perjantai 18. syyskuuta 2009

6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa


Tämä on yksi niistä kirjoista, jotka me Veeran kanssa ollaan kummatkin luettu ennen tätä 100 kirjaa juttua. Tämä piti aikoinaan lukea koulussa.

Tuo kansikuva, minkä tähän postaukseen laitoin, on oikea. Oikeaa nimeä on pidetty ensin liian rasistisena ja siitä on tehty uusi versio "Eikä kukaan heistä selviytynyt".

Tämä jännitystarina on ihan hyvä. Herra U.N. Owen kutsuu mystiselle Neekerisaarelle kahdeksan ihmistä vieraakseen. Kun vieraat saapuvat paikalle, he toteavat, että Owenia ei näy missään. Saarella on vain kaksi palvelijaa ja he kahdeksan vierasta.

Yhtäkkiä alkaa ihmisiä kuolemaan ja kummallista kyllä, kuolemat liittyvät jokaisen makuuhuoneessa olevaan lastenloruun neekeripojista.

Kirja on aika otteessaanpitävä, mutta toisella lukukerralla se ei enää juurikaan jaksanut yllättää.

****

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

42. Arthur C. Clarke - 2001-Avaruusseikkailu


Ensimmäinen scifi-kirja näiden sadan joukosta. En oo aikaisemmin hirveästi tätä genreä juuri harrastanut, muistaakseni vain yhden scifin lukenut. Se oli kai Ender. Ja se oli jopa ihan hyvä.

Toisin kuin tämä. Kirja alkoi hienolla sepustuksella apinaihmisestä ja menneestä ajasta. Apinaihmisten keskelle laskeutui outo esine, joka opetti apinaihmiset käyttämään aseita.

Yhtäkkiä hypätäänkin ilmeisesti vuoteen 1999. Eräs Floyd matkustaa kuuhun hätätilan takia. Sieltä on löydetty outo esine, ja tutkimukset väittävät sen olevan yli 3 miljoonaa vuotta vanha.

Tutkijat olettavat että se on yhteydessä Saturnuksen kanssa. Sitten tarinaa aletaankin kertoa erään avaruusaluksen näkökulmasta. Avaruusaluksen aivot ovat tietokone. Tietokone nappaa vallan käsiinsä ja tappaa koko miehistön lukuunottamatta yhtä.

Kirja on oikeastaan melko tylsä. Yhdessä kohdassa mainittiin Turingin testi, ja siinä vaiheessa hieman kiinnosti, mutta sitten ei enää. Kirja oli kirjoitettu liian "yli".

**

maanantai 14. syyskuuta 2009

73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa


Tämä taitaa kyllä olla näistä sadasta kirjasta ensimmäinen humoristinen. Jaroslav Hasekin romaani kertooo sotamies Svejkistä, suulaasta, joko todella tyhmästä tai todella viisaasta miehestä, ja hänen seikkailuistaan ensimmäisen maailmansodan aikana.

Kirjassa itsessään ei juurikaan sodita, vaan kirja kertoo pikemminkin siitä, kuinka Svejk yrittää päästä rintamalle (onhan se oikea sana?), mutta onnistuu koko ajan toilailailemaan niin, että ei ainakaan ensimmäisen neljän osan aikana sinne päässyt.

Tästä romaanistahan piti ensin tulla kuusiosainen, mutta valitettavasti Jaroslav Hasek kuoli ilmeisesti neljännen osan jälkeen. Tämän takia loppu on aika... Keskeneräinen. Kirja loppuu töks.

Yhdessä vaiheessa kesken lukemisen minulle tuli mieleen, että tämä romaanihan on vähän niin kuin Itävaltalaisten Tuntematon sotilas. Mutta ei. Kertomus sotamies Svejkistä on pikemminkin kertomus siitä, miten sota vaikutti tavallisiin ihmisiin, joilla oli ammatti, mutta jotka joutuivat yhtäkkiä lähtemään sotaan. Kirjassa myöskin käsitellään sitä, että miten turhantarkkoja, byrokraattisia ja tiukkoja sodassa saatettiin olla.

