä. Tai säilyttämisen tärkeyttä. On uskomatonta, kuinka hienolta tuntuu lukea rovastivaarin tekstiä. Varsinkin, kun en muista häntä ollenkaan. Kuinka monella on mahdollisuus tähän? Kuinka moni voi päästä käsiksi edesmenneiden sukulaistensa ajatuksiin, mielipiteisiin ja pohdintoihin? Kuinka paljon ottaisimme heistä oppia jos voisimme? Kuinka moni edes kuuntelisi heitä? Ja kuinka moni juttelee isovanhempiensa kanssa?

Kirjallisuus, ja varsinkin vanha sellainen, tuntuu tällä hetkellä äärimmäisen tärkeältä asialta. Miettikää miten kehittymättömiä olisimme ilman kykyä siirtää tietoa sukupolvelta toiselle?

lauantai 24. joulukuuta 2011

Jouluja

HYVÄÄ JOULUA
KAIKILLE LUKIJOILLE!


lauantai 17. joulukuuta 2011

50 LUKIJAA!!

ÄÄÄÄ, huomasin justiinsa, että meillä on nykyään kokonaiset 50 lukijaa, USKOMATONTA! Ihanaa kun jaksatte meidän epäsäännöllisen säännöllistä postaustahtia ja myös niitä vähän vähemmän laadukkaita kirja-arvosteluja. =)

Mulla on nyt sellainen lukuvaihe menossa, että Decameronea olen nyt jatkanut sitkeästi. Oon edennyt siinä paljon sutjakammin, kuin silloin kun sitä viimeksi luin. Oon jo viidennessä päivässä menossa. Decameronen rinnalla pitäisi ahkerasti jatkaa historian kurssikirjojen lukemista kevään ylppäreitä varten, mutta ne nyt on taas viime aikoina vähän jäänyt... Jos tossa joululomalla ottais itteensä vähän niskasta kiinni.

Joulun jälkeen pitäisi myös lukea äidinkielen ysi kurssia varten kirja, suomalaista nykykirjallisuutta. Pitäisi siis olla suomalaisen kirjailijan kirjoittama sekä 2000-luvun puolella ilmestynyt. Tällä hetkellä vaihtoehtoinani olisi Riikka Pulkkisen Totta (jos löytyy kirjastosta) taikka Kjell Westön Missä Kuljimme Kerran (ikuinen suosikkini). Mutta ajattelin kysyä, että olisiko teillä kenelläkään mitään ehdotuksia?

torstai 8. joulukuuta 2011

Taaskaan ei inspaa kirjoittaa

Meidän entinen opettaja, ihana Maiju (tais muuten olla eka äikän opettaja, joka ei lähtenyt äitiysloman takia, siistiä!), oli käynyt kommentoimassa erääseen postaukseen, että joku hänen nykyisistä opiskelijoistaan (oppilas kuulostaisi paremmalta, muttakun lukiolaiset on opiskelijoita, jäkäjäkä) oli yrittänyt pölliä tuon miun Pahuus -tekstin. Hienoa sinänsä. Mutta nyt mä voisin haluta vastapalvelukseksi yhden tosi hyvän tekstitaidon vastauksen, koska mua ei yhtään kiinnosta itse kirjoittaa sitä. Eli hei nyt joku, pliis?

Ei vaan, tosiaan oon sitä mieltä, että kannattaa opetella itse tekemään noita juttuja, vaikka ei yhtään kiinnostaisikaan. Äidinkieli on kuitenkin semmoinen juttu, että sitä tarvitaan aika monessa paikassa. Harmi vaan, että kaiken näkösiä referaatteja ja vastaavia ei välttämättä tarvita. Tosin esimerkiksi lehtiin on hyvä osata sellaisia kirjoitella, jos vaikka on jotain painavaa sanottavaa. Niinko mulla aina. Lehteen sitten huudan, että mummot pois kaduilta ja koirat landelle. Hehe, mua väsyttää ja välttelen sitä tekstitaidon vastauksen kirjottamista, siksi tuotan teidän iloksenne näin hyvää tekstiä.

Vähän oli siistiä, kun laitoitte niin paljon kommenttia tohon videopostaukseen. Niitä varmaan tulee jatkossakin, kun mie niin tykkään tuottaa tuommosta hyvää viihdettä.

lauantai 3. joulukuuta 2011

74. Giovanni Boccaccio - Decamerone


Tämä video sisältää alatyylin ilmauksia, joten viekää lapset pois huoneesta, jos aiotte katsoa tämän. K-16!


*