maanantai 29. kesäkuuta 2009

68. John Steinbeck - Eedenistä itään

Ensi vaikutelma: paksu, tylsähkö, juoneton. Ensimmäiset kymmenen sivua kirjasta kuvailivat kirjan miljöötä, Salinasin laaksoa. Seuraavien kymmenien sivujen ajan esiteltiin kaksi sukua, Traskit ja Hamiltonit.

Kaikki selitettiin hyvin perusteellisesti ja pitkän kaavan mukaan. Kirjan päähenkilöinä voi pitää montaakin ihmistä, se nimi8ttäin kertoo tarinaa pitkältä aikaväliltä.

Selvästi näkyvin aihe kirjassa oli ihmisen pahuus ja hyvyys ja se, että miten ne ilmenevät. Kirjassa oli monia auki jätettyjä kysy,myksiä, joita tarinan edetessä pohdittiin.

Kysymykset olivat hyviä ja kirjan idea samoin. Kaikki vain oli kirjoitettu niin pitkästyttävästi, että kirjan luku vei minulta aivan hirveästi aikaa.

En kauheasti pitänyt kirjan hitaasta kerronnasta, mutta elokuvana tuo saattaa olla onnistunut. Aihe oli aivan loistava, ja henkilöt syvällisiä. Ihmisen pahuus oli esitetty kirjassa todella aidosti, melkein pelottavastikin. Hyvyys näkyi sen varjossa todella hyvin.

**½

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

21. Richard Bach - Lokki Joonatan


Lokki Joonatan on tarina lokista, joka ei suostu olemaan tavallinen lokki ja tappelemaan rannalla kalanraadoista. Joonatan haluaa oppia lentämään. Eikä vain lentämään saadakseen ruokaa vaan lentämään kovaa ja korkealla. Joonatanin lokkilauma ei tästä erilaisesta ajatustavasta pidä, vaan karkoittaa Joonatanin. Näin alkaa Lokki Joonatanin matka erilaisten lokkien keskuudessa, jossa ei tarvitse olla mitenkään yhteen muottiin sopiva.

Lokki Joonatan on ensisijaisesti tarina vapaudesta ja siitä, miten erilaisetkin eliöt voivat löytää oman paikkansa maailmassa tai sen ulkopuolella. Kirjan sanoma on mielestäni ajaton, ja sitä voi hyödyntää nykypäivänäkin. Luulisin, että Lokki Joonatan pysyy suosittuna klassikkona vielä kymmeniä ellei jopa satoja vuosia.

Mulle sanottiin, että tämä kirja on hieman outo. Ja niin se kieltämättä onkin. Jos unohtaa, että tässä kerrotaan lokista ja miettii tarinan syvempää merkitystä se tulee avautumaan kaikenikäisille lukijoille.

57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut


Huckleberry Finnin seikkailut kertoo 14 - vuotiaasta Huck Finnistä, joka kirjan alussa asuu erään lesken luona, joka aikoo sivistää Huckia. Huck on kuitenkin tottunut seikkailuihin ja nukkumaan metsässä, joten lesken yritykset ovat tuhoon tuomittuja. Pian Huckin juoppo ja ilkeä isä tulee kuvioihin, jolloin Huck päättää lavastaa oman murhansa ja karata. Seuraan liittyy myöskin karannut Jim -neekeri, joka on Huckin ystävä, vaikka Jimiä onkin pidetty orjana. Kaksiko lähtee matkustamaan lautalla Missisipi jokea eteenpäin tavaten mitä eriskummallisimpia ihmisiä ja joutuen ihmeellisiin seikkailuihin.

Huckleberry Finnin seikkailuja pidetään yhtenä amerikkalaisen kirjallisuuden kulmakivistä. Vuonna 1884 julkaistu kirja on tavallaan jatko-osa Twainin aiemmin julkaisemmasta Tom Sawyerin seikkailuista. Molempia pidetään elämää suurempina kirjoina.

