sunnuntai 26. joulukuuta 2010

64. Ilmari Kianto - Punainen viiva


AAAAAAAAAAAAAAAAAAAA! Ihan vaan tiedoksi, että tuo loppu oli helvetin ärsyttävä, mutta silti ihan helvetin loistava. Ymmärrän kyllä, että miksi tämä kirja on näinkin korkealla sijalla.

Punainen viiva on kirjoitettu ja julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1909. Kirjan kieli on ihanan värikästä ja kuvastaa aikaansa hyvin. Alussa ja lopussa esiintyvä karhu, johon on laitettu ihmismäisiä piirteitä on erityisen silmiinpistävän hienosti toteutettu.

Kiannon Punainen viiva kertoo tarinan köyhästä perheestä jossain Suomen perukoilla. Tarinan punainen lanka on köyhyys ja se, kuinka jopa Suomen perämetsiinkin leviää sosiaalidemokratia.

Topi, joka on perheen isä, on melko tyhmä. Sivistymätön ja metsäläinen, samoin kuin muukin perhe. Kun heille tuputetaan sosiaalidemokratiaa, ottavat he sen vastaan tuosta noin vaan, heillehän luvataan vaikka ja mitä. Minua ärsytti kirjaa lukiessa, kun Topilla ja hänen vaimollaan ei juurikaan ollut omaa ajattelua, vaan he vain ottivat vastaan sen mitä syötettiin.

Vaikka tuntuikin, ettei heillä ollut omaa ajattelua, oli välillä kirjassa viittauksia siihen, että Riika (topin vaimo) pelkäsi Jumalan kostoa. Kun kirjan lopussa sitten Jumala kosti kaiken, näkyi aivan selvästi läpi se, että Kianto on varmasti ollut hyvin uskovainen ja varma asiastaan.

Kirja oli alle 200 sivua pitkä, mutta silti melko tylsä. Vain alku- ja loppukappaleet olivat mielenkiintoisia sisällöltään. Jos kirjaa ei olisi kirjoitettu noin värikkäällä kielellä, en olisi varmastikaan jaksanut lukea sitä loppuun.

***

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi apua, miten sä oletkin voinut ymmärtää kirjan noin väärin? Eikä Kianto todellakaan ollut uskovainen vaan hän erosi kirkosta heti kun siitä tehtiin mahdollista... niinpä sinulla on tainnut jäädä ihan kokonaan ymmärtämättä tuo loppu.

Ida kirjoitti...

No voi höh. Olen kyllä vähän sitä mieltä, että ei kukaan kirjoja täysin _väärin_, sananmukaisessa merkityksessä tajua. Erilaiset lähtökohdat ja ajatusmaailmat johtavat erilaisiin päätelmiin. Tietenkin, jos olisin lukenut kirjailijan taustat ensin, niin olisin saattanut ymmärtää kirjan eri tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Vastaus anonyymille kommentoijalle: Ilmari Kianto "uskoi koko elämänsä ajan Jumalaan - vastusti kirkkoa laitoksena sekä eräitä uskonkappaleita - ja liittyi takaisin kirkkoon v.1966. Raamattunsa papin poika tunsi hyvin, viittauksia raamattuun löytyy kaikista hänen teoksistaan" (Ilmari Kianto -seura ry:n internetsivut. . Luettu 17.4.2013.) Vai ei Ilmari Kianto ollut uskovainen? Tarkistapa tietosi uudelleen.