Ennen kaikkea Jaroslav Hasek on myöskin kirjallaan tahtonut sanoa, että ei kannata aina olla niin vakava. Kirjassa on hyvin monta tiukkaa ja itsevarmaa johtajaa (en ihan oikeasti vieläkään osaa luutnantteja ja upseereja), jotka vie sotamiehen puhutteluun jo melkein pelkästään siitä, että hän istuu vessassa liian kauan.

Tässä vielä pätkä kirjasta:
- Mikä tämä on? luutnantti Dub ärjäisi nostaessaan maasta katkaistun kananpään.
- Se on, ilmoitan nöyrimmästi, Svejk vastasi, - mustan leghorn-kanan pää. Ne ovat, herra luutnantti, varsin hyviä munijoita. Yksi kana munii jopa 260 munaa vuodessa. Suvaitkaa, olkaa hyvä, vilkaista miten runsas munasarja sillä oli.
Svejk roikotti kanan suolia ja muita sisälmyksiä luutnantti Dubin nenän edessä.
Dub sylkäisi, lähti ja palasi hetken kuluttua:
- Kenelle sitä kanaa laitetaan?
- Meille, ilmoitan nöyrimmästi, herra luutnantti. Katsokaapa miten rasvainen se on.
Luutnantti Dub lähti mutisten:
- Filippoin luona tavataan.
- Mitä se sanoi? Jurajda kysyi Svejkiltä.
- No sovittiin tapaamisesta jonkun Filipin luona. Nämä hienot herrat ovat tavallisesti homoja.

Sotamies Svejk oli siis, niin kuin sanottu, joko hyvin tyhmä tai viisas. Eli se joko esitti typerää tai sitten se oli. Svejkin sanat alkoivat yleensä sanoilla: "Siitä tuleekin mieleeni eräs..." tai "Tämä muistuttaa hyvin paljon..." ja sitten seurasi aina pitkä tarina jostain, minkä hän oli muka nähnyt, kuullut tai kokenut. Se oli jopa melko viihdyttävää, tarinat olivat niin hauskoja.

Kannattaa ehdottomasti lukea.

***½

tiistai 1. syyskuuta 2009

86. Jean M. Untinen - Auel - Luolakarhun klaani


Luolakarhun klaani kertoo ihmisen kehityksen alkuvaiheista, neandertaaliin ihmisistä. Kirja kertoo klaanista, joka kutsuu itseään Luolakarhun klaaniksi. Heidän matkansa tielle osuu pieni tyttö, Ayla, joka tunnistetaan Muiden tyttäreksi, ja Ayla on todellisuudessa nykyihmisen esi-isä. Klaanin jäsenten ollessa erilaisia, heidän mielestään Ayla on outo ja ruma, kun hänen silmänsäkin vuotavat silloin tällöin. Ayla kuitenkin kasvatetaan klaanin tyttäreksi, mutta ilman vastoinkäymisiä omapäisen tytön elämä ei klaanissa suju.

Kirjan lähtökohta ja takakannen kuvaus eivät ole mielestäni kovin mielenkiintoisia, joten ennakkokäsitykseni kirjasta oli aika negatiivinen. Kuitenkin kun pääsin kirjaan sisälle, ymmärsin sen idean ja syyn, minkä takia ihmiset pitävät sitä loistavana.

Luolakarhun klaanin perimmäinen idea tulee esiin Aylan erilaisuudessa ja siinä kuinka hän yrittää sopeutua klaaniin ja kuinka klaanin jäsenet yrittävät hyväksyä Aylan jäsenekseen. Samalla esitellään mielenkiintoisella tavalla ihmisen alun kehitysvaiheita. Näin sivumennen sanoen, juuri muutama viikko sitten historian ykköskurssilla sivuttiin ihmisen kehitysvaiheita eikä tälläiset asiat yleensäkään kinnosta mua paskan vertaa, joten siihen nähden on suuri yllätys että tykkäsin tästä kirjasta näinkin paljon.

Joten, Luolakarhun klaani on mielestäni ihan lukemisen arvoinen kirja. Ja kaikki jotka ovat vähänkin kiinnostuneita ihmisen esihistoriasta, suosittelen vilkaisemaan Luolakarhun klaania.

***