Huckleberry Finnin seikkailut on todella pidetty ja arvostettu romaani vapaudesta ja ihmisoikeuksista. Vapauteen pyrkivän Jim -neekerin avulla lukija ymmärtää, että kirjan kirjoittamis aikana ei erilaisia ihmisiä juurikaan arvostettu muuten kuin palvelijoina.

Aluksi Huckleberry Finnin seikkailut tuntui aika tylsältä ja jokseenkin oudolta ja hassulta kirjalta. Kirja parani huomattavasti loppupuolella kun Huck Finnin paras ystävä, vilkkaampi ja kekseliäämpi Tom Sawyer tuli mukaan kuvioihin. Tämän perusteella tekisi mieli lukea kyllä myös tuo Tom Sawyerin seikkailut.

*** ½

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

25. Dan Brown - Da Vinci -koodi

Tämä on yksi niistä kirjoista, jotka olin lukenut ennen kuin aloitimme tämän blogin pitämisen. Muistaakseni luin tämän suurin piirtein vuosi sitten. En yhtään muistanut kuinka loistava romaani tämä oli.

Tarina alkaa siitä, kun Jacques Saunière kuolee. Hän jättää jälkeensä viestin tyttärentyttärelleen, Sophialle. Viestissä sanotaan, että hänen pitää etsiä Robert Langdon. Yhdessä he alkavat selvittää, että mitä kaikkea isoisä on loppupeleissä halunnutkaan sanoa.

Saunièren jälkeensä jättämät vihjeet ovat pelottavan älykkäitä. Ne ovat sana- ja numero pelejä. Kirjaan on helppo eläytyä sankareiden ratkoessa kaikkia vihjeitä.

Kirjassa tarinaa kerrotaan monen ihmisen näkökulmasta. Sophiesta ja Robertista on tehty kirjan ''hyviksiä'' ja lukija on automaattisesti heidän puolellaan. Lukiessa monta kertaa tuli semmoinen "EI, älkää menkö sinne tai tehkö sitä!" -olo.

Kirja on pelottavan älykäs, ja huijaa lukijaakin sujuvasti. Heti kirjan lukemisen jälkeen minun oli pakko googlettaa kuvia joistakin Leonardo da Vincin teoksista. Kirjassa viitataan niihin maalattuihin symboleihin useasti.

Kannattaa ehdottomasti lukea. Jännitystä, aivotyötä, salaliittoja... Loistava teos. Dan Brown on selvästi tutustunut asioihin.

*****

lauantai 13. kesäkuuta 2009

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie


Ensinnäkin, Juoksuhaudantie ei ollut ollenkaan sellainen miksi sitä kuvittelin. Ajattelin, että se on joskus 70 -luvulla kirjoitettu tylsä sotakirja. Mutta eipä ollutkaan.

Kirjassa on monta eri kertojaa, mutta päähenkilö ja tapahtumien keskipiste on kuitenkin Matti Virtanen, tavallinen perussuomalainen mies, joka pitää huolta vaimostaan ja pienestä tyttärestään. Yhden ainoan kerran Matin hermot pettää ja hän lyö vaimoaan. Vaimo, Helena saa tästä hyvän syyn lähteä lätkimään jokseenkin kurjasta avioliitosta. Kotirintamamieheksi itseään kutsuva Matti putoaa tyhjän päälle, mutta saa uutta sisältöä elämäänsä kun hän keksii ostaa perheelleen omakotitalon. Täydellisen talon metsästäminen ja rahojen hankkiminen menevät rikollisten toimien puolelle ja Matti sekaantuu kiristykseen, seksipalveluihin ja kotirauhan häiritsemiseen. Kaiken tämän hän tekee kuitenkin hyvällä sydämmellä saadakseen perheensä takaisin.

Muita kertojia kirjassa ovatkin sitten Helena, Matin vaimo, veteraani, kiinteistönvälittäjä ja tupakointia vastustavat naapurit joihin vain viitataan pronominilla he.
Jossain vaiheessa kirjaa säälin hirveästi Mattia, joka kuitenkin vaikutti ihan kunnon mieheltä. Loppua kohden touhu ja tarina alkoi mennä niin kummalliseksi, että ei oikein osannut enää sääliä, eikä muodostaa minkäänlaista mielipidettä.

Juoksuhaudantie oli kuitenkin ihan ok. Hieman outo ja jossain määrin myös huvittava.

***

67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut Ihmemaassa

Liisan seikkailut on lastenkirja, joka kertoo Liisasta ja hänen seikkailuistaan. Tarina alkaa siitä, kun Liisa menee kaninkoloon. Hän pääsee aivan ihmeelliseen maailmaan, jossa syömällä jotakin voi muuttaa omaa kokoaan.

Liisan seikkailut ihmemaassa on ihan viihdyttävä kirja, ei vain iske enää tämän ikäiselle. Lapset varmasti tykkäävät. : )

Kirjassa oli mielenkiintoisia olentoja, niinkuin virnistelevä kissa ja kuningatar joka halusi kaikkien päät poikki.

**

70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

Tämä kirjan nimi on varmaan saanut eniten huomiota minulta ja Veeralta. Mietittiin tosi pitkään, että minkälaisen kirjan nimi on tälläinen. Mietittiin, että tämä on kuitenkin joku runokirja tai joku äärimmäisen kuiva romaani.

Kirja kertoo naisesta, johon lapsuuden ystävä ottaa yhteyttä. Hän pyytää naista katsomaan hänen luentoaan. Nainen menee, ja siitä alkaa hänen seikkailunsa. Lapsuuden ystävä on löytänyt uskon Jumalan naiskasvoihin, ja opettaa uskon naiselle.

Nainen ja mies käyvät kamppailua uskon ja rakkauden kanssa, kumpi miehen tulisi valita, luostarielämä, vai naisen rakkaus.

Kirja oli mielestäni aika surkea. Siinä puhuttiin kyllä kauniisti rakkaudesta ja uskosta, mutta itse olen niin skeptinen, että lukiessa tuntui kuin olisi lukenut Paskaa.

56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira

Fedja-setä, kissa ja koira on kertomus pienestä pojasta, Fedja-sedästä. Häntä sanotaan Fedja-sedäksi, koska hän on vasta kuusi, mutta osaa jo hirveästi asioita. Eräänä päivänä Fedja-setä löytää puhuvan kissan, ja koska äiti ei anna hänen pitää sitä, hän karkaa kissan kanssa kotoa. Matkan varrella he kohtaavat jos minkinmoista otusta.

Kirja on neuvostoliittolainen lastenkirja 1970-luvulta. Äitini kertoi, että hänelle tätä oli luettu koulussa. Kirja on ihan hauska. Lapset varmasti pitävät tästä paljon. Minäkin hymyilin melkein koko kirjan ajan.

**

perjantai 12. kesäkuuta 2009

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys

Ensivaikutelma kirjasta oli suht hyvä, kirjalla on sekä mielenkiintoinen kansi, että nimi. Ja alussa kirja kolahtikin hyvin. Siinä on Jan BloBlomstedt'n kirjoittama kuvaus kirjailijasta, ja siitä, mihin pitää kiinnittää huomiota kun lukee.

Kirja on mietiskelevä ja pohdiskeleva kuvaus monen ihmisen elämästä. Kirjailija painottaa sitä, että kirjan henkilöt eivät ole todellisia, vaan ajatusleikkiä. Koko kirjan ajan tarinaa siivitetään kysymyksillä, joilla on ilmeisesti tarkoitus saada lukija oikeasti ajattelemaan lukemaansa. Siinä kirja onnistuu hyvin.

Kunderan peruskysymykset liittyvät ihmisyyteen rakkauteen ja sen taakkaan tai keveyteen. Kundera ottaa myös kantaa joihinkin Venäjän miehitysasioihin.

Kirja oli hyvä lukukokemus, sen jaksoi lukea loppuun saakka. Koko ajan heräsi uusia ajatuksia, ja kirjassa viitattiin meidän lukulistalla oleviin kirjoihin, mm. Anna Kareninaan, ja Vanki nimeltä Papillon.

Kannattaa lukea, jos on pohdiskeleva ihminen.

***½

34. A.A. Milne - Nalle Puh


Kaikkihan tietävät Nalle Puhin, turha sitä on sen enempää alkaa selittelemään: kyseessä on kaikkien rakastama Puh, hieman tyhmänpuoleinen pieni karhu, joka asustaa Puolen hehtaarin metsässä. Tai ei ihan näinkään.

Kirjan kirjoittaja on kirjoittanut minä -muodossa. Alussa tämä joku (kertoja) tutustuttaa lukijan Risto Reippaiseen, pikku poikaan, joka vetää perässään Kaarlo Karhua, alias Nalle Puhia. Kertoja alkaa kertoa Risto Reippaalle ja Nalle Puhille tarinoita, joiden keskiössä on Nalle Puh, ja tämän ystävät.

Nalle Puhit ovat kaikille tuttuja lapsuudesta; joko tarinoina tai piirrettyinä. Hassua sinänsä, että nyt kun lukee tätä kirjaa se naurattaa hassun hauskoilla jutuillaan. Eihän sitä pienempänä ymmärtänyt, että mitä hauskaa siinä on, että Nasu perustelee talonsa edessä olevan kyltin näin: " Siinä lukee YKSITYIS A, koska isoisäni nimi oli YKSITYIS ALLAN. " Ei kenellekään viisivuotiaana tule mieleen, että kyseessä saattaisi olla yksityisalue -kyltti. Eikä tietenkään tule vieläkään, totta kai Nasun isoisän nimi oli YKSITYIS ALLAN.

Joka tapauksessa Nalle Puhithan ovat aivan loistavia. Nytkin tekisi mieli laittaa Puh -video koneeseen ja käpertyä sohvalle katsomaan sitä.

*****

88. Stephen King - Hohto


Hohto kertoo eräästä perheestä, jonka isä, Jack Torrance on entinen alkoholisti. Jack on saanut potkut työpaikastaan opettajana ja saa uuden työpaikan vuoristohotelli Overlookin talvikauden talonmiehenä. Jackin viisivuotiaalla Danny -pojalla on harvinainen kyky: hän hohtaa, eli pystyy aistimaan muiden ihmisten ajatukset ja näkemään menneen ja tulevan.
Torrancen perhe asettuu talveksi tyhjään hotelliin, joka on lumella saarrettu suurimmaksi osaksi aikaa. Overlookissa Dannyn näyt ja painajaiset alkavat pahentua. Ajan myötä paljastuu, että hotellilla on oma, värikäs ja verinen menneisyytensä.

Ennakkokäsitykseni oli, että Hohto olisi jotenkin todella pelottava. En ollenkaan tykkää mistään kauhujutuista, siksi suhtauduin kirjaan aika epäluuloisesti. Se oli kuitenkin positiivinen yllätys.

Hohto olikin yllättävän mielenkiintoinen, mutta silti jotenkin vaikea ja outo. Asiat avautuvat kauhean hankalasti, joka on toisaalta hyvä, mutta toisaalta huono juttu. Se pitää mielenkiintoa yllä koko tarinan ajan, mutta toisaalta häiritsee kun kirjan luettuaan ei vieläkään tajua joitain juttuja. Mielenkiintoista oli myös se, että välillä asiat kerrottiin viisivuotiaan Dannyn näkökulmasta, joka toi tarinaan lisää perspektiiviä. Oli myös hauska lukea, miten eri tavalla lapset kokevat tietyt asiat. Ja vaikka tää vissiin on joku kauhu kirja, en mä tässä mitään hirveen pelottavaa kyllä huomannu. Ja oon sama mieltä Idan kanssa, loppu oli kyllä aika vammanen. Tosi outo.

Kyllähän mä tästä ihan tykkäsin. Että kyllä ymmärrän miks tätä pidetään klassikkona ja ihan on kyllä nasainnut kirjansa tuolla listalla (toisin kuin monet muut kirjat). Ehkä hienoinen pettymys Hoho kuitenkin oli. Onhan sitä hehkutettu ja kehuttu niin paljon.

****

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

54. Hergé - Tintti-sarja


Silläkin varjolla, että toistan itseäni: sarjakuvat ei oo mun juttu.

Tintti -sarjakuvta kertovat nuoresta miehestä nimeltä Tintti, joka ratkoo Indiana Jones -tyylillä erilaisia arvoituksia ympäri maailmaa ystäviensä ja Milou -koiransa avulla. Näiden kahden sarjakuvan lukemani sarjakuvan (Tintti ja yksisarvisen salaisuus sekä Lento 714 Sydneyyn) perusteellä olen kyllä sitä mieltä, että Tintit ovat jotenkin helpompi lukuisia kuin Asterix -sarjakuvat. Tarinat ja niiden ideat ja yksityiskohdat ymmärtää jotenkin paremmin ja ne ovat helpommin selitettyjä niin, että tyhmätkin ihmiset varmasti tajuavat.

Loppujen lopuksi ihan ok, mutta siltikin sarjakuvat ei oikein jaksa meikäläistä innostaa.

**

92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo

Myönnettäköön, huijasin vähän: Vankileirien saaristo on oikeasti neljän kirjan sarja. Eka vaan oli niin paska, että päätettii Idan kanssa, että luetaan vaan ensimmäinen, Vankeusteollisuus.

Tää kirja on yksinkertaisesti paska. Siinä ei vaan ole mitään juonta, enkä suoraan sanottuna ymmärrä miten se on voinut päästä tähän listalle. Toisaalta kyllä ymmärrän miksi se on kirjoitettu ja siitä pidetään ja kohistaan niin paljon. Kirjasarja kertoo Neuvostoliittolaisesta Alexander Solzhenitsynenistä ja siitä kuin jonkun sodan aikana hänet ja miljoona muut vangittiin. Kirjassa aina välillä eksytään moniksi kymmeniksi sivuiksi kertomaan tuon ajan kidutusmenetelmistä, selleistä tai vain yleisesti sodasta ja sen kauheudesta. Kirjailija on kirjoittanut teoksen sydän täynnä vihaa pahantekijöitä kohtaan ja se on ilmiselvästi tehty kunnioittamaan niiden tuhansien muistoa jotka tuolloin kuolivat.

Tämän mä ymmärrän. Mutta se on silti ihan paska. Ei kirjaa voi sanoa edes romaaniksi. Koska siinä ei ole mitään selvää juonta. Näin se vain on.

0

maanantai 8. kesäkuuta 2009

77. Homeros - Odysseia

Luin Pentti saarikosken suomentaman Odysseian. Hän on poistanut runomitan, joka tekee kirjasta ns. helpommin luettavan.

Kirja kertoo Odysseuksesta, hänen perheestään, harharetkistään ja kotiinpaluusta. Se alkaa siitä, kun Telekmatos, Odysseuksen poika kutsuu kaupungin ihmiset koolle, koska kosijat riehuvat hänen talossaan ja hän on voimaton taistelemaan heitä vastaan. Hän pyytää sukkailta apua, mutta kukaan ei auta häntä, koska he eivät usko Odysseuksen tulevan enää kotiin.

Odysseus on matkoillaan 20 vuotta, ja jää erään jumalattaren vangiksi. Eräänä päivänä jumalat päättävät vapauttaa hänet, ja siitä alkaa hänen vaikea kotimatkansa.

Odysseia on antiikin Kreikasta peräisin oleva eepos. Se on maailmankuulu. Odotin siltä paljon enemmän. Se ei ole hyvä, eikä huono, mutta en oikein tiedä, että mikä tuossa on niin mahtavaa.

***

tiistai 2. kesäkuuta 2009

88. Stephen King - Hohto

Stephen Kingin Hohto on kauhuklassikko. Oletin, että näinkin suositussa kirjassa olisi ollut jotain ylitsepääsemättömän loistavaa. Vaan tämähän oli aika pettymys.

Kirja kertoo kolmihenkisestä perheestä, jolla on alkanut menemään huonosti: isä on entinen juoppo, joka on menettänyt työnsä väkivaltaisuuden takia. Äidillä taas on ongelmia, johtuen lapsuudestan, jossa hänen äitinsä manipuloi ja alisti häntä. Perheen 5-vuotiaalla lapsella taasen on ihmeellinen kyky, hän hohtaa, eli pystyy aistimaan toisten tunteet ja näkemään tulevaisuuteen.

Koska perheellä menee myös taloudellisesti huonosti ja isän maine on mennyttä, isän on pakko ottaa hänelle tarjottu Overlook-hotellin talonmiehen paikka vastaan. Koko perhe joutuu talveksi saarroksiin hotelliin. Isän pitää hoitaa hotellia ja vahtia kaasulämmitystä.

Talvella talossa alkaa tapahtumaan. Hotelli herää eloon ja perheen nuorimmainen kokee valtavia järkytyksiä kykynsä takia. Kaikille käy huonosti-hyvin.

Huonointa kirjassa oli se, että kauhu ei ollut kuitenkaan kauhua, vaan tuntui enemmän siltä kuin hahmot olisivat nähneet unta tai vastaavaa. Olisin myöskin toivonut kirjalle erilaista loppua, loppu oli ihan vamo.

En ole aiemmin lukenu Kingin kirjoja, enkä tiedä luenko tämänkään jälkeen. Kirjoilla on kuitenkin valtava maine, joten jotain hyvää niissä täytyy olla.

***

maanantai 1. kesäkuuta 2009

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys


Okei, kirjan nimestä odotin jotain suht mielenkiintoista ja syvällistä kertomusta elämästä ja rakkaudesta. Todellisuus oli kuitenkin jotain muuta.

Olemisen siteämätön keveys kertoo neljästä alunperin Prahassa asuvasta nuoresta aikuisesta, jotka onnisyuvat sotkeutumaan toistensa rakkauselämään oikein kunnolla. Kirjassa kerrotan vuorotellen jokaisen näkökulmasta samat tai eri asiat ja tapahtumat. Tomas on naistenmies, joka rakastuu hauraaseen ja herkkään tarjoilijaan, Terezaan. Vuosikymmeniä kestävä suhde/ aivioliitto on välillä vahvalla, mutta välillä heikolla pohjalla, kun Tomas jatkaa vielä avioiduttuaan satunnaisia naisseikkailujaan. Sabrina on yksi Tomasin villistä ja vapaista rakastajattarista, johon rakastuu myös geneveläinen keski-ikäinen tiedemies Franz. Nelikko muuttaa ja pohtii parisuhde ongelmiaan yhdessä ja erikseen monen vuosikymmenen ajan poliittisten muutosten tapahtuessa koko ajan heidän kotimaassaan.

Kirjan keskeisiä teemoja ovat politiikka, seksi ja rakkaus. Välillä kirjoittaja kirjoittaa pääjuonesta poikkeavia lukuja, joissa pohditaan asioiden filosofisia merkityksiä. Joskus on myös kokonaisia lukuja, joissa aloitetaan sanasta paska ja päädytään kirjoittamaan kommunismista.

Muutenkin Kunderan kirjoitustyyli on jotenkin oudon tuntuinen. Yhdessä luvussa oli lause, josta mielikuvakseni jäi, että kirjailija sanoo suoraa, että ei kannata edes kuvitella, että tämä on totta. Ja luvut joissa puhutaan kaksi sivua paskasta, eivät oikein mielestäni sovellu euroopan suurimman mestariteoksen valinta kriteereihin.

Kertomus pomppii ajasta, henkilöstä ja kertojasta toiseen jolloin minulle ainakin muodostui kirjan kokonaiskuvaksi erittäin sekava ja epäjohdonmukainen. Olemisen sietämätön keveys ei vain ole minun lajityyppini kirjallisuutta.

*